Kirjoittanut
”Silmäräpäystäkään ei ollut menetettävänä. Raskolnikov vetäisi kirveen kokonaan esiin, heilautti sitä molemmin käsin miltei tiedottomasti, ja päästi sen ponnistuksetta, lähes konemaisesti, hamara edellä eukon päähän…Hän älähti, mutta hyvin heikosti, ja vaipui kohta lattialle…Raskolnikov perääntyi, päästi ruumiin kaatumaan pitkin pituuttaan ja kumartui oitis katsomaan eukon kasvoja. Tämä oli kuollut”
Edellä kuvattu murha on maailmankirjallisuuden ehkä tunnetuin. Se löytyy Fedor Dostojevskin kirjasta Rikos ja rangaistus. Raa’an murhan ympärillä käydään syvällinen pohdiskelu hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Pohdiskelu on erittäin ajankohtaista tämän päivän Suomessa. Perhesurmien ja joukkomurhien kautta maassamme kuolee jatkuvasti ihmisiä turhaan. Viimeksi viime viikonloppuna Hyvinkäällä tapahtui joukkomurha. Sitä ennen olivat Jokela, Kauhajoki, Utöya ja aivan liian monta muuta paikkaa hirvittäville teoille.
Kaikissa murhissa herää aina kysymys: Miksi?
Kirjan päähenkilö Raskolnikov etsii sisimmässään perustelua murhaan ja ryöstöön. Hän kuulee ravintolan viereisessä pöydässä keskustelun, josta hän saa vahvistusta moraaliseen oikeutukseen tappaa vanha rikas nainen:
”Mutta ajattelehan: toisella puolen on tyhmä, järjetön, mitätön, häijy ja sairas ämmänkutale, joka ei ole kenellekään hyödyksi vaan päinvastoin vahingoksi, joka ei itsekään tiedä, mitä varten elää ja joka huomenna kuolee jo itsestäänkin…Toisella puolen on nuoria tuoreita voimia, jotka avun puutteessa joutuvat hukkaan, tuhansittain kaikkialla. Satoja tuhansia hyviä tekoja ja aikeita, jotka voisi toteuttaa ja joita voisi parantaa ämmän luostarille luvatuilla rahoilla. Satoja tuhansia harhailevia voitaisiin opastaa oikealle tielle, pelastaa kymmeniä perheitä ankarasta puutteesta, perikadosta, siveellisestä turmeluksesta, sukupuolitaudeista – kaikki hänen rahoillaan. Tapa hänet ja ota rahat pyhittääksesi itsesi palvelemaan niiden avulla koko ihmiskuntaa ja yhteistä hyvää: Mitä arvelet eikö tuhat hyvää työtä sovita yhtä noin pientä rikosta… Mitä merkitsee yhteisessä vaa’assa tuon keuhkotautisen, typerän ja häijyn ämmän elämä? Ei enempää kuin täin tai torakan elämä, ei sitäkään, sillä ämmä on vahingollinen.”
Toteutuuko tänä päivänä uudelleen ja uudelleen tämä sama ajatuskulku. Hyvä ja paha, oikea ja väärä suhteellistetaan. Ihminen ottaa oikeudekseen itse päättää siitä, mikä on pyhää, kaunista ja oikeata. Kysymyksessä on peruslankeemus: ”Onko Jumala todella sanonut?”. Tämän äärellä on mahdollista päätyä siihen, että Jumalan luoma pyhä elämä nähdään torakan tai täin elämän arvoisena. Joukkomurhaaja ei näe tähtäimen läpi arvokasta luotua ihmistä, perhettään surmaava isä ei näe rakkaitaan, vaan asiat ovat suhteellistuneet. Heille on sillä hetkellä ihan sama, kuoleeko torakka vai toinen ihminen.
Ihmetellään, ettei mitään motiivia ole. Mutta eikö siinä ole kylliksi motiivia, että ei tarvita mitään motiiveja? Kaikki on muuttunut suhteelliseksi. Kaikki on perusteltavissa meidän pahojen ihmisen mielessä, jos otamme itsellemme vallan määritellä oikea ja väärä elämässä. Ilman yläpuolellamme olevaa totuutta hyvästä ja pahasta kaikki perustelut käyvät. Sekin on perustelu, jos murhaaja omassa ahdistuksessaan ei näe millään olevan mitään väliä. Samoin, jos kehitetään poliittisia tai ideologisia syitä ja nähdään toinen ihminen vain vihollisena. Ilman Jumalan ilmoittamaa oikeaa ja väärää, ihminen päätyy lopulta pahuutensa orjaksi. Yksinkertaisesti: jos ei ole Jumalaa, kaikki on lopulta sallittua.
Dostojevski kuvaa hienosti, miten Raskolnikov on epäuskon vallassa ja kääntänyt sydämensä pois Jumalan tahdosta. Hänen äitinsä kysyy kirjeessä: ”’Rukoiletko sinä Jumalaa, Rodja, kuten ennen, ja uskotko Luojamme ja Vapahtajamme armoon? Pelkäänpä sydämessäni, että sinuun on tarttunut nykyisin vallalla oleva epäusko. Jos niin on, rukoilen puolestasi. Muista poikani, kuinka sinä lapsuudessasi ja isäsi vielä eläessä sopersit rukouksia sylissäni ja miten onnellisia me kaikki silloin olimme’…Aina kirjeen alusta asti hänen kasvonsa olivat kyynelistä kosteat, mutta kun hän oli päässyt loppuun ne olivat kalpeat, kouristuksenomaisesti vääntyneet ja hänen huulillaan kareili synkkä, sapekas vihainen hymy.” Ennen rikostaan Raskolnikov käy kamppailua omantuntonsa kanssa ja viimein päättää unohtaa Jumalan äänen. Hänelle jää vain omatunto ilman Jumalan sanaa. Siksi hän voi tappaa toisen ihmisen.
Omatuntojen valaiseminen Jumalan sanan totuudella pitäisi olla kirkon tehtävä koko ajan. Juuri näin luterilaisessa maassa pitäisi olla tunnustuksen mukaan: ”Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä: 1. se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa, 2. se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä, 3. se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä – eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta.”(FC VI)
