Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.
Joulu herättää joka vuosi poliittisesti korrektia hämmennystä. Kysymys maassa, jonka kansalaisista kahdeksisenkymmentä prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkokuntiin, tiivistyy siihen, saako kouluissa lukea jouluevankeliumin, vai pitäisikö tontut ja joulupukitkin poistaa valtion ylläpitämistä laitoksista muunuskoisia syrjivinä ”kristillisperäisinä” perinteinä.
Myös Britanniassa, jossa poliittinen korrektius on saavuttanut huippunsa kauan Suomea aikaisemmin, on herännyt uudenlaista keskustelua kristinuskon asemasta. Tässä kuussa pääministeri David Cameron totesi King James -raamatunkäännöksen 400-vuotisjuhlapuheessaan Toisessa Paikassa (lue: Oxfordissa), että Britannia on kristillinen maa ”eikä meidän pitäisi pelätä sen sanomista”. Hän myös ehdotti, että lääke maan moraaliseen rappioon on nimenomaan Raamatun arvopohja, joka ”tekee Britanniasta sen mikä se on”. Rappiolla Cameron lienee viitannut muun muassa viimekesäisiin suurmellakoihin ryöstelyineen ja tuhopolttoineen.
***
Cameronin puhe sekä ihastutti että vihastutti. Kriitikot eivät pitäneet Jumalan tuomisesta politiikkaan, vaikka Cameron selvästi puolusti myös muita uskontoja ja uskonnottomuutta. Hän vertasi kristillistä Britanniaa maalliseen Ranskaan ja totesi, että maassa, jolla on selkeä kristillinen identiteetti ja suvaitsevaisuutta kristinuskoa kohtaan, on helpompi olla myös vaikka juutalainen tai muslimi.
Näin siis pääministeri, joka lausui helmikuussa, että monikulttuurisuus Britanniassa on epäonnistunut. Kaikkien, esimerkiksi ääriliikkeitä kaunistavien kukkien, ei tulekaan antaa kukkia. Kansallinen identiteetti arvoineen on löydettävä uudestaan. Tätä Cameron, joka ei pidä itseään kovin uskovaisena, lähinnä tarkoittaakin Britannian ”kristillisyydellä”. Perinteet ja arvot muodostavat identiteetin, jonka pohjalta voidaan järkkymättä kohdata maahanmuuttajien erilaisia uskontoja ja arvoja. Kristillisten arvojen (mitä niillä sitten tarkoitetaankaan) tahdotaan kantavan siitä huolimatta, että Britanniassa vuoden 2010 asennetutkimuksen mukaan 51 % väestöstä on uskonnottomia, vain 43 % pitää itseään kristittyinä ja alle 5 % osallistuu viikoittain jonkinlaiseen jumalanpalvelukseen.
***
Positiivisesti tulkittuna kristillisten arvojen palauttaminen pannasta on hyvä asia. Silti Cameronin määritelmä kristillisyydestä jää uskon näkökulmasta puolitiehen. Pääministerille kristillisessä identiteetissä tärkeintä on jonkinlaisen yhtenäisyyden ja yhteiskuntarauhan takaaminen, ei syntien anteeksianto. Varsinainen kristillinen identiteetti Kristuksessa pelastettuna, lunastettuna, vanhurskautettuna ja pyhitettynä syntisenä ei voi tällaiseen puheeseen mahtua.
Toisin oli kuningatar Elisabetin joulupuheessa. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla.
