Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Kirkkoteatteri voi olla väkevä ase Jumalan käytössä. Karjalan profeetan sanoma on yhä ajankohtainen, sillä eipä ihminen ole tainnut sadassa vuodessa muuttua, mitä syntielämään tulee. Jos joku latelisi saarnastuolista sellaista tekstiä, mitä näytelmässä julistettiin, tehtailisivat seurakuntalaiset valituksia tuomiokapituliin.
Kun saarnojen pitää nykyään olla siistejä esitelmiä, eikä synnistä saa puhua henkilökohtaisena ongelmana vaan yleismaailmallisena itsekkyytenä, näytelmässä tullaan konkretian tasolle. Syntiä on se, mitä ihmiset oikeasti tekevät tai mielessään miettivät, kuten oman lapsen tappaminen, rietas juopottelu, miniän parjaaminen, pyhäpäivän pyhittämättömyys tai naapurin vihaaminen.
Helena oli saanut tietää profetian kautta porilaisnaisesta, joka kantoi häpeää ja pelkoa lapsensa surmaamisesta. Kohtauksen ahdistavuus oli käsin kosketeltavaa aina katsomoa myöten, onhan meillä nykyaikana julma käytäntömme lapsen surmaamisesta kohtuun. Helenan sanoma ei ollut kuitenkaan tuomita, vaan päästää nainen vuosien piinasta vapauteen anteeksiantamuksen kautta.
Taiteessa on se etu, että siinä ei tarvitse silotella. Elämä esitetään niin rosoisena kuin se oikeasti on, ja tähän puree myös aito anteeksiantamuksen sanoma. Syntinsä tunteva ilkeä anoppi ja Jumalan edessä nöyrtymään joutunut uhitteleva mies alkavat tarvita oikeasti armoa. Se ei ole enää sanahelinää vaan sisimmän puhdistava ja vapauttava järeä kokemus. a
Näyttelijöiden suoritukset olivat taitavia. Helenan roolin esittäjä Linda-Maria Laaksonen oli hartaan vakuuttava. Mieleen jäivät myös Maija Honkasalo emäntänä, Sirpa Kallio anoppina ja Matti Seppänen puhemiehenä. Humoristista Ieva Kierikkaa esitti sujuvasti karjalaista murretta puhuva Päivi Kallas-Saari. Jouni Laineen toteutus Hyvinkään Palopuron kesäteatterissa viljapellon laidalla oli onnistunut. Ilta-auringon kullassa metsänreunasta vaivihkaa ilmestyneet enkelit ja risti laajensivat näyttämön ja katsojan kokemuksen tuonpuoleisesta.
Näytelmässä ei ollut yhtään horrossaarnaa. Liekö siksi, että sitä olisi mahdoton aidosti pieteetillä näytellä.
Näytelmän lopuksi rovasti Sarlin (Pekka Tukeva) piti seurapuhetta, jossa hän sanoi olevansa Herralle kiitollinen saadessaan olla Helenan vaikutuspiirissä ainoana pappina. Hän sanoi herätysliikkeen suhtautuneen kirkon pappeihin – jopa suruttomiin – suopeasti. Hän muistutti, että Helena oli käskenyt rukoilla vaivattujen sielunpaimenten puolesta. ”Muistakaa tämä!” hän päätti. Kirkkokritiikki ei ole ollut uukuniemeläisyyden tunnusmerkkejä. Pappeja kunnioitetaan muttei pokkuroida.
