Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaKristityn kilvoitus on meidän aikanamme ei-teema. Kaivoin tästä tärkeästä aiheesta esille kysymykset, jotka muuan nuorten lehti vuosia sitten minulle esitti.
1) Kuinka määrittelet sanan ”kilvoitus”?
Uudessa testamentissa se tarkoittaa kilpailua, useimmiten juoksukilpailua, jonka palkinnoksi meille on luvattu iankaikkisen elämän laakeriseppele. ”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä.” (1.Tim.6:12). Siitä emme siis kilpaille, kuka meistä on paras kristitty, vaan siitä, että uskomme säilyisi loppuun asti ja me pääsisimme perille maaliin: uuteen luomakuntaan. Juudan kirjeessä kilvoitus-sanaa käytetään myös siinä merkityksessä, että kristityt taistelevat harhaoppeja vastaan totuuden puolesta.
2) Miksi uskovan pitää kilvoitella, kun teoilla ei kuitenkaan pääse taivaaseen?
Ei ole ollenkaan varmaa, että ne jotka uskon maratonin aloittivat, selviävät kerran maalin asti. Monet jäävät taipaleelle ja voitonseppele jää heiltä saamatta. Onhan meillä myös voimakas vihollinen, joka tahtoo kampittaa meidät nurin kesken matkaa.
3) Mitä kilvoittelu tarkoittaa käytännössä uskovan elämässä?
Se on jokapäiväistä taistelua vanhaa aatua vastaan ja armonvälineiden käytön puolesta. Taistelenko himojani vastaan vai mukaudunko niihin? Tunnustanko syntini, kun olen niihin langennut, vai puolustelenko niitä? Ja jotta tätä taistelua jaksaisin käydä, tarvitsen voiman lähteekseni Raamatun lupauksia, ehtoollista ja uskovien yhteyttä. Kilvoittelu on sitä, että jätän somen vähemmälle, avaan Raamattuni, menen raamattupiiriin ja sellaiseen jumalanpalvelukseen, jossa Jumalan sanaa saarnataan Raamatun mukaisesti.
5) Mitä tapahtuu, jos uskova ei kilvoittele?
Itsekkyys saa hänestä niskavoiton. Hän käyttää kaiken aikansa, rahansa ja energiansa itseään varten. Raamattu pölyttyy hyllyllä ja kirkkotie nurmettuu. Ja kohta tällä ihmisellä on samat arvot kuin ympäröivällä maailmallakin. Mikään ei ole enää syntiä – eikä mihinkään tarvita enää armoa ja anteeksiantamusta. On hyvin todennäköistä, että voitonseppele jää kilvoittelun lopettaneelta kristityltä saamatta.
6) Kuinka Jumala suhtautuu uskovan kilvoitteluun?
Hän tarjoaa meille juoksun jokaisella etapilla virvoittavaa vettä (omaa Sanaansa) ja rohkaisee meitä: ”Juo tästä, niin jaksat perille!”
7) Kenelle kilvoittelu on ”kohdistettu”? Onko se Jumalalle mieliksi olemista vai toisten ihmisten parhaaksi toimimista vai ehkä oman hyvän tavoittelua?
Kysymys kuulostaa minun korvissani samalta kuin että kysyttäisiin: ”Kenelle maratonarin vedenjuonti on kohdistettu?” Kilvoittelu on sitä, että elämme uskonelämäämme Jumalan tahdon mukaan. Tietenkin Jeesus iloitsee, jos taistelemme syntejämme vastaan ja armonvälineiden käytön puolesta. Siitä koituu sitten myös paljon hyvää lähimmäisellemme ja meille itsellemmekin.
8) Millaisen ohjeen antaisit kilvoittelun kanssa kamppailevalle uskovalle?
Muista, että Jeesus on juossut saman maratonin kuin sinä, ja silloin hänellä oli sinun syntitaakkasi harteillaan. Sitä sinun ei Jumalan kiitos tarvitse itsesi kantaa. ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. … Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Vielä te ette ole joutuneet vuodattamaan vertanne taistelussa syntiä vastaan.” (Hepr.12).
