Kirjoittanut
Lea Kujanpää on liturgiaa rakastava muusikkopappi, joka työskentelee raamattukouluttajana ja Kansan Raamattuseuran seurakuntapalveluiden johtajana, ja on lapsuudesta saakka uskonut Jeesukseen.Tapasin jonkin aikaa sitten kolme ihmistä, joiden usko puhutteli minua voimakkaasti. He kertoivat lähes ylivoimaisen vaikeasta elämäntilanteestaan, mutta katkeruuden sijaan he ihmettelivät Jumalan hyvyyttä ja kiittivät häntä. Aidosti.
Mitä enemmän heitä kuuntelin, sitä enemmän heidän asenteensa alkoi muuttaa minua.
Kohtasin hänet, jonka koko perhe oli hylännyt ja jättänyt yksin. Hän ei ollut katkeroitunut, koska hänellä oli Jeesus. ”Jeesus on niin hyvä minulle”, hän sanoi kyyneleet silmissään.
Kohtasin hänet, jolta masennus oli vienyt pitkäksi aikaa toimintakyvyn ja sysännyt pilkkopimeään. Hän ei ollut katkeroitunut, koska hän koki, että Jeesus oli kärsinyt vielä enemmän. ”Minä en saa lähellekään ansioni mukaan”, hän sanoi. ”Jeesus on niin hyvä!”
Ja kohtasin hänet, jolla oli sellaisia fyysisiä kipuja, ettei ulkopuolinen voinut niitä edes kuvitella. Koskaan en ollut tavannut niin ilon läpitunkemaa ihmistä kuin hän.
Kuuntelin hänen tarinaansa ja kyselin. Ne, jotka ovat oppineet erottamaan piiloutuneen särkymisen, tietävät, ettei noin kirkas ilo ole mahdollista ilman kovaa hintaa.
Hän tarkoitti todellista sitoutumista esirukoukseen.
Tämä ystäväni kamppailee sairauden kanssa, joka tulee viemään häneltä lopulta hengen. Sairaus on pakottanut luopumaan asioista, joita useimmat pitävät itsestäänselvyyksinä. Siitä huolimatta hän ei ole suostunut katkeroitumaan. Hän kertoo tekevänsä tämän valinnan yhä uudelleen ja uudelleen.
Hänen iloinen tutustumisrepliikkinsä minun kanssani oli: ”Saanko alkaa rukoilla puolestasi?” Hän tarkoitti todellista sitoutumista esirukoukseen.
Eräässä tilaisuudessa istuuduimme aamupalalle samaan pöytään. Kysyin, oliko hän saanut nukuttua, ja ilon tuikkiessa silmissään hän sanoi, ettei ollut nukkunut. Kivut olivat jälleen kerran vieneet unet. ”Mutta en osaa kuvailla, miten hyvä Jeesus on ja miten paljon hän on minua siunannut”, hän iloitsi.
Uskaltauduin kysymään, miten hän oli saanut yön tunnit kulumaan, ja hän vastasi rukoilleensa koko yön.
”Mitä asioita sinä rukoilit?” kysyin.
”Rukoilin, että sinä saisit nukuttua”, hän vastasi hymyillen.
Sen jälkeen en ole enää ollut entiseni.
