Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Ja löytyihän sieltä taas kerran mielenkiintoista kuunneltavaa. Kaksi henkilöä, joiden nimiä en tietenkään enää muista, keskustelivat juontajan johdolla vastikään teattereihin tulleesta jääkiekkoilija Teemu Selänteestä tehdystä elokuvasta. Henkilöä ja hänestä luotua kuvaa pohdittiin puolin ja toisin. Paljosta kiinnostavasta jäi mieleeni yksi ajatus.
Toinen elokuvaa arvioineista kertoi odottaneensa jotain Selänteen julkisuuskuvan takaa löytyvästä, syvemmästä tai sellaisesta, joka jotenkin kokoaisi yhteen sitä kuvaa, jonka me pienistä tiedon murusista olemme vuosikymmenten aikana hänestä löytäneet.
Arvioitsija totesi kuitenkin, ettei hän ollut löytänyt mitään syvempää. Sen sijaan hän sanoi varsin pysähdyttävä ajatuksen: ehkä siellä ei olekaan mitään enempää, mitään syvempää. Ehkä onkin vain tämä kuva, pinta, ei muuta.
En todellakaan ota tällä kantaa Teemu Selänteen persoonaan. En minä, eikä tuo elokuva-arvostelijakaan häntä tunne, joten annetaan Teemulle oikeus olla juuri sitä, mitä on. Mutta paljon yleisemmälle tasolle nostettuna tuo ajatus jäi kiusaamaan. Monen henkilön yhtä lailla kuin asiankin kohdalla on pakko kysyä: onko siellä olemassa mitään enempää, mitään syvempää kuin vain kuva, ulkokuori, se, mikä näkyy ja kuuluu?
Tämä sama kysymys on vaikuttanut yhdeltä osaltaan myös viime vuosikymmenten teologiseen keskusteluun. Joidenkin mielestä koko kristillinen usko ellei peräti koko uskontojen kenttä on vain kielipeliä. Kaikki on vain sanoja, erilaisia sellaisia. Sanat käyvät keskenään keskustelua. Syntyy lauseita, jotka yrittävät sanoa jotain, kuten vaikkapa, että ”Jeesus on maailman Vapahtaja” tai että ”usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut”.
Onko todellakin niin, että kyse on vain sanoista, sanapelistä, kuoresta ilman sisältöä? Ja jos tullaan lähemmäksi arkeamme kirkossamme: onko tässä kaikessa kyse vain kuoresta, valtapelistä, vain siitä, mikä näkyy ulospäin ilman mitään sisältöä? Me puhumme kauniisti lähimmäisenrakkaudesta, puhumme toistemme ymmärtämisestä, puhumme seurakunnasta yhteisönä. Mutta me vain puhumme, tuotamme maailmaan aina vain lisää sanoja. Ja todellisuudessa kaikki on vain kuorta. Mitään syvempää sisältöä ei olekaan.
Ja sitten illan päätteeksi laulamme kaikki yhdessä ”kahden maan kansalainen” ja lähdemme koteihimme. Miten niin kahden maan? Mikä se toinen maa on? Sanojen luoma illuusio, jokin käsite, kaunis kuva taivaasta ja enekeleistä, jota käytämme hautajaisissa?
Kristillinen seurakunta ja kirkko syntyi aikaan kuitenkin muusta kuin kielipelistä. Oman aikamme ikuisuuskeskustelu siitä, nousiko Jeesus kuolleista vai ei, ei jaksanut kiinnostaa heitä, jotka olivat kohdanneet ylösnousseen. Nykyinen toinen toistaan hienompien käsitteiden etsiminen kuvaamaan lähetystyötä sellaiseksi, ettei vain tarvitsisi julistaa itse evankeliumia ei olisi jaksanut aikanaan pitkään kiinnostaa opetuslapsia. He olivat yksinkertaisia kalastajia, jotka ottivat todesta sen, mitä sanottiin. Sanat eivät jääneet sanoiksi, vaan ne muuttuivat teoiksi.
Meidän suurin ongelmamme on, että emme itsekään oikein tahdo uskoa toiseen todellisuuteen sanojen takana. Meille riittää sanojen luoma harras tunnelma, mutta koko se maailma, jota nuo sanat kuvaavat, ei tahdo löytää kosketusta omaan elämäämme.
Siksi on ymmärrettävää, että moni sellainen, joka tulee elämää muuttavalla tavalla uskoon, ei tahdo jaksaa meidän muiden jahkailuja pelkkien sanojen maailmassa. Heidän maailmansa on muuttunut ihan oikeasti. Juuri tästä syystä monen vasta uskoon tulleen aito todistus kokemastaan menee luihin ja ytimiin niiden elämässä, jotka ovat kyllä kuunnelleet lukemattomia hyvin valmisteltuja hengellisiä puheita, mutta jääneet jotenkin kylmäksi. Sana ei olekaan enää pelkkä kuori, vaan se on muuttunut elämäksi.
Joulun alla meille tarjotaan tuhansia erilaisia versioita joulun tarinasta. Ihastelemme seimen lasta ja pyhää perhettä. Lukemattomat seimiasetelmat luovat tunnelmaa. Syntyy mielikuva jostain kauniista ja herkästä. Eihän tässä ole kyse tuosta samasta, josta tuo elokuva-arvostelija puhui: kuvan takaa ei löydykään mitään. Kaikki oli jo siinä kuvassa, sen alta tai takaa ei löytynyt mitään.
Kahden maan kansalaisena uskomme yhä siihen, että on kaksi todellisuutta, jotka ovat yhtä tosia. Jumalan todellisuus on itse asiassa meidän todellisuuttamme aidompaa. Juuri tästä syystä joulun sanoman syvin sisältö on koettavissa ja elettävissä todeksi kaikissa mahdollisissa olosuhteissa.
Siunattua joulua Sinulle – ihan oikeasti!
