Kenellä on oikeus elää? Pohdintoja elämän arvokkuudesta

Luin juuri Kari Honkasen kirjan Oikeus elää – Isän raskauspäiväkirja (Aikamedia). Kirja on ilmestynyt jo 20 vuotta sitten, mutta aihe on aina ajankohtainen. Kirjassa Honkanen kuvaa rehellisesti vammaisen lapsen odotukseen liittyviä kamppailuja ja tuntoja. Kun Honkaset saavat tietää odottavansa downin syndroomaa sairastavaa lasta, käynnistyy prosessi, jossa tunteet ja tunnelmat heittelevät laidasta laitaan, on surua, epäuskoa, pettymystä, uskoa, luottamusta, iloa ja toiveikkuutta, jospa lapsi sittenkin on terve. Ja luottamusta: kyllä tästä selvitään. Raskauden keskeytys ei missään vaiheessa ollut vaihtoehto. Kaikki otetaan Jumalan kädestä. Mutta voiko hyvä Jumala sallia, että hänen uskollisille palvelijoilleen syntyy vammainen lapsi. Tai ehkä se onkin luottamuksen osoitus, että Kaikkivaltias uskoo erityisen lapsen vanhemmille, joiden Hän katsoo pystyvän lapsesta hyvin huolehtimaan.

Suuri osa sikiöistä, joilla epäillään sikiöseulonnassa olevan 21-trisomia eli Downin syndrooma, abortoidaan. Ja se on aika hurjaa.

Downin syndrooma on yleisin kromosomimuutos ja kehitysvamman syy. Suomessa noin 70 perhettä saa vuosittain kuulla, että heidän vastasyntyneellä lapsellaan on Downin syndrooma.

Kansainvälistä Downin syndrooma päivää vietetään 21.3. Päivän tarkoitus on edistää tietoutta Downin syndroomasta ja näyttää, kuinka erilaisuus on rikkautta.

Kultainen Venla -gaalassa vuoden tv-esiintyjäksi julistettiin yleisöäänestyksen perusteella Osmo Peltola. Myös isänsä Mikko ”Peltsi” Peltola oli ehdolla palkinnon saajaksi. Kaksikon eräohjelma Peltsi ja Osmo on hurmannut suomalaiset ja syystä. Ohjelma on sympaattinen ja lämminhenkinen. Siinä isä ja poika kiertävät Suomen kansallispuistoja ja isä opettaa pojalleen erätaitoja. Erityiseksi ohjelman tekee se, että 12-vuotias Osmo on Down-lapsi. Ohjelma on mitä parasta erilaisuuskasvatusta ja kuvaa hurmaavasti, mikä elämässä on tärkeintä.

Yhteiskunnassamme pitäisi enemmän syvällisesti keskustella elämän arvokkuudesta, moninaisen ihmiselämän arvokkuudesta.

Kenellä on oikeus elää? Sillä joka on sattunut syntymään. Heillä, joita sikiöseulonnoissa epäillään vammaisiksi, ei useinkaan ole oikeutta syntyä. Ymmärrän, että tähän liittyy paljon vaikeaa pohdintaa. Perhe, joka saa tietää odottavansa vammaista lasta, voi kokea, ettei selviä vammaisen lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta ja siksi päätyy raskaudenkeskeytykseen. Usein terveydenhuollossakin rohkaistaan aborttiin. Muistan, kun pari vuotta sitten haastattelin erästä nuorta äitiä, joka oli odottanut lasta vaikeassa parisuhdetilanteessa. Häntä lähes painostettiin aborttiin, mihin hän lopulta päätyikin. Mutta myöhemmin katui ja poti syyllisyyttä.

Ehkä olisi parempi, ettei sikiöseulontoja tehtäisi niin paljon. Toisaalta tieto auttaa myös valmistautumaan tulevaan, mutta se, että tieto saa tekemään päätöksen elämän päättämisestä, tuntuu pahalta.

Harvoin ihmisellä on omissa mielikuvissaan voimavaroja. Hän ajattelee, ettei mitenkään voisi selvitä, jos joutuisi kriisiin tai koviin koettelemuksiin. Kuitenkin ihmisellä on uskomattomat sielulliset voimavarat selvitä erilaisista tilanteista. Ja mistä tulee se ajatus, että elämän kuuluisi olla jotenkin helppoa ja mutkatonta. Erilaiset elämänkriisit ja vaikeudet kuuluvat elämään ja tuovat elämään syvyyttä ja merkityksellisyyttä. Kriiseistä voi selvitä. Elämä vammaisen lapsen kanssa voi olla äärimmäisen rikasta ja merkityksellistä, vaikka varmasti myös ajoittain raskasta.

Keitä me ihmiset olemme päättämään, keillä on oikeus elää. Eikö elämä vammaisena ole merkityksellistä ja arvokasta. Kyllä on. Ja on myös hyvä muistaa, että kuka vain voi vammautua esimerkiksi onnettomuudessa tai sairauden seurauksena. Tarvitaan enemmän keskustelua erilaisen elämän arvokkuudesta. Arvokas ihminen.

Viime vuoden lopulla saatiin suru-uutinen, kun vammaisaktivisti ja kirjailija Jukka Sariola menehtyi 60-vuotiaana. Hän eli täyden ja rikkaan elämän, vaikka oli 19-vuotiaasta lähtien hengityskoneessa ja oli vaikeasti vammainen. Sariolan kolmas kirja Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan voitti Vuoden kristillinen kirja -kilpailun vuonna 2015. Kirja voitti tuona vuonna myös yleisöäänestyksen.