Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyön asiantuntija, joka haluaa haastaa käyttämään Jumalalta saatuja lahjoja lähetystyöhön. Siis pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä, mutta ei osaamisalueelta.Loppiaisena median keskittyessä uutisoimaan demokratian kiivaista kamppailuista, moni suomalainen seurasi kotisohvalta Jumalan valtakunnan murtautumista keskellemme.
Yllätykseksemme lähes tuhat ihmistä ilmoittautui katsomaan esittämäämme Jesus in Athens -elokuvaa. Saamamme runsaan katsojapalautteen mukaan ohjaaja oli onnistunut dokumentissa kuvaamaan koskettavalla tavalla yhtä aikamme ihmeellistä liikehdintää. Striimaamisen kyllästämässä nykytodellisuudessa kallistun tulkitsemaan suuren kiinnostuksen niin, että Jumalan toiminnalla on edelleen iso uutisarvo.
Lomakuvia näyttäessä on usein tarve sanoa, että ”oikeasti tämä oli paljon hienompi”. Sama tuntemus on tuttu, kun välitämme tilannekuvaa työalueiltamme. Kehitämme aktiivisesti viestintäämme, jotta onnistuisimme kertomaan työstämme tavalla, joka tekee oikeutta todellisuudelle. Yhdessä paikassa on herätys, toisessa hävitys. Ja kolmannessa tuntuu, että ei tapahdu yhtään mitään.
Kaikissa konteksteissa elämä ja Jumalan työ on kauniimpaa, kivuliaampaa ja kutsuvampaa kuin miltä se kauemmas näyttää. Tavoitteemme on tuoda Jumalan valtakunta ja lähimmäinen niin lähelle, että epäitsekkäät valinnat, joihin meitä kutsutaan, eivät enää tuntuisi ensisijaisesti uhrauksilta. Vaikka kutsumuksemme Jumalan työtoverina vaatii kaiken, oma kokemukseni on, että se antaa enemmän.
Meille on pienestä pitäen kerrottu, että se riittää, kun yrität parhaasi. Hokema on perfektionistin painajainen. Toiseksi, se ei ole totta. Parhainkaan suorituksemme ei riitä pelastamaan itseämme tai planeettaamme. Todellisuus on tältäkin osin kauheampi ja kauniimpi. Sukuvikamme ei ole ensisijaisesti huono luisto, vaan se, että sukset menevät jatkuvasti ristiin. Siksi meille on tehty kokonaan uusi ura, jota saamme hiihtää sydämen kyllyydestä.
Urheilussa puhutaan rakkaudesta lajiin. Tässä työssä kyse on rakkaudesta ihmisiin – ennen kaikkea Jumalan periksiantamattomasta rakkaudesta. Sain vuodenvaihteessa lähetiltämme liikuttavan viestin, josta huokuu, miten tämä sinnikkyys on tarttunut: ”Jumala on rohkaissut meitä tekemään töitä täällä sitkeästi ja kestävästi. Oma tekeminen ja käytössä olevat työvälineet voivat tuntua mitättömän pieniltäkin, mutta Jumalan käytössä hänen voimansa murtautuu läpi ajallaan. Kolkutamme pienillä vasaroillamme jäätynyttä maanpintaa sieltä täältä ja jossain vaiheessa pinnalta voi irrota kokonaisia jäälauttoja.” Kun katse on paljon suuremmassa, kuin mihin yksin pystymme, päämäärä ja perspektiivi luovat merkityksen.
Sanotaan, että lähetystyön ytimessä on Jeesuksen kehuminen uusien kulttuurien ja kieliryhmien parissa. Jos kasvavan globaalin kristillisen perheen kanssa kuulet Jeesuksen sanat kauniina, voisitko osallistua kanssamme hänen kehumiseensa voimiesi ja varojesi mukaan – ihan ensimmäistä kertaa tai jollain uudella tavalla? Me haluamme kaikkien tietävän, että Jeesus on paljon enemmän kuin on aiemmin kerrottu, tai enää muistetaan.
Olemme etuoikeutettuja, kun jaksamme kansana vielä luottaa ihmisiin ja instituutioihin. Se tekee tutkimusten mukaan meistä onnellisia. Ikionnelliseksi meidät tekee se, kun luotamme Jumalaan. Annetaan yhdessä myös muille kansoille siihen oikeus.
”Kaikki kehuivat Jeesusta ja ihmettelivät hänen kauniita sanojaan. He sanoivat: ’Eikö tämä ole Joosefin poika?’” (Luuk. 4:22, UT2020)
P.S. Tämä on uudistuneen Kylväjä-lehtemme ensimmäinen pääkirjoitus. Halutessasi voit tutustua lehteen:
https://www.kylvaja.fi/wp-content/uploads/2021/02/Kylvaja_1_21_nettiin.pdf
