Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaOlen juuri palannut kolmen viikon ilosanomamatkalta Nepalista. Tutustuin siellä opiskelijapoikaan nimeltä Biswo, joka kertoi minulle uskomattoman elämäntarinansa.
Biswo on seitsemästä lapsesta toiseksi nuorin. Kun hän oli kaksivuotias, hänen opettaja-isänsä kuoli. Yhdellä iskulla leskiäidistä ja hänen lapsistaan tuli yhteiskunnan hylkiöitä, joiden kanssa kukaan ei halunnut olla tekemisissä. Jostain syystä monessa kulttuurissa hyljeksitään leskiä. Hindulaisuudessa ajatellaan myös, että ihminen on ansainnut kohtalonsa pahoilla teoillaan. ”Kukaan muu koko kylässä ei rakastanut minua paitsi äitini”, Biswo kertoo.
Kerran pari kuussa Biswo joutui käymään kerjuulla. Hän kierteli ympäri vuoristokyliä ja kävi armeijan parakissakin pyytämässä perunoita, vihanneksia, riisiä tai mitä keltäkin heltisi. Sillä tavalla elää kituutettiin lesken perheessä päivästä toiseen.
Biswon äiti koetti kouluttaa lapsensa, mutta sitä varten olisi tarvittu koulupukuja. Niitä vailla olevia lapsia syrjittiin. Opettaja saattoi komentaa heidät kesken koulupäivän kotiinsa. Kerran hän jopa potki pikku Biswoa ja retuutti häntä niin, että paita repesi.
Biswo oli kuitenkin äärimmäisen opinhaluinen ja hyväpäinen. Hänen kylässään kokoontui sanskritin iltakoulu, jossa opetettiin hindulaisten pyhiä Veda-kirjoja. Pieni poika kuunteli opetusta ikkunan takana ja oppi 10 pitkää Veda-runoa ulkoa. Sillä perusteella hänet otettiin kouluun oppilaaksi. Vähitellen Biswo sai opettaa sanskritia vanhemmille miehille, ja ansaitsi sillä muutaman pennosen.
Tuohon aikaan Nepalissa raivosi sisällissota hallituksen joukkojen ja maoistien välillä. Kerran Biswo joutui koulusta palatessaan keskelle tulitaistelua. Toisen kerran hänen kodissaan räjähti pommi. Kyläläiset pitivät kaikkea tätä osoituksensa siitä, että lesken perhe on kirottu.
Vuoristokylään muutti opettaja Intiasta saakka. Tämä mies sattui olemaan kristitty, ja hän alkoi pitää syrjitystä lapsesta huolta. Eikä aikaakaan, kun Biswokin kiinnostui kristinuskosta. (Hän oli silloin 12-vuotias.) Kun äiti pääsi asiasta selville, hän nosti hirveän metakan ja uhkasi tehdä itsemurhan. Jeesuksesta Biswo ei kuitenkaan tahtonut enää luopua.
”Jumala itse tahtoi, että lapsuuteni olisi juuri sellainen kuin se oli. Jos olisin ollut rikas ja kaikkien rakastama, mihin olisin Jeesusta tarvinnut?”
Asia meni niin pitkälle, että Biswon täytyi lähteä pois kotoaan. Hän läksi tyhjätaskuna Kathmanduun, näki nälkää, löysi kirkon ja sai kasteen. Pastori suositteli hyväpäiselle pojalle raamattukoulua, ja sinne tämä seuraavaksi menikin.
Raamattukoulu kesti kolme vuotta, joiden aikana Biswo suoritti omin päin myös lukion kurssit. Nälkäkuuri jatkui. Nykyään Biswo opiskelee lakia suomalaisten ystävien tuella ja on koko 140-päisen kurssinsa parhaita opiskelijoita. Hänen unelmanaan on tulla kristityksi lakimieheksi, joita Nepali kipeästi tarvitsee.
”Jumala itse tahtoi, että lapsuuteni olisi juuri sellainen kuin se oli”, toteaa Biswo rauhallisesti. ”Jos olisin ollut rikas ja kaikkien rakastama, mihin olisin Jeesusta tarvinnut? Vaikeuksien keskellä löysin elävän Jumalan. Sen rinnalla kaikki kokemani kärsimykset ovat pikkujuttu.”
Hyvä lukijani, voitko sinä sanoa kokemistasi kärsimyksistä samalla tavalla kuin tämä nuori nepalilainen kristitty?
