Kirjoittanut
Luennoidessani Vanhaa testamenttia monissa Afrikan ja Aasian maissa opiskelijat ovat kaikkialla tehneet yhden kysymyksen, jota harvoin Suomessa kysytään. Heitä kiinnostaa tietää, miksi Daavidin ja Salomon sallittiin ottaa monta vaimoa. Eikö siis moniavioisuus olisi kuitenkin ihan Raamatun mukainen? Kysymyksen takana ei niinkään ole kristittyjen opiskelijoiden toive monesta vaimosta, joskin joskus ehkä sekin. Sen sijaan noissa maissa moniavioisuus eli polygamia on niin yleistä, että he kristittyinä joutuvat perustelemaan, miksi kristinusko ei sitä kuitenkaan hyväksy. Esimerkiksi Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma otti äskettäin itselleen neljännen vaimon.
Olen vastannut sanomalla, että Daavid ja Salomo olivat aikansa lapsia. Kaikilla tuon aikakauden hallitsijoilla oli lukuisia vaimoja. Tyttäriä annettiin naapurimaiden kuninkaiden haaremeihin poliittisten etujen vuoksi ja suuri määrä vaimoja oli vallan merkki. Raamatussa ei aina erikseen mainita jokaisesta asiasta, milloin se on väärin ja milloin oikein, vaan asiat vain kerrotaan siten, kuin ne tapahtuvat. Raamatun avioliitto-opetus on kuitenkin harvinaisen selvä. Se on ilmoitettu suurimmalla mahdollisella auktoriteetilla. Sekä luomiskertomuksessa että Jeesuksen ja Paavalin opetuksessa toistuu Jumalan alkuperäinen ja muuttumaton idea, että avioliitto on tarkoitettu yhden miehen ja yhden naisen väliseksi. Muut yhdistelmät ovat luomisjärjestyksen mukaan vääriä.
Tätä taustaa vasten Hesarissa oli äskettäin häkellyttävä uutinen. Ruotsin keskustapuolue esitteli ohjelman, jossa ehdotettiin moniavioisuuden sallimista. Se tosin tyrmättiin melko nopeasti, mutta on silti melkoinen ajan merkki. Onhan Suomessakin joillakin tahoilla esitetty vastaavaa. Siis länsimaiseen, moderniin yhteiskuntaan moniavioisuus! Kristinusko on luonut pohjan koko nykyaikaiselle eurooppalaiselle sivilisaatiolle. Se on tuonut mukanaan miesten ja naisten tasa-arvon, joka tosin hitaasti toteutui eri puolilla kristikuntaa. Se myös on luonut pohjan sille avioliittokäsitykselle, joka edelleen ymmärretään ainoaksi kristilliseksi avioliitoksi, siis yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Tämän murentaminen alkoi jo siitä, kun ryhdyttiin puuhaamaan ns. tasa-arvoista avioliittolakia. Tällä kauniilla nimityksellä halutaan hyväksyntä kahden samaa sukupuolta olevan liitolle. On tärkeää, että emme tuomitse heitä, joiden taipumus suuntautuu samaan sukupuoleen ja yhtä tärkeää, että emme tee tästä poikkeuksesta sääntöä, jolla koko avioliittoinstituutio murennetaan. Kristillinen avioliitto ei voi koskaan olla mikään muu kombinaatio, kuin Jumalan alkuperäiseen luomistarkoitukseen sitoutunut ja koko kristikunnan hyväksymä liitto.
Pyrkimykset avioliittolainsäädännön muuttamiseksi ovat askelia kohti uuspakanuutta. Kristillisen opetuksen ohentuessa Jumalan käskyjen merkitys laimenee ja unohtuu. Jumalan elämää suojeleva laki murenee ja tilalle tulee ihmismielipiteiden sekava viidakko, jossa toteutuvat viidakon lait. Maalliselta yhteiskunnalta ei voi edellyttää tukeutumista Raamattuun. Silti se voisi muistella omaa historiaansa ja oppia siitä arvomaailmasta, jonka juutalaiskristillinen maailmankatsomus on aikanaan luonut ja jonka varassa länsimainen kulttuuri on kehittynyt siihen, missä se nyt on. Oman pohjan rapauttaminen ei ole viisasta politiikkaa. Kristinusko toi roomalaisen pakanuuden keskelle arvot, joilla lasten, naisten, avioliiton ja vanhusten asema parani. Väitetään, että moraalittomuus kuitenkin lopulta tuhosi Rooman valtakunnan. Jäljet pelottavat.
