Kävelin kotitietä ajatuksissani. Mietin Jumalaa. Vaikkei perheemme käynyt edes joulukirkossa, muistan aivan tarkkaan hetkiä, jolloin lapsena mietin Jumalaa.
Nyt kun hiekka rapisi pienten jalkojeni alla, mietin, mitä tarkoittaa, että Jumala tuomitsee. Mitä jos kiroilen, putoaako kivi päälleni? Jos kiroiltuani hyppäisin nopeasti sivuun, jymähtäisikö kivi viereeni?Kokeilin. Ei kiveä! Kysymys jäi silti mietityttämään.
Tuomio on vaikea juttu. Kun tutkin Roomalaiskirjeen alkua Yhdessä, kuuliaisuutta joka päivä –työkirjaa varten, jumiuduin Jumalan vihaan ja tuomioon moneksi viikoksi. Nykyään ainakin länsimaissa painotetaan Jumalan rakkautta niin, että kavahdamme vihaavaa Jumalaa. Paavali ei kavahtanut. Hän melkein kehui sillä, että “– – Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi” (Room. 2:16).
Aiemmin Paavali oli julistanut yhtä rohkeasti: “Minä en häpeä evankeliumia.” Miksei? “Se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 1:16 RK). Pelastus on meillekin tuttu sana. Usko Jeesukseen pelastaa. Mistä? Jumalan vihasta tottelemattomia kohtaan.
Tuntuuko sinustakin epämukavalta?
Ennen kuin tulin uskoon, pidin itseäni hyvänä ihmisenä. En ollut ryöstänyt pankkia enkä tappanut ketään. Mistä minun muka pitäisi pelastua? Luulemme saavamme itse määritellä, mikä on oikein ja väärin. Ihminen, joka ajattelee, että ainoastaan luonnonlait säätelevät maailmaa, saattaa silti kiukutella universumia – tai itse Jumalaa – vastaan aivan kuin häntä olisi kohdannut jokin epäoikeudenmukaisuus.Ateistinkin on vaikea elää johdonmukaisesti. Hänen käytöksensä tunnustaa sisäisen koodiston, jonka mukaan kaikkien tulisi elää.
Universaali moraalilaki
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen kahdessa ensimmäisessä luvussa, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus tietää, mikä on oikein ja väärin. Ymmärrämme, että tässä on kyse omastatunnosta. “Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai puolustavat heitä” (Room. 2:15).
Kirjassaan Abolition of man (ihmisen lakkauttaminen) C. S. Lewis listaa esimerkkejä ikivanhojen sivilisaatioiden koodistoista, jotka muistuttavat toisiaan. Esimerkkejä tästä universaalista moraalilaista löytyy esimerkiksi muinaisilta egyptiläisiltä, babylonialaisilta, kiinalaisilta, intialaisilta, kreikkalaisilta ja skandinaaveilta. “Onko hän lähennellyt toisen vaimoa?” (Babylonia), “Naista ei pidä lyödä, ei edes kukalla.” (Intia) ja “Näin alamaailmassa toisten vaimojen viettelijöitä.” (Vanha Norse). Sisäisen koodiston rikkomisella oli seurauksia.
Raamattu puhuu kahdesta tuomiosta. Kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina odottaa viimeinen tuomio, jossa ratkaisevaa on suhde Jeesukseen. Häneen uskovat kohtaavat lisäksi Kristuksen tuomioistuimen, jossa heidän kuuliaisuutensa punnitaan. “Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa” (2. Kor. 5:10). Tuomion lopputulos ei ole kuitenkaan yllätys, koska kun olemme tuomiolla, Pyhä Henki on jo saattanut meidät lopullisesti Kristuksen kaltaisiksi.
Paavali näyttää opettavan, että se, joka on elänyt Jumalan mielen mukaisesti, palkitaan jotenkin. “Rakennetaanpa tälle perustalle (Jeesus) kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa, – – ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi” (1. Kor. 3:12–15). Olisiko tässä ajatuksena, että ne, jotka eivät ole tehneet niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala oli heidät tarkoittanut (Ef. 2:10), kyllä pääsevät Jeesuksen luo kirkkauteen, mutta eivät saa palkkioita, joita hyvistä teoista olisi tullut?
Tilipäivä tulossa
Mitä nämä palkkiot sitten ovat? Raamattu puhuu esimerkiksi voitonseppeleistä (englanniksi crown): elämän seppele koetuksista selviytymisestä (Jaak. 1:12), vanhurskauden seppele Jeesuksen odottamisesta (2. Tim. 4:8), kirkkauden seppele Jumalan lauman paimentamisesta (1. Piet. 5:2–4), katoamaton seppele itsekurista (1. Kor. 9:24–27) ja riemun seppele työn hedelmästä (1. Tess. 2:19–20).*
Ilmestyskirjan lopussa Pyhä Henki vielä muistuttaa, että Jeesus antaa meille tekojemme mukaan palkkion: “Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan” (Ilm. 22:12).
Tili pitää tehdä; siellä se on edessä. Samalla tavalla kuin olisi järkevää ottaa eläessään huomioon kuolema, olisi hyödyllistä ottaa huomioon viimeinen tuomio. Kyse ei ole pelastuksesta, vaan tämän tiedostaminen voi innostaa pelastettuja elämään merkityksellistä elämää Jumalan tahdossa nyt. Yksittäisten ”hyvien tekojen” ei tarvitse olla mitään ihmeellistä; tärkeintä on, että sydämessään asennoituu niin, että “haluan olla sinulle kuuliainen, opeta minua!”
*https://www.loveinbible.com/the-two-types-of-judgement-in-the-bible/
Kuuliaisuus Jumalalle -sarja osa 4
Blogisarja perustuu Maarit Erosen raamattutyökirjaan Yhdessä, kuuliaisuutta joka päivä
