Kasvatus ja moraali hajoavassa ajassa

Koronavirus on muuttanut maailmaa perusteellisesti. Ehkä sitäkin dramaattisempi on kuitenkin se henkinen ja moraalinen muutos, joka vaikuttaa yhteiskunnassamme näkymättömän viruksen tavoin.

Tunnetun sanonnan mukaan elämme nyt ”totuuden jälkeistä aikaa”. Oikeaa ja väärää tietoa on vaikea erottaa toisistaan. Vieläkin vaikeampaa on tunnistaa tervettä moraalia.

Näin uuden kouluvuoden alkaessa huoli kohdistuu erityisesti uuden sukupolven kasvuun.

Monien lasten ja nuorten kasvuyhteisöjä leimaa nykyisin vaikutteiden rajattomuus, median jatkuva arvohuuhtelu, moraalin monimuotoisuus ja erilaisten elämäntapojen avoin markkinointi. Elämästä on tullut viihteellistä, ja sitä kulutetaan entistä enemmän median kautta.

Myös käsitys kasvatuksesta on muuttunut. Sen sijaan, että kasvatus pyrkisi välittämään uudelle sukupolvelle kestävän arvoperustan, lapset ja nuoret jäävät usein yksin rakentamaan näkemyksiään kaaosmaisen arvotodellisuuden keskelle. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että nykyisin jo pieniltä lapsilta vaaditaan kohtuutonta itsenäisyyttä. Heidän olisi osattava vertailla erilaisia arvoja, moraalikäsityksiä ja maailmankatsomuksia keskenään sellaisella tavalla, johon heillä ikätaso huomioon ottaen ei ole vielä tiedollisia ja kehityspsykologisia edellytyksiä. Ja miten lapset ja nuoret voisivatkaan kyetä tekemään vastuullisia arvovalintoja, jos aikuisetkaan eivät tiedä, mikä on oikein ja väärin.

Myös opettajan rooli on muuttunut. Näyttää sille, että kouluopetuksesta on tullut yhä selvemmin talouden ja työelämän kehittämisen väline, sen sijaan, että siinä huomioitaisiin riittävästi nuorten persoonallisen ja eettisen kasvun tukeminen. Uusi ajattelutapa on tehnyt opettajista entistä enemmän muutosagentteja, konsultteja ja kehittäjiä, joiden aika kuluu suurelta osin perustehtävän kannalta toisarvoisissa tehtävissä. Tämä on kaventanut opettajan työn autonomiaa ja hämärtänyt hänen kasvatuksellista rooliaan. Ja vaikka opettaja pärjäisi vielä hyvin lasten kanssa, itsekeskeisten ja ylivaativien vanhempien kanssa toimeen tuleminen vie monilta opettajilta kohtuuttomasti voimavaroja. Se, että tutkimusten mukaan jopa noin 25 prosenttia opettajista kokee masennusta ja työhön liittyvää tyhjyyden sekä välinpitämättömyyden tunnetta, on vain luonnollinen seuraus kouluelämän kehityksestä.

On tärkeä tiedostaa, että koti ja koulu ovat kasvuyhteisöjä, joissa rakennetaan kokonais-valtaista pohjaa uuden sukupolven elämälle ja sen kautta koko tulevaisuuden yhteiskunnalle. Jos haluamme oikeasti turvata yhteiskunnan hyvinvoinnin, on ymmärrettävä, ettei se ole mahdollista pelkästään talouden, työllisyyden ja politiikan keinoin. Viime kädessä ratkaiseva rooli on kasvatuksella. Elävän tunnekokemuksen ihmisarvosta, rakkaudesta, turvasta ja toivosta voi lapselle ja nuorelle antaa vain oma kasvuyhteisö.

Toiseksi on olennaista tiedostaa, että hyvän elämän perustana olevat arvot eivät ole subjektiivisia mielipideasioita vaan osa objektiivista arvotodellisuutta. Me voimme kyllä hylätä kestäviä moraalisia arvoja ja valita jotain muuta, mutta me emme voi muuttaa todellisuutta arvostustemme mukaiseksi.

Hyvällä elämällä on oma pysyvä arvorakenteensa. Siksi yhtä vakavasti kuin yhteiskunnassa suhtaudumme nyt koronavirukseen, meidän tulisi suhtautua myös yhteistä arvopohjaa tuhoavaan henkiseen virukseen. Yhteiskunnan hyvinvointia rakennetaan parhaiten hyvällä kasvatuksella.