Kirjoittanut
Kaikissa ihmissuhteissa on kipeät kohtansa. Rakastetaanko minua, hyväksytäänkö minut tällaisena kuin olen, verrataanko veljeen, suositaanko siskoa? Olenko se oikea, onko onni olla lähelläni?
Jokaisessa Jumala-suhteessa on kipeät kohtansa. Jumalan hiljaisuus on huutoa. Jumalan huuto saa hiljaiseksi.
Kuuleeko Jumala minua, koskettaako, kantaako varmasti, kun omat jalkani pettävät? Näkeekö Hän suunnan, joka itseltäni katosi, siunaako vihdoin ystävällä, jota vuosikausia olen yksinäisyyteeni rukoillut?
Jumalan lempilasten hymy on leveä, mutta kuka huomaa hymyn, joka on eksyä matkalla suupielestä toiseen? Kuka neuvoo perille kädet, jotka eivät ole oppineet koskettamaan? Kuka kutsuu mukaan hänet, jota ei ole tavattu pyytää mukaan?
Taivaassa ehkä tanssitaan, mutta voisiko askeleita opetella jo täällä?
