Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Ystävieni viisitoistavuotias sukulaispoika kuoli yllättäen. Kukaan ei tiedä, mistä oli kyse. Nuorukaisen elämä vain katkesi, sammui. Vallalla on sokki ja
hädän kyynelet. Tällaiseksiko Jumala maailman loi? Voiko olla hyvää Jumalaa, joka tällaisen sallii?
Niin, voiko tässä maailmassa koettavasta, ajoittain musertavasta kärsimyksestä päätellä jotain Jumalan luonteesta? Entä missä määrin tämän maailman tosiasioista voi päätellä, mikä on oikein?
Samansuuntaisesti kyselivät aikoinaan brittifilosofit David Hume ja George Moore. Humen giljotiini erottaa moraalin tosiasioista: siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden pitäisi olla. Mooren naturalistinen virhepäätelmä taasen osoittaa, ettei hyvän luonnetta voida päätellä asioista, jotka ovat mielestämme hyviä.
***
Kristittyinä uskomme, että maailma on langennut syntiin. Tiedämme myös, ettei se tarkoita vain taipuvaisuuttamme pahaan, pahan tekemistä ja hyvän
tekemättä jättämistä. Syntiinlankeemus rikkoi koko maailman. Synti on valta, joka pitää maailmaa ja jokaista sen elämänaluetta pimeässä, vääristävässä varjossaan.
Synnillä on niin voimakas vaikutus, että usein kärsimyksen keskellä se estää meitä näkemästä Jumalan luomistyön hyvyyttä ja täydellisyyttä ollenkaan.Silmien edessä kun on vain hajalleen särkyneitä säpäleitä.
Juuri tästä syystä kristitty ei voi automaattisesti päätellä särkyneen maailman olemuksesta sitä, millainen Jumala kaikessa hyvyydessään on. Jumalan tosi olemus ilmoitetaan meille toisaalla, vaikka pilkahduksia siitä voimmekin nähdä säröjen välistä. Samasta syystä kristitty ei voi myöskään päätellä siitä, miten asiat nyt ovat tai mitä yleisesti pidetään sallittuna sitä, miten asioiden pitäisi olla. Saamme turvautua kestävään ohjenuoraan, joka kantaa silloinkin, kun langennut järki harhailee omien mielihalujensa mukaan.
Valitettavan usein kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset unohtavat tämän keskustellessaan kristillisestä etiikasta. Tätä on pahoitellut myös kirkkoherra Tuomas Hynynen Kotimaa24:n blogissaan 8.9.
***
Ainoa tosiasia, josta kristitty voi arvonsa johtaa, on Jumalan ilmoitus. Sen lisäksi, että syntiinlankeemus lienee ainoa empiirisesti todennettavissa oleva kristinuskon opinkohta, se on ilmoitettu meille Raamatussa. Ja samoin on ilmoitettu Jumalan hyvä laki, tahto ja pelastussuunnitelma synnin vallasta. Sana onkin giljotiini, joka erottaa maailman ja Jumalan arvot toisistaan.
Meille on ilmoitettu Kristus: löyhkäävä mutta neitseellisen puhdas talli, inhimillisyydessään jumalallinen elämä, kuvottavan verinen mutta kaikesta puhdistava risti, looginen mutta kaikki luonnonlait rikkova ylösnousemus ja hylkäämiseltä näyttävä mutta Hengen läsnäolon tuova taivaaseenastuminen.
Kaikki tämä meidän tähtemme, meidän puolestamme, meidän hyväksemme.
Apostolikin opettaa, että tässä on ainoa Kallio, jolle kristityn jumalakuva, minäkuva ja moraali rakentuu. Kristitty ei voi perustaa arvojaan synnin vääristämän maailman ja tahtonsa varaan, vaan yksin Kristuksen ja hänen sanansa varaan.
Se kestää myös kuoleman luonnottomuuden järkyttäessä. Silloin kun oma järki ei riitä.
”Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?…Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:3, 11)
