Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Jokin vuosi sitten ilmestyi eräältä kristilliseltä kustantajalta kirja, joka käsitteli kirkkovuotta ja sen pyhiä. Kirjassa hypättiin suoraan pyhäinpäivästä adventtiin. Siitä oli jäänyt, tai jätetty tarkoituksella pois kirkkovuoden viimeinen pyhä eli tuomiosunnuntai.
Pyhäinpäivän on koko kansa ottanut omakseen, siitä on tullut suosittu haudalla käymisen ja kynttilöiden sytyttämisen juhla, adventtina taas lauletaan iloisesti Hoosianna. Tuomiosunnuntai ei tunnu sopivan tähän uskonnolliseen maisemaan, se on kuin kivi kengässä. Se saattaa aiheuttaa vaivautuneisuutta. ”Kuinka rakastava Jumala voi tuomita ketään kadotukseen, eikö kristinuskon sanoma ole armo?” voidaan kysellä.
Tuomiosunnuntain sanoma on kuitenkin hyvin oleellista kristinuskossa, sisältyyhän se jo uskontunnustukseenkin, kun Jeesuksesta sanotaan, että hän ”istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. On turvallista tietää, että Jumala on vanhurskas tuomari, joka tutkii meidät oikeudenmukaisesti.
Ei tule sivuuttaa sitä, että me kaikki joudumme kuoltuamme Jumalan kasvojen eteen. Siksi Jumalan pyhyydestä ja hänen rakkaudestaan tulee saarnata edelleen. Puhuttelevimpia tuomiopäivän saarnoja olen kuullut konsertissa, jossa esitetään vuosisatoja vanhoja musiikkiteoksia. Tällainen musiikillinen julistustilaisuus oli viimeksi 9. päivä lokakuuta Lahden Ristinkirkossa, kun Bach-kuoro, solistit ja Lahden Nuori Sinfonia esittivät kapellimestari Esa Heikkilän johdolla Wolfgang Amadeus Mozartin Requiemin.
Vaikka Requiem on katolinen sielunmessu ja siksi meille luterilaisille vieras, on sen sanoma järisyttävän suora. Puhuttelevaksi sen tekevät juuri vastakohdat niin sanoituksissa kuin sävelissäkin. Tuomiopäivän musiikki soi niin, että se tuntuu luissa ja ytimissä ja vastaavasti armoa julistetaan taivaallisen kirkkain ja kuulain sävelin. Kun pasuuna kaikuu hautaholveissa kutsuen kaikki tuomarin eteen, kuolleiden on noustava ylös vastaamaan Herran edessä. Sitten kirjat avataan ja kaikki salattukin tulee ilmi. Tällaista sanomaa kuullessaan ihminen ei voi muuta kuin rukoilla ”Kyrie eleison”, ”Herra armahda!” Kuoro laulaa: ”Kuinka suuri onkaan ahdistus, kun tuomari lähestyy tuomitsemaan ankaruudella oikean ja väärän!” Ja tähän vastataan rukouksella: ”Muista, kallis Jeesus, piinasi minun tähteni; älä salli minun nyt hukkua.”
Mozart ehti säveltää hivelevän kauniista messun osasta Lacrymosa vain kahdeksan tahtia. Tuottelias ja nero säveltäjä kuoli äkilliseen sairauteen ollessaan vasta kolmekymmentäviisivuotias. Teos jäi kesken, toiset täydensivät sen. Riipaisevalla tavalla sävellyksessä näkyy, että Jumalan kädessä on elämä ja kuolema. On hyvä rukoilla, kuten vanha psalminlaulaja: ”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! ”
