Kirjoittanut
Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme (Apt. 17:28)
Jeesuksen kautta luotu elimistömme koneisto huolehtii jatkuvasti hyvinvoinnistamme ilman, että siitä edes olemme tietoisia. Munuaiset ovat elintärkeä osa tätä nerokasta kokonaisuutta. Meillä olisi joka minuutti mahdollisuus kuolla 60 kertaa sydänpysähdykseen, jos veren eri ainesosien määrää ei jatkuvasti ja automaattisesti säädeltäisi.
Ilman näitä järjestelmiä elämä päättyisi nopeasti. Niitä valvotaan tarkasti ja kontrollimekanismit toimivat automaattisesti. Kaikkia aineita pitää voida säädellä myös toisistaan riippumattomasti, sillä niiden suhteellinen määrä ravinnossa voi vaihdella suurestikin, mutta tämä ei saa vaikuttaa elimistön täsmällisiin eri aineiden pitoisuuksiin eikä kuona-aineiden poistoon. Suolaa voi tulla ravinnon mukana aina gramman murto-osista useisiin kymmeniin grammoihin vuorokaudessa. Säätely toteutuu eri hormonien avulla.
Liikaa nautittu vesi puolestaan poistetaan erittämällä laimeaa virtsaa. Virtsan väkevyys voi olla vain kuudesosa veriplasman väkevyydestä tai miltei viisinkertainen siihen verrattuna. Tämä huimaava tulos saavutetaan muuttamatta muiden talteen otettujen tai eritettyjen aineiden määriä. Mahdollisuus säädellä näin veden määrää on elämän kannalta välttämätöntä. On elintärkeää, että munuaiset voivat tuottaa veriplasmaa väkevämpää virtsaa. Jotta elimistöön syntyneistä kuona-aineista päästää eroon, virtsaa pitää muodostua vähintään 0,5 litraa vuorokaudessa.
Virtsan väkevöiminen on hyvin monimutkainen tapahtuma. Siinä tarvitaan erityisen hormonin (ADH) ohella myös vastavirtaukseen perustuvaa mekanismia, jolla munuaisten ydinkerrosten väkevät pitoisuudet saadaan aikaan. Tämä edellyttää täsmällistä anatomista suunnittelua ja erityistä hiussuoniverkkoa. Ydinkerros tarvitsee myös ravinteita tuovan verenkierron. Ellei tämän ohella toista erityistä hiussuoniverkkoa olisi, väkevöiminen ei onnistuisi. Tämä nerokas järjestelmä mahdollistaa kuona-aineiden poiston silloinkin, kun juodaan vähän ja suolasta on pulaa. Toisaalta myös suuria määriä laimeaa virtsaa voidaan erittää lisäämättä suolan eritystä.
Elimistössä natriumin (suola on natriumkloridia) pitoisuutta pidetään tasolla 140 mEq/l. Tämä tapahtuu kahden kontrollimekanismin avulla. Kyseessä on eräänlaiseen ’väkevyyttä mittaavaan solukkoanturiin’ liitetty takaisinkytkentäjärjestelmä ja janon tunne. Jos pitoisuus muuttuu 1% verran, nämä erityiset ’väkevyyttä mittaavat’ aivosolut kutistuvat ja tästä käynnistyy tiedonvälitystoiminto ADH – hormonia erittäville soluille. Hormoni kulkeutuu verenkierron mukana munuaisiin, missä se vaikuttaa nefroneihin lisäten niiden veden läpäisykykyä. Vettä otetaan talteen ja munuaiset erittävät vain pienen määrän väkevää virtsaa ja natriumin pitoisuus pidetään vakiona.
Väkevyysantureina toimivat hermosolut ovat välittömässä kosketuksessa kehon kudosnesteisiin, toisin kuin muut aivosolut ja näin vaste on nopea. ADH hormonin erittymiseen vaikuttavat myös sekä verenpaineen muutos että valtimoiden paineanturin refleksi ynnä sydän-keuhko refleksit.
Juotu vesi vaikuttaa kehon nesteiden väkevyyteen alle tunnissa ja jano saa juomaan sopivasti, jotta väkevyys pysyy vaadituissa rajoissa. Mikäli säätely ei toimisi, verenkiertojärjestelmä romahtaisi muutamassa vuorokaudessa.
Jopa kuusinkertainen suolansaanti ei juurikaan vaikuta kehon nesteiden väkevyyteen, jos säätely toimii normaalisti. Syömme suolaa usein kymmenen kertaa yli tarpeen ja tästä seuraa verenpaineen nousu. Suositut TV:n kokkiohjelmat ja einesten käyttö ovat lisänneet suomalaisten verenpaineongelmia.
Myös muiden aineiden, kuten kaliumin, pitoisuuksia säädetään tarkasti. Tehtävä on haastava, sillä 95% kaliumista on solujen sisällä ja jo 4 mEq/l suuruinen muutos voi pysäyttää sydämen. Yksi ateria voi sisältää jopa 50 mEq kaliumia. Säätely tapahtuu erittämällä kaliumia munuaisten kautta. Tähän tarvitaan erityisiä soluja. Erityinen pumppu siirtää kaliumin solujen sisään ja sieltä erityisiä kanavia pitkin nefronien putkistoon. Aldosteroni niminen hormoni säätelee tapahtumaa. Kyseessä on negatiivinen takaisinkytkentäjärjestelmä.
Kalsiumin pitoisuutta säädetään muutaman prosentin tarkkuudella. Fosfaattitasapainoa säätelee PTH hormoni. Magnesiumin säätelymekanismi tunnetaan huonommin.
Happo-emästasapainon säätely on tarkkaa, koska siitä riippuu monien entsyymien toiminta. Natriumin pitoisuuden tulee olla 3,5 miljoonaa kertaa vetyionien pitoisuutta korkeampi. Vetyioni on oikeastaan vapaa protoni ja emäs on molekyyli, joka voi vastaanottaa sen. Hemoglobiini toimii tavallaan myös emäksenä. Suomalainen mies syö nykyään kolme kertaa enemmän punaista lihaa kuin mitä olisi tarpeen. Tästä seuraa elimistöön ylimäärä happoa, jonka se puskuroi haurastuttamalla luustoa. Ylimääräinen liha vain muuttuu läskiksi ja tämä rasittaa elimistöä ja kuormittaa munuaisia. Viikossa pitäisi syödä korkeintaan puoli kiloa punaista lihaa.
Munuaiset erittävät vetyioneja ja suodattavat bikarbonaattia. Tämän lisäksi elimistössä on lukuisia puskurointijärjestelmiä keuhkoissa, soluissa ja veressä. Niiden rooli on elintärkeä ja reaktiot tapahtuvat sekunnin murto-osissa.
Nämä kymmenet säätelymekanismit ja päällekkäiset takaisinkytkentäjärjestelmät paine- ja pitoisuusantureineen, hermoston reflekseineen ynnä hormonien sekä puskurointimekanismien avulla toteutetun säätelyn ohella kertovat nerokkaasta suunnittelusta. Eri aineiden pitoisuudet elimistössä säädellään erikseen. Niiden on oltava tarkasti määrätyllä tasolla. Kaikki tapahtuu riippumatta ruoan mukana tulevista määristä, juodun veden tai syödyn suolan määrästä. Tietysti määrilläkin on rajansa, yli 20 litraa vettä vuorokaudessa voi tappaa. Vaihtelevista määristä huolimatta, samanaikainen kuona-aineiden eritys kuitenkin toimii. Virtsan väkevöinti/laimennus mekanismi on hämmästyttävän nerokas. Pelkästään sen olemassaolo on aiheuttanut ’harmaita hiuksia’ evolutionisteille. On haasteellista selittää, miten se olisi ”kehittynyt”. Ilman sitä, elämää ei olisi.
Evolutionistit ovat tästä kaikesta huolimatta tehneet munuaisista kehitysopin todisteiden ”kruununjalokiven”. He viittaavat siihen havaintoon, että alkion varhaisen kehityksen aikana ihmisellä näyttäisi olevan peräti kolme paria munuaisia, joista lopulta vain yksi pari otetaan käyttöön. Tällä he viittaavat jo sata vuotta sitten lääkärien hylkäämään ”rekapitulaatioteoriaan”, jonka mukaan alkion- ja sikiönkehityksen aikana käytäisiin läpi lajinkehityksen historia kalasta alkaen. Lajin kehityshistorian ”pikakelaus” yksilönkehityksen aikana on sitkeästi edelleen biologian oppikirjoissa elävä valhe, koska Darwin piti sitä ”parhaana todisteena” teorialleen.
On myös hyvä ymmärtää, että jo yhdessä munuaisparissa on 80% verran ”ylikapasiteettia”. Mihin sitten tarvittaisiin vielä munuaiskudoksen lisäämistä tästä kolminkertaiseksi tai kuutta munuaista ynnä kuutta virtsanjohdinta rakkoon ja miten elimistön aineenvaihdunta selviäisi tästä tarpeettomasta ylikuormasta.
Alkionkehitys ei ”muistele polveutumista kaloista”, vaan osoittaa miten sama suunnittelija on ratkaissut selkärankaisten kehojen rakentumisen samojen peruskaavojen mukaisesti. Tämäkin on vakuuttava todiste samasta älykkäästä suunnittelijasta. Samaan tapaan kuin esimerkiksi automallit muuttuvat vuosittain, niissä on kuitenkin edelleen moottori ja 4 pyörää; eri selkärankaisilla on munuaisten rakentuminen ja sijoittelu ratkaistu tarkoituksenmukaisesti.
Alkionkehityksen aikana mesodermi-nimisestä kudoslevystä muodostuvat sydän, verenkiertojärjestelmän alku sekä luut ja lihakset munuaisten ohella. Tämä kertoo kehon kaavan rakentumisen loogisesta järjestyksestä. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä väitetyn polveutumisen kanssa. A.V. kommentoi edellistä blogiani seuraavaan tapaan:” ”olisiko keskeneräisen järjestelmän avulla voinut elää?”
Millainen on keskeneräinen biologinen järjestelmä? Kuten varmaan tiedätkin, luonnossa on monia erilaisia munuaisjärjestelmiä, joita voitaisiin hyvin pitää esimuotoina ihmisen munuaiselle. Mm. kaloilla ja sammakkoeläimillä on huomattavasti yksinkertaisemmat munuaiset ihmiseen verrattuna, mutta ne toimivat niillä erinomaisesti, niin suolavedessä kuin makeassakin. Ihmisen (sekä muiden nisäkkäiden) munuaisella suolavesi on liian vaikea pala purtavaksi. Näitä erilaisia munuaisratkaisuja verratessa on mahdollista osoittaa, että evoluutio selittää erittäin hyvin myös tämän elintärkeän elimen kehityksen. Jokaiselle ihmisen elimelle on osoitettavissa luonnosta yksinkertaisempi versio, jota voidaan pitää kuin esimuotona ihmisen elimelle. Väittämä ”elin x ei voi olla kehittynyt, koska se ei toimisi ennen kuin nykymuodossa” on auttamatta virheellinen”.A.V:n kommenttiin on syytä todeta:”Luonnossa ’ei ole mitään yksinkertaista’, vaan kaikki toimii aina tarkoituksenmukaisesti. Kalojen ja sammakkoeläinten munuaiset on luotu niille sopiviksi. Niillä ei ole mitään tarvetta muuttua ihmisiksi ja samalla muuttaa munuaisiiaan. Tällaisen muutoksen mekanismi on myös tuntematon.”
Väite yhteisestä esi-selkäjänteisestä polveutumisesta on pelkkää tarinointia. Sen on myös moderni DNA – tutkimus on osoittanut perättömäksi. Niin sanotut ”molekyylisukupuut” ovat kaatuneet ja tilalle on tullut pensaikko.
Kehon kaavan määräävä perinnöllinen tieto on lisäksi munasolun solulimassa. Rakennekaava ei muutu täysin toiseksi kromosomien DNA:n sattumanvaraisten mutaatioiden sanelemana. Rakenteiden koko voi tietysti muuttua ja tätä kutsutaan muunteluksi, jolla ei ole mitään tekemistä polveutumisen kanssa. Epämuodostumat tai surkastumat eivät myöskään ole polveutumisen todisteita.
Evolutionistien on selitettävä munuaisten nerokkaiden rakenneratkaisujen ja monimutkaisten säätelyjärjestelmien ”kehittyminen” ollakseen ”uskottavia ja tieteellisiä”. Heidän teoriansa ei nimittäin perustu kokemusperäisiin tutkimustuloksiin. Evoluutioteoria ei ole tieteellinen teoria, vaan pelkkää arvelua menneisyyden mahdollisista tapahtumista. Historiallinen polveutumisoppi on vain ennalta valittuihin uskomuksiin perustuva ”akateeminen luomiskertomus”.
Evoluutiokeskustelussa oleellista on ymmärtää (luodun) eläinheimon sisäisen muuntelun ero verrattuna väitettyyn ”alkusolusta polveutumiseen”. Olemassa olevat rakenteet muuntelevat, mutta niiden alkuperä on täysin hämärän peitossa. Sudesta voidaan jalostaa 500 koirarotua, mutta mitään täysin uusia rakenteita ei synny; vain kuonon, raajojen pituuden tai karvoituksen muuntelua. Se tosiasia, että luotu eläinten perusryhmä (heimo/lahko) sisältää sinne jo valmiiksi ohjelmoidun muuntelumahdollisuuden, on itse asiassa vakuuttava lisätodiste luomisesta.
Tieteellisessä tutkimuksessa pitää etsiä parasta selitystä, ei parasta jumalatonta selitystä kuten tutkijat nykyään tekevät ja näin perusteettomasti rajaavat tieteellistä tutkimusaluetta. Tieteen pitäisi etsiä parasta selitystä eli kaikkialla havaittavaa ilmeistä älykästä suunnittelua. Sitä ei kuitenkaan löydetä ennen kuin Suunnittelijan olemassaolon mahdollisuus hyväksytään luonnontieteissä. Raamattu toteaa, että on tahoja, jotka ”pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room.1:18).
Kun evolutionistit sanovat, että heidän oppinsa on yhtä varma asia kuin painovoiman olemassaolo, lakkaa väitetty polveutumisoppi samalla sekunnilla olemasta tieteellistä. Tieteessä väitteet ovat ”totta” vain niin kauan kunnes seuraava tutkijasukupolvi osoittaa ne vääriksi. Onkin sattuvasti sanottu, että ”tiede etenee hautajaisista hautajaisiin”. Ennakkoasenteista vapaa ja luomisen todellisuuden oivaltava henkilö huomaa kyllä, että mitä enemmän luonnontieteellinen tieto lisääntyy, sitä ilmeisemmäksi Suunnittelijan olemassaolo tulee. Evoluutiousko sen sijaan osoittautuu sokeaksi uskoksi.
