Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Viimeaikaisista uutisista käy jälleen ilmi se haudanvakava tosiasia, ettei Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen kaikkien sisäisten ryhmittymien välillä vallitse yksimielisyyttä evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Koska nimenomaan se olisi kuitenkin kirkollisen ykseyden minimivaatimus luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan (CA VII), ei tähän tilanteeseen välillä jaksa suhtautua kuin huumorilla.
Jos kirkollisen ykseyden puuttuminen otettaisiin tänään todesta siten, että jokainen pulju perustaisi oman kirkkokuntansa todellisten näkemystensä mukaan, miltä tilanne näyttäisi? Tässä joitakin satiirinomaisia ajatusleikkejä.
Olisi tietenkin kansankirkko. Se opettaisi avoimesti, että paperilla kyllä uskotaan ja opetetaan Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan, mutta käytäntö saa olla mitä tahansa. Kunhan ei yllytetä maallistunutta kansaa eroamaan kirkosta vastustamalla näkyvästi naispappeutta tai puolustamalla perinteistä kristillistä etiikkaa. Kaikki muu taivaan ja helvetin väliltä – joihin ei kumpaankaan siis tarvitse uskoa – mahtuu tämän kirkkokunnan tunnustukseen. Kirkkokunta sulkisi sisäänsä herätysliikeväestä ainakin citykörtit. Nimiehdotus: Suomen periaatteessa evankelis-luterilainen kirkko (SPELK).
Vanhoillislestadiolaiset laatisivat uudet tunnustuskirjat, joiden ytimessä olisi SRK-oppi. Liike tunnustaisi vihdoin opettavansa sakramenteista lähinnä symbolisesti kuten Zwingli ja pitävänsä tärkeimpänä armonvälineenä synninpäästöä toiselta oikeauskoiselta (muiden sanat kun eivät toimi, vrt. donatolaisuus). Vaikka luterilaisesta tunnustuksesta sanouduttaisiinkin irti pelastus-, sakramentti- ja kirkko-oppien osalta, Lutheria pidettäisiin silti edelleen uskovaisena – siis lestadiolaisena. Nimiehdotus tälle jäsenmäärältään Suomen toiseksi suurimmalle uskonnolliselle yhdyskunnalle: Jumalan valtakunta Suomessa (JuVaSuo).
Evankelisten enemmistö tutkistelisi pyhien sydäntensä kammioita ja jatkaisi autuasta elämäänsä iloisesti luterilaisuuttaan tunnustaen. Aluksi instituutiot kuten Sanis, Siikkari, Festarit ja Evikset (muttei enää Devis) pitäisivät toiminnan visusti omissa tutuissa ja turvallisissa piireissä, mutta lopulta varsinaisten opillisten erimielisyyksien puuttuessa loppuisivat tekosyyt olla alkamatta neuvotteluja yhdistymisestä Luther-säätiön kanssa. Nimiehdotus siihen saakka: Suomen luterilainen evankeliumikirkko (SLEK – paljon helpompi ääntää kuin SLEY).
Viides herätysliike suuntaisi sinne sun tänne vailla yhtenäistä rintamaa, vähän kuten nytkin. Osa jäisi kansankirkon kelkkaan, osa perustaisi konservatiiviudessaan omia uuspietistisiä ja enemmän tai vähemmän evankelikaalisia kirkkokuntia, kun taas osa lyöttäytyisi yhteen tunnustuksellisten luterilaisten kanssa. Nimiehdotuksia uusille tulokkaille: Suomen Muroma-säätiö (SMS) / Yhteiskristillinen kirkko Suomessa (YKS) / Suomen Telttakokousseurakunta (STS).
Luther-säätiö jatkaisi itseymmärryksensä mukaan alkuperäistä evankelisluterilaista perinnettä Suomessa. Oman piispan ja omien seurakuntien ollessa jo olemassa uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen kävisi hetkessä. Loppuisi vihdoin jahkailu asemasta toisaalta kansankirkon sisällä mutta toisaalta ulkona muttei tavallaan kummassakaan. Kansankirkon piispat voisivat aluksi hengähtää (vihdoin lähtivät meitä kiusaamasta!), kunnes tunteen korvaisi paniikki. Suomi kun ei sittenkään olisi poikkeus muusta maailmasta siinä, että liberaalit kirkot supistuvat ja konservatiiviset kasvavat. Säätiön kirkolliseen rakenteeseen kutsuttaisiin mukaan kaikki luterilaiseen tunnustukseen sitoutuvat tahot. Kirkkokunta nielaisisi sisäänsä ainakin rukoilevaisten konservatiivihaaran mutta pikkuhiljaa myös evankelisia, perinteisiä körttejä, kirkko-opiltaan avoimia lestadiolaisia ja jumalanpalvelusta arvostavia viidesläisiä. Nimiehdotus: Suomen luterilaisen kansan kirkko (SLuKK).
Ja sitten vaan kilpailuttamaan, kirkkokansa!
