Kirjoittanut
Kirjoittaja on kirjailija ja pappi, joka toimii Parikanniemisäätiön toiminnanjohtajana.Kristillisissä kirkoissa tai muissa yhteisöissä ei ole aina toimivaa ryhmädynamiikkaa eikä ihanaa yhdessäoloa. Myöskään evankeliumit ja Apostolien teot eivät anna opetuslasten ja ensimmäisten kristittyjen yhteiselosta imartelevaa kuvaa. Hekin osasivat riidellä, vihata, uhriutua, etsiä omaa etua, epäillä ja jopa pettää Herransa. Myös meidän oma kokemuksemme todistaa samaa.
Kirkon historia ja kristillisten yhteisöjen elo ei ole ollut pelkkää voitollista uskonsankaruutta ja työn eteenpäin menemistä. Siinä on näkynyt kaikki inhimillisyys, heikkous ja pettymykset. Siitäkin huolimatta hyvä sanoma on mennyt eteenpäin. Sairaita on hoidettu, kaatuneita nostettu, lapsia autettu ja koulutettu sekä evankeliumia on viety kaikille kansanosille.
Mikä tahansa toiminta vaatii yhteistä näkemystä, perustehtävän hyväksymistä ja siihen sitoutumista. Parhaimmillaan hyvä ja toimiva ryhmä auttaa tehtävän toteuttamisessa. Mutta mitä toimiva ryhmä vaatii? Ainakin avointa viestintää, jaettua johtajuutta ja hyvän hengen ylläpitämistä. Hyvä ryhmätyö ja yhteishenki eivät kuitenkaan tule itsestään, vaan niiden eteen on tehtävä yhdessä töitä.
Viestinnän avoimuuden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta sitä ei ole aina helppo toteuttaa. Mistä lahkolaisuus alkaa? Siitä, kun johtajia ei saa enää arvostella ja muut suljetaan tiedon ulkopuolelle. Juoruilu, eristäminen ja tärkeiden tietojen salaaminen tuhoavat ilmapiiriä. Salassa pidettävät asiat ja vaitiolovelvollisuus eivät ole vain salasanoja, vaan myös yksityisen ihmisen maineen kunnioittamista. Viestintä epäonnistuu aina, ja juuri siksi sitä pitää harjoittaa enemmän. Kun luulet, että kaikki on hyvin, tilanne on huono.
Moni ryhmä heikkenee, hajoaa ja kaatuu johtajuuden mukana. Onneksi kaukana ovat ajat käskevistä ja simputtavista johtajista. Nyt ymmärretään, että johtaja, joka haluaa muiden kukoistavan ja tekee sen luomalla heille mahdollisuuksia, onnistuu parhaiten. Jaettu johtajuus tarvitsee meitä kaikkia. Jokainen johtaa paikallaan. Onnistuakseen johtaja tarvitsee sekä johtamistaitoja että kykyä toimia alaisen työtoverina. Kun johtajaa tuetaan, koko yhteisö voi paremmin.
Johtaja, joka haluaa muiden kukoistavan ja tekee sen luomalla heille mahdollisuuksia, onnistuu parhaiten.
Hyvän hengen ylläpitämiseen tarvitaan tervettä järkeä, itsensä tunnistamista oman kokoisena ja oman vastuun ottamista. Hyvän yhteishengen haihtumiseen tarvitaan vain yksi ihminen. Esi-merkiksi joku, joka yrittää kaapata koko ryhmän omalla ahdistuksellaan. Jos ryhmä ei siihen suostu, hän ensin uhkailee erolla, pyytää sitten sääliä ja eristäytyy, ennen kuin poistuu dramaattisesti. Vaikka kaikkia tarvitaan, joskus yhden ilmapii-riä myrkyttävän ihmisen poistuminen on välttämätöntä.
Kun on tutkittu menestyviä yrityksiä, tiimejä, joukkueita, ryhmiä ja seurakuntia, niissä on ollut nähtävissä edellä mainittuja asioita. Kannustava, rohkaiseva, arvostava ja palkitseva ilmapiiri saa ihmeitä aikaan. Ihminen, johon luotetaan, osaa paremmin. Yhteisö, joka sietää erilaisuutta ja sallii persoonallisuutta, kukoistaa. Virheistä opitaan ja annetaan ihmiselle uusi mahdollisuus. Sen apostolitkin oppivat. Kristus antoi omilleen uuden mahdollisuuden julistaa ja tehdä hyvää. Adolphe Monodin sanoin ”Kaikki, mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä myös hyvin.”
