Kari Kuula kritisoi Kirkko ja kaupunki -lehdessä rankasti Katekismuksen opetusta kuudennesta käskystä. Kuula kertoo, miten isonen piti hänen riparillaan iltahartauden kyseisestä käskystä ja löysi Katekismuksen selityksestä kovin vähän mitään positiivista. Kaikki meni pieleen, aina siitä lähtien, kun ”Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi”. Muitakin sukupuolia kun olisi pitänyt mainita. Kuula toteaakin kolumninsa lopuksi: ”Kolme vuosikymmentä sitten laadittu kuudennen käskyn selitys tuoksahtaa tunkkaiselta ja ahtaalta. Se on Katekismuksen heikointa ainesta. Päätin että jatkossa emme käytä sitä riparilla.”
Tästä lähtien Kari Kuula aikoo siis opettaa rippikouluissaan sitä samaa, mihin nuoret jo valmiiksi uskovat: vapaata seksiä. Raamattu ei saa puheenvuoroa – sillä Katekismushan on Raamatun opin lyhennelmä. Niin, jos kolmekymmentä vuotta sitten laadittu Katekismus tuntuu Kuulasta tunkkaiselta, miltä tuntuukaan tuhansia vuosia vanha Raamattu? Ongelma on vain se, että kun Raamattu hylätään, ei rippikoulu ole enää mikään kristillinen koulu. Sillä ei ole elävän, kolmiyhteisen Jumalan kanssa mitään tekemistä. Yhtä hyvin Kuula voi iskeä hynttyyt yhteen ateistien Prometheus-leirin kanssa.
Mutta entä jos jotkut Kuulan riparilaiset alkavatkin aikuisena miettiä, että olisi se sentään ollut hyvä saada kuulla rippikoulussa jokin muukin näkökulma seksiasioihin kuin se, mitä ympäröivä maailma heille tuputti. Mikähän olisikaan ollut se Raamatun kanta? Jaa, sekö että Jumala haluaa luomiensa ihmisten harrastavan seksiä vain monogaamisessa avioliitossa yhden naisen ja yhden miehen välillä? Mitkä ovat sellaisen elämäntavan hyvät puolet? Ainakin ne, että säästytään monelta seksuaaliselta hyväksikäytöltä, seksitaudilta ja sydänhaavalta.
Perussanoma on juuri julkaissut kolmannen, kokonaan uudistetun painoksen kirjastani Ihmisen käyttöohjeet, jossa käyn läpi kaikki kymmenen käskyä meidän aikamme perspektiivistä käsin. Tällä kertaa kirjaani on liitetty alaotsikko ”Voimassa vielä 2020-luvullakin”. Sillä tavalla kristityt ovat aina ajatelleet: että käskyt ovat yhä voimassa. Meitä pelottavat ne jäljet, jotka käskyistä luopuminen on historiaan jättänyt.
Näin kirjoitan kirjani esipuheessa: ”Kukaan ei nimitä moralistiksi sitä insinööriä, joka laatii käyttöohjeet suunnittelemalleen koneelle. Me kristityt uskomme, että dekalogi (kymmenen käskyä) on se käyttöohjekirjanen, jonka Luoja on itse laatinut luomalleen ihmiselle tämän omaksi parhaaksi. Siksi käskyt ovat päteviä kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Ja juuri siksi ihmisille on myös kerrottava yhä uudelleen ne ’käyttöohjeet’, jotka lisäävät heidän onnellisuuttaan, ja joiden noudattaminen helpottaa heidän ja heidän läheistensä elämää.
Kymmenen käskyä on annettu meille rakkaudesta, ja ne puhuvatkin ennen kaikkea siitä, miten Jumalaa ja lähimmäistä rakastetaan oikein. Asia ei ole niin kuin usein ajatellaan: jos rakastat, saat tehdä, mitä haluat. Moni on luullut rakkaudeksi sellaista, mikä myöhemmin on osoittautunut itsekkyydeksi tai jopa hyväksikäytöksi. Lukemattomia ovat ne sydänhaavat, jotka ihmisiin on ’rakkauden’ nimissä lyöty. Vain se, joka rakastaa lähimmäistään kymmenen käskyn mukaisesti, rakastaa häntä oikein.
Käskyt ahdistavat meitä – ja niin niiden on tarkoitus tehdäkin. Ne osoittavat meille, ettemme ole niitä hyviä tyyppejä, joita aina luulimme olevamme. Mutta jos kiellämme vikamme, pysymme samoina vaikeina lähimmäisinä hamaan hautaan asti. Vain totuus voi tehdä meidät vapaiksi. Vain synnintunto voi vetää meidät sen Armahtajan luo, joka tuli tähän maailmaan kantamaan jokaisen ihmisen syntien rangaistuksen. Siksi kirjani kaikki luvut päättyvät kuvaukseen siitä, miten Jeesus haluaa tehdä ’autuaan vaihtokaupan’ kyseisen käskyn rikkojan kanssa.” (Tähän asti Ihmisen käyttöohjeet.)
Alan olla kurkkuani myöten täynnä Kirkko ja kaupunki -lehden ”teologiaa”, joka on niin kaukana Raamatusta kuin itä on lännestä. Miten kauan minä jaksan tuota lehteä vielä lukea? Ei ole kaukana se päivä, jolloin sanon sille – ja saman tien koko Pride-lippuja liehuttelevalle kirkolle – samat sanat kuin Hesarille vuosi sitten: Kiitti, mulle riitti!