”Olet joutunut kirkon verkkoihin”

Mielestäni tämän päivän kuumiin teologinen kysymys koskee sitä, mikä on Kristuksen kirkko. Luther lausui aikoinaan, että ”seitsenvuotias lapsikin tie­tää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ’ne karitsat, jot­ka kuulevat paimenensa äänen’” Vuosittain noin 40 000 suomalaista eroaa ev.-lut. kirkosta. Suurin syy eroamiselle: kirkolla ei ole minulle mitään merkitystä. Näyttää siltä, että ev.-lut. kirkon repeäminen on edessä. Se lisää taas paljon levottomuutta. Kuka on oikeassa, minne pitäisi mennä? Äskettäin esikoislestadiolaisliike repesi kahtia. Taas tuli lisää levottomia, yksinäisiä uskovia. Hajota ja hallitse. Orvoilta on äiti hukassa.

Tämän vuoksi – mikä on Kristuksen kirkko? – on valtavan tärkeä kysymys. Se on monelle ”pelastuskysymys”. Erityisesti viimeiset pari sataa vuotta on ollut muodikasta mollata ja väheksyä kirkkoa. ”Uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”. ”Kyllä Jeesus, ei kirkko”. ”Minulla ja Jeesuksella on suora, henkilökohtainen suhde. En tarvitse siihen mitään kirkkoa.” ”Yksin Jeesus riittää.” Varhaista kristikuntaa soimasi harhaoppinen liike nimeltä gnostilaisuus. Gnostilaiset pitivät itseään muita parempia, hengellisinä ihmisinä. Heillä oli oikea gnosis – tieto. Gnostilaiset halveksivat nimenomaan kirkko-instituutiota, sen piispoja, pyhiä kirjoituksia, oppeja, sakramentteja jne.

Kirkon vähättelyllä on pitkä historia. Kerrotaan, että Napoleon tiuskaisi katoliselle kardinaalille; ”Teidän korkeutenne, ettekö ole tietoinen, että minulla on valta tuhota katolinen kirkko?” Piispa vastasi näin: ”Teidän majesteettinne, viimeisen 1800 vuoden ajan, me, katolinen papisto, olemme tehneet parhaamme tuhotaksemme kirkon. Emme ole onnistuneet, ettekä onnistu tekään.” Jeesus sanoi Pietarille, “tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Matt. 16:18.)

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Saul tarsolainen vainoaa uskovia. Hän yrittää toimittaa heitä vankilaan ja äänestää heidän teloittamisensa puolesta. Damaskoksen tiellä Jeesus pysäyttää tuon kiihkoilijan. Jeesus ei kysy Saulilta, miksi vainoat minun pyhiäni tai minun seuraajiani. Jeesus kysyy: ”miksi vainoat Minua?” (Ap. t. 9:4.) Jeesus ottaa kirkon hyvin henkilökohtaisesti. Kirkko-seurakunta on ”Kristuksen ruumis”.

Kun kirkko näyttää niin tyhmältä ja sen jäsenissä on niin toivottomia syntisiä ja tekopyhiä hurskastelijoita, piispoista puhumattakaan, niin helposti olisimme vain Jeesuksen puolella, mutta hylkäisimme kirkon. Mielellämme erottaisimme Jeesuksen syntisistä. Mutta hyvää paimenta ei voi erottaa hänen laumastaan. Sulhasta ei voi erottaa hänen morsiamestaan. Meidän Isäämme, joka on taivaissa, ei voi erottaa hänen lapsistaan. ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

Kristinusko ilman näkyvää kirkkoa ei ole enää kristinuskoa, vaan jotain platonista filosofiaa – näin sanoi protestantti Karl Barth. Suuri teologi, Henri de Lubac kirjoittaa, ”Emme voi puhua juutalaisuudesta ilman valittua kansaa, emmekä kristinuskosta ilman kirkkoa.” Eli emme pääse karkuun näkyvää kirkkoa. Jos haluamme tuntea Jeesuksen, saada syntiemme anteeksi, meidän on astuttava hänen kirkkoonsa. Niin kuin silloin Golgatalla, myös tänään, Kristuksen rinnalla on kaksi roistoa. Kelpaako tuo seura?

Yksilökeskeisyys, yksinäisyys, irrallisuus ja itsenäisyys ovat meidän aikamme suuria trendejä. Myös uskosta pyritään tekemään erittäin yksityinen ja henkilökohtainen asia. Kirkkovastaisuuden moderni esitaistelija, amerikkalainen Thomas Paine, torjui 1700-luvulla kristilliset opit ja näkyvän kirkon. Hän lausui lennokkaasti: ”minun oma mieleni on minun oma kirkkoni” – englanniksi ”my own mind is my own Church”. Näin uskosta ja jumalasuhteesta tulee oman mielen juttu. Mielipide. Tämä voi olla riskinä myös ns. konservatiivikristityille, jotka haluavat paeta ”liberaalia portto-kirkkoa”. Olla oikeassa omassa mielessään. Yksin. ”Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”

Jotkut sanovat, että gnostilainen harhaoppi on uudessa nousussa, ja että se on jopa todella voimissaan meidän aikanamme. Ei tarvita kirkkoa, kun oma mieli tietää paremmin. Ajatellaan, että ei tarvita oppia, ei pappeja, ei piispoja, ei ulkoista Jumalan sanaa, ei sakramentteja. Olen hengellinen – en uskonnollinen. On henkilökohtainen suhde – ei välikäsiä, ei kirkkoa.

Piispa Kyrillos Jerusalemilainen oli viisas piispa, yksi parhaita Raamatun opettajia kautta aikojen. Hän vaikutti Jerusalemissa 350-luvulla. Hän piti kasteelle saapuville ihmisille ”alfakurssia”, kasteopetusta ja rippikoulua. Näillä sanoilla hän toivotti heidät tervetulleiksi opetuksen piiriin:

Et ehkä tiedä, mihin tulet, etkä mikä nuotta sinut pyydystää. Olet joutunut kirkon verkkoihin. Antaudu saaliiksi äläkä karkaa, sillä Jeesus pyydystää sinua, ei tappaakseen vaan surmattuaan tehdäkseen eläväksi. Sinun pitää nimittäin kuolla ja nousta ylös. Olethan kuullut apostolin sanovan: Kuolleita synnistä, eläviä vanhurskaudelle. Kuole pois synneistä ja elä vanhurskaudelle. Elä tästä päivästä lähtien. (Kyrillos, Uskontunnustus, Esikatekeesi, V.)

Ps. Perussanoma on julkaissut tuon Kyrilloksen kirjan. Löytyy tästä.