Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sleyn lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja.Kirkkomme on vahvasti jakautunut kahtia, tai kuten vierasperäistä sanaa käyttäen sanotaan: polarisoitunut. Parempien termien puutteessa puhutaan yleisesti kirkon konservatiiveista ja liberaaleista, joiden välinen keskustelu tällä hetkellä koskettaa erityisesti kirkon avioliittonäkemystä. Konservatiivien ja liberaalien välinen näkemysten ero on toki paljon syvemmällä kuin jossain yksittäisessä, ajankohtaisessa kysymyksessä. Perimmäinen ero on raamattukysymyksessä tai ehkä vieläkin syvemmällä: siinä, kuka ja millainen Jumala on.
Konservatiivien ja liberaalien kohtaaminen ei ole vain akateemista ajatusten vaihtoa tai kokouksissa tapahtuvaa väittelyä, vaan sillä on hyvinkin merkittäviä käytännön seurauksia. Liberalisoituneessa kirkossamme virka- ja pappisvihkimyssulut ovat olleet jo pitkään käytössä niitä kohtaan, jotka haluavat edelleen pysyä perinteisessä virkakannassa, ja nyt yhä useammat seurakunnat ovat epäämässä lähetysmäärärahoja konservatiivista teologiaa edustavilta järjestöiltä. Suomen evankelis-luterilainen kirkon polarisaatio voi siis johtaa muun muassa siihen, että köyhissä maissa avun tarvitsijat jäävät ilman apua.
Polarisaatio ei ole vain meitä vaan koko maailmanlaajaa kirkkoa koskettava ilmiö. Liberalisoituneiden ja jäsenmäärältään nopeasti pienenevien läntisten kirkkojen rinnalla on erityisesti Afrikassa kasvamassa perinteisellä tavalla uskovia ja elinvoimaisia kirkkoja. Maailman suurin luterilainen kirkko on nykyään yli 10 miljoonan jäsenen Etiopian Mekane Yesus -kirkko, ja se kasvaa edelleen voimakkaasti. Madagaskarin Malagasin luterilaisessa kirkossa on siinäkin jäseniä jo enemmän kuin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Näyttää siltä, että maailmanlaajassa kuvassa tulevaisuus on perinteisen kristillisen uskon – ja jos ei tässä ajassa niin ainakin iankaikkisuudessa.
