Joulun kuristava yksinäisyys

Lähestyvä joulu tuntuu kuristavana otteena sisimmässä. Yksinäisyys on pakahduttava tunne, joka hidastaa askeleet ja sumentaa näköalat. On vähän raskas hengittää. Ulkona on pimeää, kohta kaikki on kiinni. Kun keksisi minne mennä, mitä tehdä, missä olisi joku… Taasko yksi joulu yksin?

Tältäkin joulu voi tuntua.

Tänään on 20. päivä, enkä ole vielä uhrannut montaakaan ajatusta sille, mitä tehdä jouluna.

Joinain vuosina yritin hukuttaa jouluahdistusta työntekoon. Ajoin yhden joulun rahan kiilto silmissä taksia. Asiakkaita olikin niin vähän, että vilustuin kylmässä autossa kököttäessä. Uudenvuoden vietin sitten kotona sairastaen.

Olen myös yrittänyt selittää joulun pois: ”Sehän on vain ’pakanallinen’ juhla, pinnallinen ja kaupallinen turhake. Älä osta mitään -päivässäkin on enemmän ’sitä jotain’. Jeesus ei sitäpaitsi edes voinut syntyä keskitalvella, eikä edes Raamatussa puhuta joulunvietosta halaistua sanaa. Päivä muiden joukossa, kyllä sen kestää… ”

Jouluperinteisiini kuuluu mm. kävely jollekin auki olevalle huoltoasemalle. Seuranani ovat taksikuskit, pari pöytäkuntaa maahanmuuttajia sekä hyvä kirja. Jouluhampurilaisella ehkä nähdään… 😉

Perhejuhla – perheettömän painajainen?

Mies jättäköön isänsä ja äitinsä ja liittyköön vaimoonsa…

Aikuisen lapsen vierailu omien vanhempien luona jouluna on kuin paluuta johonkin, mistä on jo lähtenyt pois, mutta ei kuitenkaan ole aivan päässyt irti. Soittaako kelloa, Bridget? Tämähän on romanttisten (joulu)elokuvien klassikkokohtaus. Ja vaikka kukaan ei muistuttaisi, pelkkä tilanne huutaa sitä yhtä ainoata kysymystä, joka roikkuu ilmassa giljotiinin lailla: ”Etkö sä vieläkään ole löytänyt ketään?”

Tai ehkä suomalainen kysyy tätä ennen kaikkea itseltään: ”Miksi minä en ole vieläkään löytänyt?”

Kaverijoulut ovatkin kai yleistymässä. Miksipä ei? Kokataan vaikka thairuokaa ja tehdään kaikkea sellaista, mikä mahdollisimman vähän muistuttaa koko joulusta. Vai onko sekin pakoyritys? Ehkä oman yksinäisyyden tunnustaminen ja kohtaaminen on ihan tervettä.

Ei sijaa majatalossa

Jouluna ei ole helppo löytää paikkaa minne mennä. Ongelma on toki sama muinakin päivinä, mutta kärjistyy nyt. Joku pubi saattaa olla auki, mutta ne ovat vastenmielisiä paikkoja, joissa ihmiset ovat pääsääntöisesti päihtyneitä. Ei kiitos. Joulukirkkoon toki voi mennä, mutta kun kahvit on juotu, on edessä surullinen paluumatka tyhjyyttään kolisevaan huoneeseen.

Kun saisi edes unta ja heräisi vasta 27. päivä kun pääsee taas töihin!

Yksinäisenä perheessä

Mutta ei yksinäisyys ole vain yksinäisten kipu. Parisuhteessa voi kokea suurta yksinäisyyttä, itse asiassa se on yleistä.

Joskus mietin niitä satoja miljoonia (enimmäkseen) naisia, joiden elämänpiiri rajoittuu oman perheen ja kodin ympärille, jotka eivät koskaan pääse omaa taloa tai kylää kauemmas. Voiko siinäkin kokea yksinäisyyttä, onko se tukahduttava yhteisöllinen vankila?

Jos ihminen ei pääse kasvamaan siksi yksilöksi, joka on, voiko hän lopulta edes nauttia valtavasta määrästä elämää ympärillään?

Uusi kansantauti

Yksinäisyys näkyy aivoissa fyysistä kipua vastaavana kiputilana.

THL:n arvion mukaan 400 000 suomalaista kärsii yksinäisyyden kokemuksesta. Suurempiakin lukuja on esitetty. Tilastokeskuksen mukaan yksinasuvia suomalaisia on noin 1 300 000. Yksinäisyys vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Yksinäisyyden haasteesta on puhuttu viime aikoina paljon ja kirjoitettu hyviä kirjojakin. Mm. hyvinvointisosiologian professori Juho Saari on puhunut yksinäisyydestä uutena kansantautina.

Jokaisen yksinäisen kokemus on todellinen, oli se lievä tai vakava. Todellinen yksinäisyys ja syrjäytyminen on silti jotain muuta kuin satunnainen epämukava fiilis perhejuhlien aikaan. Todella yksinäiset eivät ehkä itse jaksa etsiä apua. Monen suojamekanismina voi olla yhä syvemmälle yksinäisyyteen kaivautuminen.

Yksinäisyyden syyt ovat moninaiset. Nykymuotoisessa ”länsimaisessa” yksinäisyydessä on taustalla myös rakenteellisia yhteiskunnallisia ja kulttuurillisia taustatekijöitä, joihin pitäisi puuttua – ja puututaankin – jo ihan kaupunkien kaavasuunnittelun tasolla.

Nostan todella hattua sille, että jopa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden pääteema ”Yhdessä” oli tavallaan kannanotto juuri tähän kysymykseen.

Jouluevankeliumi vuodelle 2017 

Kuvailin jouluun liittyviä ristiriitaisia tunteita. En pyydä anteeksi. Jouluevankeliumikin on täynnä suurta draamaa ja ristiriitaa. Tarinassa ovat läsnä lastenmurha, kunnia ja häpeä, valtapolitiikkaa, pakolaisuutta ja kodittomuutta, kaiken kaikkiaan hyvin epävarma tulevaisuus. Jouluevankeliumi on verinen tarina, jossa kauneus ja valo loistaa juuri kaiken sen pimeyden ja ahdistavuuden keskellä. Pimeyden tehtävä on antaa valolle kontrasti.

Ehkäpä yksinäisyys on 21. vuosisadan joulutarinamme Herodes?

Miten joulu voisi tulla tähän tarinaan?

Vaikea antaa vastauksia, tärkeä silti yrittää

Yksinäiselle on todella vaikea antaa vastauksia.

Ystävyyssuhteiden rakentaminen aikuisiällä on paljon haasteellisempaa kuin nuorena, sillä luontevia tilanteita ”väkisinkin” tutustumiseen on paljon vähemmän ja niihin pitäisi osata itse etsiytyä. Pysyvimmät kaverit on yleensä hankittu viimeistään opiskeluvaiheessa.

Mutta koska yksinäisiä on niin valtavasti, eli tarve on suuri, niin tästähän puuttuu vain ne rakenteet! Ei ole helppoa, koska pitäisi muuttaa kokonainen kulttuuri. Monenlaista yritystä, applikaatiotahan ja starttuppia on jo nähty Napakympistä Tinderiin ja ompeluseuroista Facebook-ryhmiin…

Erään seurakunnan puitteissa aloitimme kymmenisen vuotta sitten jouluaattotilaisuuksien järjestämisen yksinäisille. Niistä tuli heti suosittuja.

”Hän tuo yksinäiset perheisiin…”

Ainakin ideaalin tasolla voisi sanoa, että perhe olisi yksinäisyyteen paras ratkaisu. Jos sinulla on perhe, voisitko ajatella kutsuvasi kotiisi jonkun yksinäisen aterialle? Joskus ”kolmas pyörä” ruokapöydässä voi sopivasti tuoda uusia näkökulmia keskusteluun. Tosin jos emme enää osaa kohdata toisiamme perheenä ruokapöydässä, niin pitäisikö siitä sitten aloittaa?

Mitä varhaisemmassa vaiheessa perheen elämänkaarta viikottaisen yhteisen aterian ottaa tavaksi, sitä helpompaa se on.

Köyhyyttä torjutaan rakentamalla elinkeinoja, yksinäisyyttä torjutaan rakentamalla yhteyksiä ja yhteisöjä. Ellemme löydä toisiamme, rakenna uudenlaista yhteisöllisyyttä – siis myös perheitä – pelkään että moni nuoremmastakin sukupolvesta vielä kerran löytää itsensä yksinäiseltä paikalta. Sitä en toivoisi.

Meillä on siis matkaa. Tehdäänkö vaikka jotain kivaa?  😉

Lisälukemista aiheesta:

Helsinki Mission Näkemys -hanke tarjoaa mm. keinoja oman yksinäisyyden käsittelyyn. www.helsinkimissio.fi/nakemys
Saari, Juho (toim.) Yksinäisten Suomi. Gaudeamus 2016.
Roberts, David. How our housing choices make adult friendships more difficult. Vox.com. 28.10.2015, updated 7.12.2017.
Kallio, Maaret. Saako sanoa, että jouluun kuuluu myös surua, yksinäisyyttä ja kauhua? HS 20.12.2017
Kannisto, Otto. Asumisesta tulossa yksilölaji. Tieto & trendit 4/2017, 19.12.2017.

teksti: Tapio Luoma-aho
kuvat: Mubariz Mehdizadeh & Teodor Bjerrang on Unsplash.com