Kirjoittanut
Tunnistin itsessäni kauan uinuneen tunteen, kun molemmat sisareni pääsivät nauttimaan elokuisesta U2:n keikasta Helsingissä. Se tunne oli ankara sisaruskateus. Ei silti, että olisin kovasti vaivaa nähnyt päästäkseni kyseiselle keikalle. Kuulemma lippuja olisi vielä ollut saatavilla vielä aivan viimeisinä päivinä ovh-hintaan. En jotenkin vaan kyennyt käyttämään perheemme rahoja kyseiseen konserttiin, vaikka tietysti olisin tahtonut mennä.
Mutta siis kateus. ”Kateus vie kalatkin vesistä”, sanotaan. Roomalaiskatolilaiset laskevat kateuden yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä. Sisaruskateus on yleensä ihmisessä niin syvällä, että sinne eivät rationaaliset äänenpainot ota kuuluakseen. Tämä tulee esille ikävällä tavalla esimerkiksi perintöriidoissa. Niissähän ei kai yleensä kyse ole siitä, että ihminen taistelisi elantonsa puolesta. Perintö tulee ylimääräisenä, joskus odottamattomana ja joskus liiankin odotettuna kakkuna peruselintason päälle. Riidat ovat lihavia, sillä mieleen nousevat, kuka oli isin ja äidin suosikki ja kuka taas perheen mustalammas. Kuka sai muita hienomman leningin ja kuka taas kengät. Kenen tehtävänä oli tyhjentää hyyskä pihan perältä. Aijjai, miten sapettaa.
Jostakin tällaisesta, kaukana menneisyydessä koetusta nousi mieleeni myös tuo armoton kateus konserttilipuista. Ei sen puoleen, on kateutta riittänyt myös sisaruksillani. Kaksoissisareni oli esimerkiksi hyvin kateellinen, kun minä viisivuotiaana tipuin kerrossängystä, mursin vasemman käteni ja sain siihen kipsin. Eikä siinä vielä kaikki: minulla oli tuolloin myös silmälasit. Tämä mielessäni jaksan kestää menetetyn mahdollisuuden U2:n konserttiin. On sentään minullakin joskus ollut jotain kadehdittavaa.
Kateuden myrkky on siinä, että kateellinen ihminen tuntee itsensä köyhäksi, vaikka eläisi rikkauksien keskellä. Häneltä aina puuttuu jotain. Hän ei katso sitä hyvää, mitä on saanut, vaan sitä hyvää, mitä toiset ovat saaneet. Hän ei myöskään huomaa niitä vastuita ja taakkoja, joita toisille on annettu kannettavaksi.
Pari vuotta sitten ajattelin, että kahdelle pojallemme on mukava ostaa lahjaksi hiukan erilaisia leluja, jotta leluvalikoima olisi monipuolisempi. Nyttemmin olen luopunut tästä, sillä nuorempi pojista ei osannut iloita saamistaan lahjoista. Hän leikki uudella lelulla ehkä viisi minuuttia, kunnes kiinnitti huomiota isoveljen saamaan lahjaan, ja sitten alkoi huuto ja parku. Jos vain mahdollista, ostan nykyään molemmille samat jutut. Toisaalta se helpottaa minun vaivannäköäni, mutta on se silti typerää. Tasa-arvoa se kait on tämäkin.
Sunnuntain saarnatekstissä Jeesus opettaa anti-kateutta:
”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”
Rikkaan Isän lapset ovat rikkaita itsekin, vaikka eivät saa käyttöönsä kaikkea heti ja tahtomallaan tavalla. Jumalan valtakunnan perillinen voi syystä kokea olevansa rikas, ja saada vapautuksen kateuden köyhyysloukusta. Hän saa kokea, että ”Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu.” Voi olla, että naapurilla tai siskolla on jotain enemmän, mutta silti minulta ei mitään puutu.
Jeesus jatkaa:
”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”
Tänä päivänä on vaikea kuvitella tilannetta, että oikeasti ei olisi vaatetta, mitä laittaa päälle. Toki itsekin aamulla joskus naisellisesti tuskailen, että ”ei mulla ole mitään päälle pantavaa!” Se ei kuitenkaan ole totta. Ystäväpariskunta joutui aivan yllättäen aidosti tämän tilanteen eteen, kun sunnuntaina kirkon jälkeen saivat puhelun: ”Teidän talonne palaa.” Saarnatekstinä olivat juuri edellä mainitut Jeesuksen sanat Vuorisaarnasta.
”Kun yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.” Yhden jäsenen kärsimys merkitsee tehtävää muille seurakunnan jäsenille. Kateus estää toteuttamasta tätä tehtävää, sillä se halvaannuttaa toiminnan toisten hyväksi. Sen sijaan ymmärrys Jumalan rikkaista lahjoista antaa voiman auttaa kärsiviä. Rikkaan Isän lapsilla on siihen varaa.
