Kirjoittanut
Kirkkoisä Tertullianus, joka eli noin 160-220 j.Kr, kertoi aikalaistensa sanoneen kristityistä: ”Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiaan.” Kristittyjen tuntomerkki ulkopuolisten silmissä oli siis keskinäinen rakkaus. Muista lähteistä, muun muassa Raamatusta, tiedämme että tämä rakkaus ei suinkaan ollut ristiriidatonta autuutta. Paitsi ajallinen läheisyys Jeesuksen aikaan, perusasetelmat olivat samat kuin tänäkin päivänä. Riideltiin milloin mistäkin käytännön asioista tai sisällöllisistä tulkinnoista.
Tertullianuksen aikana imago esimerkiksi kristityistä ja heidän yhteisöstään syntyi ihmisten omien kokemusten ja lähipiirin todistusten perusteella. Todellisuus oli niin läsnä ja lähellä, että se oli katsomisen etäisyydellä: katsokaa kuinka …
Tänä päivänä todellisuus jää yhä enemmän välikäsien varaan. Kuva todellisuudesta muodostetaan eri kanavien kautta tulevien todistusten pohjalta. Eli tänään Tertullianus olisi ehkä blogissaan viitannut siihen, mitä kerrotaan kristittyjen toiminnasta televisiossa, radiossa, lehdissä ja muissa blogeissa ja vetänyt niistä kuvauksista omat johtopäätöksensä.
En usko, että näin toimiva moderni Tertullianus olisi tullut siihen tulokseen, että hän olisi kehottanut kanssaihmisiään katsomaan, kuinka kristityt rakastavat toisiaan. Niin hyvin vähän on kristittyjen välisestä rakkaudesta todisteita kirkkoa koskevissa uutisissa ja kommenteissa. Eräs syy tähän on varmaan, että rakkautta on liian vähän. Ja siitä ei voi mediaa syyttää. Mutta toinen syy on yhtä varmasti se, että kristittyjen välisestä rakkaudesta ja keskinäisestä kunnioituksesta ei synny myyviä otsikoita.
Mitä meidän tulisi tästä ajatella ja oppia?
Mielestäni muun muassa, että meidän kristittyjen keskinäisessä vuorovaikutuksessa on paljon parantamisen varaa. Asian korjaamiseksi olisi nöyrin mielin tartuttava Raamattuun peilinä ja ohjenuorana, muistaen kirkon Herran, Jeesuksen Kristuksen kehotusta rakastaa toisiamme ja rehellisesti katsottava mitä tämän valossa peilissä näkyy. Ja tietysti sitten määrätietoisesti korjattava asenteita ja toimitapoja niin, että keskinäiselle rakkaudelle ja kunnioitukselle syntyy mahdollisuuksia juurtua ja vahvistua.
Tämän muutosprosessin keskiössä olemme me kaikki yksilöinä. Aivan kuten pelastus on henkilökohtainen eikä kollektiivinen, on kristityn rakkaus toiseen kristittyyn henkilökohtainen. Meistä ja meidän kauttamme muutos sitten näkyy niissä yhteisöissä, missä me toimimme.
Voi perustellusti ajatella, että tämä riittää. Viis siitä, mitä media meistä kertoo. Tärkeäähän ei ole se, mitä ihmiset meistä ajattelevat vaan se, että me toimimme Jumalan tahdon mukaisesti.
Näin tietysti on. Kuitenkin on muistettava, että kuva, joka kristityistä välittyy tai välitetään, on konkreettinen todistuskappale joko Jumalan ja kristinuskon puolesta tai vastaan.
Siksi on kaikkea muuta kuin yhdentekevää minkälainen kuva meistä piirretään ja mitä kuva saa aikalaisemme sanomaan meistä kristityistä. Se kuva piirretään joukkotiedotusvälineissä ja sen kuvan perusteella ihmiset ottavat kantaa ja kommentoivat kristittyjen toimintaa. Yhä harvemmin arviointi tapahtuu omien, välittömien havaintojen perusteella. Ja silloin kun sellaisia havaintoja tehdään, tapahtuu se sitä kuvaa vasten, joka on eri medioissa piirretty.
Siksi on huolella mietittävä ja suunniteltava miten parhaalla mahdollisella tavalla voimme välittää totuudenmukaisen, mahdollisimman kattavan kuvan kristillisyydestä ja kristillisestä elämästämme.
