Kirjoittanut
Opiskelija.Tänään Taizé-rukoushetken hiljaisuudessa minut valtasi hyvin jouluinen olo. Tapahtui nimittäin ehkä ensimmäistä kertaa tänä adventin aikana, että tuli sellainen varmuus ja ilo sydämeen pian koittavasta jouluaatosta. Aloinkin ihmetellä, mikä mieleni sai juuri tässä paikassa rauhaisaksi ja jouluiseksi. Kirkon kappelissa ei nimittäin ollut ensimmäistäkään joulukoristetta, ei edes kuusta nurkassa hyvää tuoksua levittämässä. Kappelissa paloivat vain tutut kynttilät ja kaikuivat Taizé-hetkeen kuuluvat kauniit ja yksinkertaiset Taizé-laulut. Kaikki oli niin kuin niinä jokaisena tämän syksyn maanantaina, jolloin olen kappeliin tullut viettämään hetken rukouksessa ja hiljaisuudessa.
Ajatukseni kulkeutuivat omaan huoneeseeni ja muutamiin joulukoristeisiin, joita asettelin sinne tunnelman tuojiksi edellisviikolla. Muistan ilahtuneeni, kun löysin laatikostani pienen sinimekkoisen hymyilevän enkelitytön. En ole ikinä pahemmin perustanut koriste-esineistä ja niiden saaminen lahjaksi lämmitti mieltä parhaiten silloin, kun ne vielä olivat piiloon pakettiin käärittyinä. Monet figuurit ovat päätyneet kiertoon myyjäispalkinnoiksi tai muiksi lahjoituksiksi. Tuon pienen enkelin olen kuitenkin säilyttänyt ja pitänyt sitä kirjahyllyni reunalla joulunaikaan.
Mieleeni muistui myös äidiltä saamani keraaminen enkeli, jonka asetin roikkumaan verhotankoni päähän. Kun aamuisin avaan ja iltaisin suljen verhot, pyörii enkeli vinhasti ympäri ja sen helmasta roikkuvista metallipuikot heläjävät yhteen kilahtaessaan, niin kuin tuulikello tekee. Tuon enkelin siivet ovat kultaiset ja sen kädet ovat yhteenliitetyt. Samaten muistin juuri pistäneeni peilini kulmasta roikkumaan enkelihahmoisen kuusenkoristeen, jonka joku taitavasorminen bangladeshilainen nainen on punonut.
Ajatukseni päätyivät joulukoristeistani lopulta takaisin kappeliin ja Taizé-hetkeen. Mieleeni nousi juuri luettu katkelma Matteuksen evankeliumista, jossa Herran enkeli ilmestyy yöllä Joosefille unessa ja sanoo hänelle: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänestä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” (Matt. 1:20-21) Enkeli valaisee tulevan merkitystä Joosefille, joka pettyneenä oli ollut aikeissa purkaa kihlauksena Marian kanssa. Luukas puolestaan kertoo evankeliumissaan, kuinka enkeli tuo Marialle uutisen raskaudesta ja Jumalan suuresta suunitelmasta, joka Marian synnyttämässä pojassa tulee koko maailmalle ilmi. Jeesuksen synnyttyä saavat myös paimenet kuulla Herran enkeliltä viestin: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”
Evankeliumeissa enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, hyvän sanoman tuojia sekä samalla rohkaisijoita. Aluksi Maria joutuu enkelin viestistä hämmennyksen valtaan: kuinka olisi mahdollista, että hän koskemattomana neitsyenä tulisi raskaaksi? Enkeli rohkaisee häntä luvaten Marialle Pyhän Hengen ja Korkeimman voiman varjeluksen. Yön hiljaisuudessa ja pimeydessä laumaansa vartioivat paimenet pelästyvät ymmärrettävästi suunniltaan, kun äkkiä heille ilmestyy Herran enkeli kaikessa kirkkaudessaan. Mutta enkeli sanookin oitis heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk. 2:10)
Näiden mietteideni äärellä aloin nähdä enemmän mieltä enkelijoulukoristeissani. Vaikka alunperin asetin ne paikoilleen vanhasta tavasta ja tottumuksesta, niin eikö niiden tarkoitus ollut sittenkin suurempi: enkelit toivat mieleeni joulun hyvän sanoman, joka täytti minut joulun rauhalla. Rohkaistuin olemaan murehtimatta kaikkia tekemättömiä tehtäviä ja tulevia velvollisuuksia. Minut valtasi varmuus siitä, että voin uskoa Jumalan lupaukseen ja luottaa siihen. Enkelit veivät minut Jeesuksen, Vapahtajamme seimen äärelle.
