Kaste, seurakunnan jäsenyys ja ehtoollinen

Kävin itse kasteella reilu kuukausi sitten, ja minut liitettiin Keuruun helluntaiseurakuntaan marraskuun alussa. Osallistuin samassa tilaisuudessa ensimmäistä kertaa ehtoolliselle helluntaiseurakunnan jäsenenä. Helluntailaisuudessa kaste on pääsääntöisesti ovi seurakunnan jäsenyyteen ja ehtoolliselle: ehtoollinen on vain kastetuille.

Tilanne ei ole kuitenkaan kovin yksioikoinen. Kaikkialla kasteella käynti ei ole ehtoollisen ehto. Opiskeluaikoinani Ilmajoen helluntaiseurakunnassa tehtiin selväksi, että ehtoolliselle saavat osallistua kaikki, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Sen sijaan Teuvan helluntaiseurakunnassa oli Ison Kirjan työharjoitteluaikanani tilanne, jossa juonsin ehtoolliskokouksen ja saarnasin ehtoollisen merkityksestä, mutta en itse voinut osallistua ehtoolliselle. Oma tilanteeni helluntailaisuuteen kuulumattomana työharjoittelijana oli jo tarpeeksi kummallinen, että olisin jaksanut loukkaantua tilanteesta – vaikka tunnustan, että pidin sitä kevyen koomisena.

Helluntailaisuudessa ajatellaan, että ehtoolliselle päästäminen on myös seurakunnan vastuulla: seurakunta ei saa päästää ketä tahansa ehtoolliselle, koska se on vain kristittyjen yhteysateria. Toiset vaativat tässä ehdoksi kastetta. Samalla moni tunnustaa, että myös muissa liikkeissä on kristittyjä, ja jotkut seurakunnat käyttävät avointa ehtoolliskäytäntöä. Kuitenkin, jos ehtoollisen ehtona on pelastus, niin kaste on käytännössä pelastuksen vedenjakajana. Jos taas ehtoollinen nähdään seurakunnallisena juhlana, niin seurakunnan jäsenyyden velvoittaminen on ymmärrettävää. Kuitenkaan kyse ei ole seurakunnan jäsenyydestä, vaan kasteesta: ehtoollinen jaetaan myös niille kastetuille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä.

Helluntailaisessa teologiassa ihannetila olisi, että ihminen tulee uskoon, käy kasteella ja liittyy seurakuntaan. Kuitenkaan tämä ei vastaa koko todellisuutta. Moni luterilainen uskova on viehtynyt helluntailaisuuteen, ja osallistuu toimintaan. Lisäksi moni kokee helluntailaisuuden omakseen, mutta jostakin syystä ei halua mennä kasteelle – esimerkiksi näkee oman kasteensa ”toistamisen” tarpeettomana. Ja nuoret ovat tietysti täysin oma kenttänsä.

Ei ole salaisuus, että helluntailaisuudessa on hieman auki, mikä kaste on. Se on toisaalta pakollinen, mutta toisaalta se ei ole uudestisyntyminen. Sitä ei haluta pitää pelastuksena, mutta samalla ollaan epävarmoja, onko se pelastuksen ehto. Se on äärimmäisen tärkeä, mutta samalla sen sisältö on auki. Kastetavasta ollaan silti hyvin yksimielisiä (upottamalla uskoontulon jälkeen). Kuitenkin, mitä enemmän olen kasteesta lukenut, sitä vaikeampi minun on sanoa, mikä on kasteen sisältö helluntailaisuudessa – toisin sanoin, miten vastataan ”mikä-kysymykseen”, ei ”miksi-kysymykseen”. (Aiheesta tarkemmin täällä)

Tällä hetkellä helluntailaisuudessa on mielenkiintoisia tilanteita: kaste on usein ehtona ehtoolliselle, mutta tämä sulkee monet seurakunnassa palvelevat aktiivit ulos. Viesti voi olla, että ehtoollinen on pelastetuille – mutta miksi heihin silti suhtaudutaan pelastettuina? Viesti voi olla, että ehtoollisesta osallisuus on vain seurakuntalaisille – mutta miksi he saavat silti palvella seurakuntaa näkyvässä roolissa?

Kokonaisuudesta seuraa toinen kysymys: mitä on seurakunnan jäsenyys, kun ilman sitä voi palvella seurakunnassa muutenkin? Onko se nimi kortistossa? Eikö osallisuus toimintaan ole suurempi tekijä – ainakin, kun moni ei-jäsen on aktiivisempi kuin moni nimeään kortistossa makuuttava jäsen. Kumpi heistä on enemmän jäsen – vai onko kumpikaan? Tilannetta voidaan tietysti miettiä seurakuntien kaksoiskäytännössä olevan yhdistyslainsäädännön perusteella (jäsenyys on osallisuutta seurakunnan juridiseen yhdistykseen), mutta sillä ei pitäisi olla suurempia merkityksiä ehtoolliskäytännölle – siitä ei ole omaa pykäläänsä laissa.

Erityisesti nuorten puolella tilanne on erikoinen. Heidän kohdallaan kaste ei ole välttämättä erottava tekijä, koska monelle kaste ei ole ollut ajankohtainen. Silti kaikki voivat palvella eri tehtävissä: todistamassa, bändissä, keittiöllä, draamaryhmässä. Kun tällaisessa ilmapiirissä kasvaa, tulee aikuisten seurakuntakuvio hyvin yllätyksenä. Kun nuorten ryhmä pyydetään laulamaan ehtoolliskokoukseen ja ehtoollisesta puhutaan kaikkien pyhien yhteisenä ateriana, mutta kastamattomat nuoret suljetaan pois, kokemus voi herättää kapinallisen vastarinnan: pitäkää tunkkinne ja ehtoollisenne, minä etsin joukon, jossa minut hyväksytään! Asenne ei ole kaikkein hedelmällisintä pohjaa kasteelle ohjaamiselle.

Mikä olisi vaihtoehto? Seurakunnan kuorossa laulaminen tai bändissä soittaminen tai nuortenillan kahvituksessa auttamiseen vaaditaan kasteella käyminen? Vaikka jossakin pöytäkirjassa tämä voi näyttää hurskaalta, sen soveltaminen työhön ei ole erityisen helppoa.

Toisaalta käytäntö voi luoda vääränlaista teologiaa: esimerkiksi kaste nähdään pelastuksen ehtona, jos ehtoollinen on kaikkien Jeesukseen uskovien yhteysateria, ja sinne pääsee vain kastettu. Tätä ääripäätä pitäisi välttää. Toisaalta en sano, että meidän pitäisi tehdä teologiamme vain ympäristön paineen mukaan, että kaikilla olisi kivaa. On helppo ajautua käytäntöjen mukana tilanteisiin, jotka sitten silotellaan näennäisteologisella, yhteisen hyväksyvän muminan kumileimasimella.

Tulevana viikonloppuna helluntaiherätyksen Syyspäivillä puhutaan kasteen suhteesta seurakunnan jäsenyyteen. Tämä ei ole niin arjesta irrallista kuin ensi silmäyksellä saattaisi näyttää. Helluntailaisuudessa tulisi käydä keskustelua kasteen, pelastuksen, seurakunnan jäsenyyden ja ehtoollisen suhteesta. Miksi kaste on välttämätön seurakunnan jäsenyydelle ja ehtoolliselle – vai onko? Mitä kasteessa ylipäätään tapahtuu? Onko kaste ja seurakunnan muodollinen jäsenyys välttämätöntä, vai vain ihannetilanne?

Minä en aio kampanjoida sitä vastaan, että jotkut seurakunnat pitäytyvät suljetussa ehtoolliskäytännössä. Samoin seurakunnan jäsenyys saa olla olemassa. Jokainen saa päättää, miten asiat tekee. Jotain teologiaa pitää olla, ja sen mukaan pitää yrittää elää. Kuitenkin soisin, että teologiamme mietittäisiin loppuun saakka, samoin kuin käytäntömme välittämät viestit.