Kirjoittanut
Kirjoittaja jakaa mietteitään Mielen päällä -ohjelmasarjassa Radio Deissä tiistaisin kello 14.45 ja torstaisin kello 19.03.Ihminen luo aina tavalla tai toisella Jumalaansa. Jumalakuvat syntyvät ja muokkautuvat mitä erilaisimpien kokemusten prosesseissa. Ne muokkaavat luonnollisesti myös ihmiskäsityksiämme ja -kuviamme. Tämän ymmärtäminen on kristillisessä elämässämme ensiarvoisen tärkeätä ymmärtää: liian pessimistinen ja moralistinen ihmiskuvamme hioo jumalakuvammekin moralistiseksi.
Toinen, ehkä vieläkin vakavampi ansa, on, jos arki ja teoria eivät lyö kättä toisilleen. Kun arjessa elämä lyö meitä vyön alle, teoriassamme julistamme Jumalan väkevää voimaa, joka vielä joskus tekee meidät vahvoiksi ”Herran sotureiksi”. Suuri joukko näitä ”Herran sotureita” on tänään karrelle palaneita mielenterveysongelmaisia. He ovat erakoituneita, itselleen ja koko uskonnolliselle yhteisölle katkeroituneita.
Erilaiset jumalakuvat syntyvät myös yhteisön luomina. Yhteisödynamiikka määrittelee millaisia jumalakuvia sen sisällä ja sananopetuksessa käsitellään. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin yksilö ja yhteisö ymmärtävät toimivansa näin. Ongelmaksi se muuttuu, jos tätä ei tiedosteta. Silloin omista jumalakäsitteistä ja -kuvista muodostuu totuus, johon yritetään samaistaa muutkin ihmiset. Niistä muodostuvat normatiiviset käsitykset, joiden ulkopuolella ei ole ”oikeaa hengellisyyttä”.
Tätä kuvannee eräs tilanne muutaman vuoden takaa. Johdatin uskoon ja seurakuntaan erään ihmisen. Istuessamme iltaa seurakuntaan kuuluvan pariskunnan kotona, tämä juuri seurakuntaan liitetty ihminen kertoi antaumuksella teatterinäytelmästä, jonka hän oli ollut katsomassa edellisenä iltana. Hän kuvaili näytelmän sisältöä innokkaasti kertoen saaneensa paljon ajateltavaa siitä.
Talon isäntä ja emäntä kertoivat olevansa pettyneitä siitä, että hän oli käynyt teatterissa. ”Meidän seurakunnassa ei hyväksytä teatteria ja tanssia. Sinun on tehtävä parannus ja luvattava Jumalalle, ettet enää koskaan mene katsomaan syntisiä näytelmiä”.
Yritin paikkailla tilannetta, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Uskoon tullut ystäväni erosi seurakunnastamme kahden viikon sisällä liittyen takaisin kirkkoon ja hyvä niin! Hän on nykyäänkin iloinen ja vakaa kristitty – ja käy edelleen teatterissa.
Kyseisessä esimerkissä kaikki päättyi hyvin, koska juuri uskoon tullut oli sisäisesti sitoutunut arvoihinsa. Entä jos hän olisi ollut epävarmana arvoistaan ja kristillisyydestään ja lähtenyt toteuttamaan pariskunnan jumalakuvien synnyttämiä käsityksiä? Olisiko hän säilynyt eheänä ihmisenä? Tätä voi meistä itse kukin pohtia tahollaan.
Kirkoissa ja seurakunnissa puhutaan paljon kristillisistä arvoista, mutta mitä meidän ”kristilliset arvomme” lopulta ovat? Mielestäni meidän tulisi avata niitä yhteisöissämme ja keskusteltava käsityksistämme avoimesti.
Esimerkkini muutaman vuoden takaa opetti minulle sen, että pyrin aina juuri uskoon tulleelle ainakin jossain määrin avaamaan, millaisia käsityksiä Jumalasta ja kristillisestä elämästä vapaiden suuntien seurakunnilla on. Tällöin hänelle jää tilaa vertailla niitä omiin näkemyksiinsä.
Näin tein myös kolme kuukautta sitten tulleelle ihmiselle, jonka sain Jumalan armosta johtaa kristityksi. Nyt hän on käynyt eri seurakunnissa ja tutkailee sydämessään mihin seurakuntaan liittyisi. Ilmeisesti vaakakuppi on kallistunut kirkon suuntaan. Hyvä niin. Eikä hän käy edes teatterissa!
Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni Radio Deissä keskiviikkoisin kello 16, uusintana tiistaisin klo 22.
