Kirjoittanut
Eduskunnassa työskentelevien kansanedustajien työnantaja on kansa. Kuuluhan perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kirkolliskokouksessa työskentelevien kirkkokansan edustajien korkein auktoriteetti on Jumala, Hänen tahtonsa ja Hänen sanansa. Jos tämä unohtuu, menettää kirkolliskokous legitimiteettinsä ja kirkolliskokousedustajat oikeutensa toimia kirkkokansan edustajina.
Kun kirkolliskokous sääntöjensä puitteissa hioo lakipykäliä, keskustelee ja päättää kirkon rakenteista, eläkeasioista, vaakunoista, vaalitavoista ja niin edelleen, on sekin siksi loppujen lopuksi Jumalan palvelemista. Se on sitä siinä näkyvässä kirkossa, jossa me tässä ja nyt toimimme.
Aivan kuten eduskunnassa eri tavalla ajattelevat kansanedustajat joutuvat keskustelujen ja kompromissien kautta yhteisesti kehittämään yhteiskuntaa, joutuvat kirkkokansan edustajat hakemaan ainakin yhteisiä nimittäjiä kirkollisessa päätöksenteossa. Kun ne löytyvät, on mahdollisuus yhdessä kehittää kansankirkkoa vastaamaan tämän päivän, ja toivottavasti jossakin määrin myös huomispäivän, haasteita. Elleivät löydy, ei päästä eteenpäinkään. Silloin jäädään usein yhä syveneviin taistelu- ja puolustusasemiin.
Menneen kirkolliskokouksen kaudella olen huomannut, että on mahdollista edetä, vaikka yhteistä näkemystä ei sataprosenttisesti löytyisikään. Mutta olen myös huomannut, kuinka tärkeä meille ihmisille on olla oikeassa ja osoittaa muille, kuinka oikeassa me olemmekaan.
Toisten syntien tunnistaminen ja tunnustaminen sekä muiden tärkeäksi kokemien työmuotojen ja työtapojen kritisoiminen – ja jopa väheksyminen, ei sekään ole kristikansan edustajille tuntematon ilmiö. Kaikkihan me olemme ihmisiä, heikkouksinemme ja paheinemme. Myös kirkolliskokouksessa.
Neljä vuotta kirkkokansan edustajana on nyt takanapäin. Se päättyi viime viikolla. Uudet kirkkokansan edustajat valitaan noin kolmen kuukauden päästä, helmikuussa 2012. Heitä – tai meitä, jos tulen udelleen valituksi – odottavat niin vanhat kuin uudetkin haasteet.
Vanha, pysyvä ja tärkein haaste kaikissa käsittelyyn tulevissa asioissa on, kuinka kehitämme kirkkoamme alati muuttuvassa ajassa niin, että se pysyy uskollisena kirkon Herralle, Jeesukselle Kristukselle ja häneltä saadulle missionaariselle tehtävälle.
Jos se ei pysy uskollisena kirkkokansan edustajien työ on turha. Jumalan siunaus puuttuu ja ilman sitä ponnistelumme ovat turhia.
