Kauna, tribalismi ja kiitollisuus

Pohjoismaisten sisälähetysjärjestöjen (NIR) kokouksessa norjalainen pappi kertoi työstään Somalien parissa. Haasteena tavoittamisessa oli somaliyhteisön klaaniutuminen, heimoutuminen. Kun keskenään kilpailevien klaanien jäsenet löysivät kristillisen uskon, tilanne muuttui. Yhteys syntyi ja he itse alkoivat kutsua uutta yhteisöään Jeesus-klaaniksi.

Papin puhe muistui mieleen, kun katselin Jordan Petersonin ja Douglas Murrayn keskustelua Murrayn kansainvälisestä best seller kirjasta The War on the West. Keskustelu herätti ajatuksia viisaudellaan ja toisaalta yksinkertaisuudellaan.

Kirjan nimi nousee huolesta läntisen sivilisaation rapautumisesta. Kokonainen sukupolvi on opetettu vihaamaan oman sivilisaationsa perustavia, koossa pitäviä fundamentteja. Perinteisiä arvoja, historian tajua ja kiitollisuutta. Kun yhdistävät narratiivit tuhotaan, tilalle tulee sosiologi Charles Murrayn mainitsema ”Tribal Warfare”, heimojen sota. Sen voimanlähteitä ovat paheksunta ja kateus.

Jordan Peterson nostaa Murrayn kirjasta lääkkeeksi heimoutumista ja sen aiheuttamaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan kiitollisuuden. Kiitollisuus on sen arvostamista, miten menneet sukupolvet yhteiskuntaamme rakentaneet, mitä uhrauksia he ovat hyväksemme tehneet ja mistä kaikesta voimme olla perustellusti kiitollisia juuri nyt. Murray toteaa kiitollisuuteen kuuluvan myös sen hyväksymisen, mitä emme ole kyenneet saavuttamaan.

Jordan Peterson vie keskustelun myös teologiseen ulottuvuuteen, viitaten Kainiin ja Abeliin. Kainin tragedia on paitsi kateuden myös juuri kiittämättömyyden tarina. Hän viittaa Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksiin, jossa paholainen on hahmo, joka ei kykene kiitollisuuteen. Samalla tavalla uhriutumisen kulttuuri, joka ylistää jatkuvasti surevaa ja katkeraa mieltä, torjuu kiitollisuuden merkityksen. Kiitollisuus nähdään mukautumisena sortoon, vaikka se on todellisuudessa elämän kantava voima – vapautuksen ja ilon lähde.

Kristinusko tarjoaa uskomattoman, mutta toimivan ratkaisun kiitollisuuden löytymiseen. Sen nimi on Pyhä huolettomuus. ”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!” (Matt. 6:25-27, 30)

Paavali opastaa yhteisölliseen Pyhän huolettomuuden todeksi elämiseen: ”Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.” (Kol. 3:15-16)

Ja katso, Hän on meidän kanssamme jokaisen päivän jokaisena hetkenä.

Artikkeli on Elämä-lehden 2/2025 pääkirjoitus