Ihmisiä ja ilmiöitä: Britanniassa tehty kysely: Kristityt kokevat syrjintää ja vihamielisyyttä uskonsa vuoksi – konservatiiveilla tilanne pahin Kotimaa: Politiikan jättänyt Timo Soini: ”Politiikka on kuin myrkytystila, josta tulee vakavat vieroitusoireet”

Kirkko paikkaa, vaan ei paranna

 

Viime viikolla uutisoitiin eduskunnan keskusteluista siitä, voisikohan junaratojen kunnostusrahojen leikkaamisella olla jotakin tekemistä VR:n talvisten ongelmien kanssa. Valtion rahojen suuntaaminen oikeisiin paikkoihin on takuulla vaikeaa, mutta meille asiaan perehtymättömille näyttää usein siltä, että niitä leikataan pois aina juuri sieltä, missä niitä kipeimmin tarvittaisiin.

Junaliikenteen tapauksessa ongelmat näkyivät heti talven ollessa tavallista kylmempi. Ihmiset närkästyivät myöhästelevistä junista ja avasivat suunsa mielipidepalstoilla ja kahvipöydissä. Mikään taho ei ollut antamassa VR:lle hätäapua junanjarrujen sulatteluun, joten ongelma tuli julki koko komeudessaan.

Karas-Sana neliöb. 18.-24.11.

Moni muu taho, jolta apurahoja on leikattu, ei taas näy julkisuudessa yhtä räväyttävästi. Puutteellisia sairaanhoitopalveluita paikkaillaan hätäkonsteilla ja lakkautettujen toimipisteiden asiakkaat, usein juuri ne vanhat ja sairaat, joutuvat matkaamaan taksilla toiseen kaupunginosaan saadakseen tarvitsemansa palvelut. Kun invalidin rajoitettu taksikyytien määrä täyttyy, on kyydit maksettava omasta pussista tai pyydettävä sukulaisia kuskiksi. Joku onneksi vielä auttaa ja paikkaa, kun valtio leikkaa.

Kirkko on Suomessa se paikka, jonka puoleen epätoivoinen ihminen voi kääntyä sitten, kun mistään muualta ei saa enää apua. Elintasoerojen kasvu näkyy leipäjonojen pitenemisessä – seurakunnan tarjoamien avustus- ja diakoniapalveluiden suosion kasvussa. Mikä onni, että tällaisia palveluja on olemassa, muutenhan ongelmat näkyisivät varmaankin uutisotsikoina näpistelyn lisääntymisestä ja muusta rikollisuudesta! Vai mistä ne vähävaraiset muuten saisivat ruokaa?

Arvaisin, että myös moni koulutetun terapeutin palveluita tarvitseva päätyy kirkon sielunhoitajan pakeille, kun muuta apua ei ole tarjolla. Sielunhoitaja hoitaa oman koulutuksensa ja elämänkokemuksensa perusteella ja on upeana apuna arkipäivän kivuissa ja hengellisissä ongelmissa – ei mielenterveysasioissa. Sielunhoito on upea juttu, muttei korvaa psykoterapiaa vaan korkeintaan paikkaa tätäkin puutetta. Minkähänlaisia otsikoita näkisimme, jos tämä palvelu jostain syystä lopetettaisiin?