Kirjoittanut
Petri Vähäsarja on Elämä-lehden toimituspäällikkö.Taittelin lennokkeja katolla. Satoja lennokkeja niin että ne peittivät piiput ja osa lensi itse pois.
Sanoin niille, että teidän pitää nyt olla hyvin, hyvin rohkeita, ja teidän pitää itse lentää. Ja teidän on oltava urheita. Teidän ei pidä ajatella, mitä muut teidän lentämisestänne ajattelevat, eikä sitä miten teitä sirisilmillä tähyillään aurinkoa vasten, ja että mitä ne puhuvat teistä. Ne aina puhuvat.
Te ette saa liikaa tarttua toisiinne, vaikka voittekin jossain kaukana lentää yhdessä. Te ette saa pelätä sadetta tai sitä että se piiskaa teidän siipenne myttyyn. Teidän on oltava hyvin rohkeita. Teidän pitää lentää kaikkien pisaroiden välissä, ettekä te missään tapauksessa saa laskeutua edes sileimmälle kentälle, koska se ei ole teidän omanne. Välillä teidän tulee antaa tuulen tarttua siipiinne ja viedä teitä uuteen aamuun. Te ette missään tapauksessa saa pelätä.
Muistakaa lentäessänne, että teidät on taiteltu parhaasta paperista, ja te olette täynnä minun sormenjälkiäni. Ja jos on oikein paha sade, te ehkä rytistytte, mutta sitä laajemmalle levittyvät minun sormenjälkeni teidän siivissänne ja rungossanne. Teidät on uskollisesti sinetöity tähän pelottomuuteen. Ja teidän tulee siksi olla hyvin rohkeita. Ja vaikka maa vetäisi teitä alas niin että te voisitte erottaa matalimmatkin puut ja te näkisitte elämää, teidän on edelleen lennettävä itse, sillä silloin te ymmärrätte mitä on nousta tuuleen.
Minun on pakko sanoa teille – sillä tiedän tämän asian – että pelkoa ei ole ollenkaan olemassa teidän itsenne ulkopuolella. Siksi teidän on oltava hyvin rohkeita. Teidän pelkonne on tuhoisa ja voimakas, ja sillä on lupa vallata teidät kokonaan, mutta sen aika on lyhyt. Te olette hyvin rohkeita.
