Kehitysyhteistyön kehitysmaa?

Juuri tehtävässään aloittaneen Suomen hallituksen ohjelma sisältää yli 300 miljoonan euron leikkaukset valtion kehitysyhteistyövaroihin. Linjaus vaikuttaa kielteisesti sellaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan, jotka toimivat julkisella tuella kehittyvissä maissa. Erityisen suuri merkitys leikkauksilla on paikallisten kumppanien elämään maissa, joissa kehityksen edellytykset jo lähtökohtaisesti ovat heikot.

Suomi ei näytä onnistuvan kansainvälisesti sovitussa tavoitteessa nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Onko Suomi kehitysyhteistyön kehitysmaa?

Suomalaiseen kehitysyhteistyökeskusteluun on viime aikoina liittynyt toinenkin erikoinen piirre. Kyseessä on keskustelu uskonnosta ja kehitysyhteistyöstä. Sen sysäsivät liikkeelle Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston kysymykset kristillisten järjestöjen roolista kehitysyhteistyössä, ja siitä, miten järjestöt pitävät erillään lähetystyön ja kehitysyhteistyön. Esillä on ollut myös UM:n eettisten ohjeiden noudattamisen valvonta sekä ihmisoikeusperustaisen kehitysyhteistyön syrjimättömyyden periaate.

Keskustelu on ollut pääosin asiallista ja kristillisten järjestöjen pitkäaikaista ja asiantuntevaa työtä arvostavaa. Noin 30 kristillistä kansalaisjärjestöä – joukossa viisi kirkon lähetysjärjestöä – ovat yhdessä korostaneet, että maallistumisesta huolimatta kristillinen usko on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen merkittävä eettinen ja myönteistä inhimillistä kehitystä edistävä voimavara. Se kanavoituu globaalissa etelässä laajasti ja syrjimättömästi haavoittuvien ihmisryhmien ja hauraiden kansalaisyhteiskuntien hyväksi. Työssä korostuvat kristillisen ja yleisen etiikan mukaiset inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden periaatteet.

Kaikki kehitysajattelu nojaa johonkin arvopohjaan. Uskontoneutraalia yhteiskuntaa ei ole, eikä uskontojen merkitystä kehityksessä voi sivuuttaa. Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt nauttivat kansalaisten luottamusta ja ovat avainasemassa kehittyvissä yhteiskunnissa. Kristillisissä järjestöissä ja niiden kumppaniverkostoissa on uskonnollista lukutaitoa eli kykyä ymmärtää uskonnollista kieltä ja logiikkaa, mikä edistää uskontojen kanavoimista kehityksen voimavaroiksi. Tämä on nykymaailmassa erityisen tärkeää.

Kun valtio uuden hallitusohjelmansa mukaan leikkaa kehitysyhteistyövaroja, tapahtuuko paluuta siihen mistä kirkon ja sen järjestöjen tekemä auttamistyö jo toistasataa vuotta sitten alkoi, ja joka edelleen on niiden muuhun kuin puhtaasti kehitysyhteistyöhankkeisiin ohjattavien varojen lähde: Mennään seurakuntien ja yksityisten lahjoittajien kukkarolle. Antamiseen ja omastaan jakamiseen kätkeytyy myös siunaus.