Jos kristitty kääntyy haudassaan, kuuleeko kukaan?

Elämä on mahtavaa. Tiede kehittyy ympärillä niin että korvissa kohisee. Ajatellaan vaikka lääketiedettä. Koronaankin oli lähes heti tarjolla rokote, ei ihan täydellinen, mutta ihan hyvä silti. Entä teknologia sitten? Jokaisen kädessä kulkee vuosi vuodelta parempi puhelin, joka yhdistää meidät kaikkeen kuviteltavaan tietoon. Tavallaan tässä mielessä itse kukin meistä on kymmeniä kertoja viisaampi kuin muutama vuosikymmen sitten.

Tieteen edistysaskeleita on helppo mitata. Kun tiedemies havaitsee vaikka Higgsin bosonin tai huomaa laitteillaan uuden eksoplaneetan, tiede voi siirtyä taas seuraavan ongelman kimppuun. Luemme jutun tästä löydöksestä lounastreffeillä, jotka vietämme puhelimemme kanssa, ja iloitsemme – taas pääsi ihmiskunta hienosti eteenpäin.  

Teologiakin tekee suuria harppauksia. Nyt kun alkuteokset on digitoitu, tutkijoiden ei enää tarvitse etsiä niitä pölyisistä kirjastoista ympäri maailmaa. Tiedon valtatie tuo muinaisten kristittyjen tekstit silmänräpäyksessä teologin näyttöpäätteelle, ja uutta tutkimusta ja tiedettä syntyy helpommin kuin koskaan ennen.

Tuntuisi loogiselta, että tämä tiedon valtatiellä huristelu on vienyt myös kristityt täysin uudelle tasolle. Ehkäpä elämme juuri nyt aikaa, jossa ymmärrämme kristinuskon salaisuudet paremmin kuin koskaan ennen. Koska onhan teologiakin tiedettä. Ja eteenpäin mennään.

Lewisinkin aikana käskettiin boomereita ottamaan coolimmin.

C.S. Lewis kirjoitti kuuluisasti kronologisesta snobismista. Hän kuvasi taipumusta kategorisesti hylätä aiempien sukupolvien ajatukset ja pitää oman aikansa ajattelua kaikkein laadukkaimpana. Lewisinkin aikana siis käskettiin boomereita ottamaan coolimmin.

Kronologinen snobismi on yhä voimissaan, vaikka se onkin perustavanlaatuisesti väärä ja syrjivä. Omassa ajassamme osaamme onneksi varoa loukkaamasta ihonväriltään tai kulttuuriltaan erilaisia ihmisryhmiä, mutta sukupolvien välinen syrjintä tuntuu olevan täysin hyväksyttyä. Puhumattakaan sukupolvista, jotka ovat jo kuolleet. Ne raukat kun eivät enää voi puolustaa itseään, tuskin osaavat edes kääntyä haudoissaan.

Ja olemmeko me ylipäänsä päässeet eteenpäin? Oppimistulokset ovat laskusuunnassa, keskittymiskykymme on romahtanut. Tiedon valtatie täyttyy kissavideoilla ja “aikuisviihteellä”.

Kun Ranskan kultakauden kirjoittajia tutkittiin, kävi ilmi että moni heistä kirjoitti klassikoiksi päätyneet romaaninsa aivan ällistyttävällä nopeudella. Kirjat syntyivät käytännössä samaan tahtiin kuin 1800-luvun kirjailija teknisesti pystyi tuottamaan tekstiä paperille. Tällaiseen saavutukseen tuskin pystyisi enää yksikään aikamme ihminen.

Sosiaalisen median kompulsiivinen seuraaminen, nokkelat kommentit ja omien tykkäysten kyttäykset imevät huomiomme. Julkkisten erot, laihdutusvinkit, rescuekoirien ja kennelistä ostettujen koirien eettiset erot, oman puolen valitseminen Wolt-kauppojen kommentoinnissa (upeaa tyypit vs. tämäkin otettiin maahanmuuttajien selkänahasta) alkavat tuntua tärkeiltä ajankohtaisilta aiheilta. Tee siinä sitten klassikkoromaaneja. Tai mietiskele kristinuskon salaisuuksia.

Mahtuisimmeko me enää samaan pöytään menneiden vuosisatojen kristittyjen kanssa? Tuskinpa.

Uutta tietoa kristinuskosta sukupolvellamme kyllä on ja se on lähes kaikkien saatavilla. Mutta onko aikakautemme todella tämä tiedon avulla ymmärtänyt kristinuskon ytimen paremmin kuin koskaan ennen?

Tuntuu vaikealta uskoa, että näin olisi käynyt. Kristinuskossa on kautta aikojen kulkenut punaisena lankana rukous, hiljentyminen ja usein myös hengellinen kilvoittelu. Mutta aikakautemme näyttää olennaisesti heikentäneen kykyämme kaikkeen tähän. Ja näitä kykyjä tuskin yksikään piispakunnan #twaarna Twitterissä voi meille palauttaa.

Puhumme usein kristittyjen yhteydestä ja siitä kuinka eri leirien pitäisi ymmärtää toisiaan ja mahtua samaan pöytään. Mutta mahtuisimmeko me enää samaan pöytään menneiden vuosisatojen kristittyjen kanssa? Tuskinpa. Oletan, että pitäisimme heitä vanhoillisina ja takapajuisina, ehkä jopa harhaoppisina. Olisi oikeastaan parempi, jos he perustaisivat oman kirkkokuntansa.

Mutta silti tuon takapajuisen ja runsasväkisen kristittyjen lauman kanssa meidän täytyy kerran mahtua samaan taivaaseen. Parempi totutella ajatukseen.

Jotta yhteiselo taivaassa onnistuisi, on varmaan parasta jo nyt muistaa edesmenneitä pyhiä, ymmärtää heidän tarinoitaan ja oppia heiltä. Ja kertoa näitä tarinoita eteenpäin, jotta heidän muistonsa säilyy.

Tämä oli keskeinen syy, jonka vuoksi aloin pari vuotta sitten tekemään Heikki Rusaman kanssa Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastia. Tänä vuonna kirjoitimme samalla otsikolla myös kirjan. Menneiden vuosisatojen kristittyjen tarinat ovat niin kiehtovia, että uskomme, että ne parhaimmillaan voivat tuoda aikamme somessa kiistelevät kristityt yhteen, ainakin hetkeksi. 

Tämän viikon jaksossa kerromme lisää kirjastamme ja siitä, miten valitsimme siinä käsiteltävät tarinat, yhden jokaiselta kristinuskon vuosisadalta.

Kirkon ihmeellisimmät tarinat Radio Deissä lauantaina 13.11. klo 21.03. Kuunneltavissa myös Spotifyssa ja muissa podcast-sovelluksissa.