Kaste ja usko

Se löytyi -tapahtuma on herättänyt keskustelua kasteen ja uskon suhteesta ja uskoon tulemisesta. Asia on tärkeä, koska on kysymys pelastumisesta. ”Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva”, sanoi Jeesus (Mark. 16:16). Kun apostolit julistivat evankeliumia Jeesuksesta, kastettiin ne, jotka uskoivat julistetun sanoman. Uskoon tulleiden lapsetkin kastettiin (Ap.t. 16:33).

Kaikki eivät pysyneet uskossa (1. Tim. 1:19). Jeesuksen kertomus tuhlaajapojasta kehottaa palaamaan. Luterilaisen tunnustuksen mukaan ”ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen” (CA XII).

Kaste ja usko ovat molemmat lahjoja, ansaitsematonta armoa. Apostoli Paavali kehottaa: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor. 5:20) ja katkaa ”Ottakaa Jumalan armo vastaan, ettei se jää turhaksi” (2. Kor. 6:1).

On siis oikein kehottaa ottamaan Jumalan armo vastaan. Uskon saaminen on elämän tärkein asia. Mutta on muistettava, ettei armon vastaanottamisesta ja uskoon tulemisesta saa tehdä sellaista vaatimusta, joka tekee siitä uuden pelastuksen lautan, vaan että painospiste pysyy Kristuksen työssä, Jumalan sanassa ja sakramenteissa. Kukaan ei pelastu uskonratkaisunsa vaan Kristuksen ansaitsemattoman armon perusteella.

Jumalan sanan julistus, evankeliumi syntien sovituksesta on kaikille sama. Uskoville se on rohkaisu elämään jokapäiväisessä parannuksessa armon varassa. Uskonsa kadottaneelle se on kutsu takaisin Vapahtajan yhteyteen. Ja sille, jota ei vielä ole kastettu, se on samalla kutsu kristilliselle kasteelle, jossa liitetään Kristuksen yhteyteen.