Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Kirkkolaiva on iso ja se kääntyy hitaasti. Moni toivoo uudistuksia, mutta pelkää, että valtavan paatin kääntösäde on ihmisen elinikää suurempi. Kaikkein vaikeimmaksi koetaan sunnuntaiaamun messu, jonka uudistaminen tuntuu lähes mahdottomalta.
En pysty liittymään tähän pessimismiin. Olen päinvastoin kehitellyt neljän kohdan ohjelman, jolla kuka tahansa seurakuntalainen tai seurakunnan työntekijä toteuttaa uudistuksia ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Tekijänoikeuksia ei ole, joten näitä saa käyttää ihan vapaasti.
Kohta 1: Hanki vihollisia vanhoja perinteitä kannattavista ihmisistä! Hienovarainen vihjaus kirkkomusiikin uudistamisesta kannattaa pukea vaikkapa sanoihin: ”Kukaan tervejärkinen ei kuuntele tuota urkujen vingutusta”. Seurakuntaa vuosikymmenien ajan rukouksillaan kantaneet mummot eivät varmasti sen jälkeen enää roiku muutoksen riippakivinä. Evankeliumia janoavat lapsiperheet täyttävät kirkot heti, kunhan vanhukset ja urut ovat poissa tieltä.
Kohta 2: Ota pesäero kankeisiin rakenteisiin! Painota uusia hankkeita suunnitellessasi, kuinka mitkään uudistukset eivät tule kuormittamaan työntekijöitä. Kymmenet elleivät peräti sadat aktiiviset seurakuntalaiset odottavat oven takana, että he saisivat käyttää taitojaan seurakunnan rakentamiseen. Aina parempi, jos pystyt osoittamaan, kuinka edellisvuonna kolmen kuukauden ajan vapaaehtoisten kanssa valmisteltu megatapahtuma on kädenkäänteessä toteutettavissa joka viikko työntekijävetoisen messun sijasta.
Kohta 3: Älä lannistu, jos kaikesta huolimatta uuden messun toteutus ei onnistukaan kuin kerran kuukaudessa! Se on ihan riittävä kirkossakäyntiväli. Älä ainakaan kannusta ketään käymään väliin jäävinä sunnuntaina perinteisessä messussa. Antaa kuolleiden haudata kuolleensa, toimittaa kirkolliset toimitukset, pyörittää hallintoa ja paperiasioita, hoitaa seurakunnan lakisääteiset tehtävät, rakennusten huoltamiset, työntekijöiden palkkaamiset ja muun turhan sälän, koska uusi messu on aidosti itsenäinen kokonaisuus.
Kohta 4: Ujuta uusi messu osaksi työntekijöiden tehtävälistaa. Ei väsyviltä vapaaehtoisilta voi vaatia täyttä työpanosta, kun eivät saa siitä palkkaakaan. Muistuta työntekijöitä, että hyvin lypsävää lehmää ei saa tappaa. Samaa seurakunnan työtä tämäkin on, ja nyt se jää aina samojen vapaaehtoisten harteille.
Yliampuvaa ja piikikästäkin. Tiedän. Toisaalta eri puolilta Suomea olen kuullut työntekijöiltä, että tämän suuntaisesti on tehty uudistuksia, jotka kestävät niin kauan kuin uudistuksen aloittajilla on riittänyt intoa. Kaikkea toimintaa pitää kehittää, ja siksi haaveilen kestävämmästä kehityksestä. Mallia kannattaa ottaa menetelmästä, jota käytti Aku Ankan luojana tunnettu Walt Disney. Disney-yhtiöiden tuotekehityksessä tarvittiin kolmenlaisia ihmisiä.
Ensimmäiseksi vuoron saivat ideanikkarit ja unelmoijat. Heidän tehtävänsä oli haaveilla rajoittamattomasti. Mitään väliä ei ollut sillä, olivatko ideat toteuttamiskelpoisia ja riittivätkö resurssit. Pääasia, että oli visioita. Toiseksi areenalle astuivat kriitikot ja rajoittajat. Heidän tehtävänsä oli miettiä uhkakuvia ja keksiä joka ainoa yksityiskohta, joka visiossa voisi mennä pieleen. Viimeisenä työvuoroon tulivat realistit, joiden kontolla oli toteuttaa paras mahdollinen lopputulos unelmat ja uhkakuvat huomioiden.
Näin täytyisi seurakuntaakin kehittää. Jumala voi antaa unelmia. Jumala voi tehdä enemmänkin kuin ihminen osaa unelmoida. Mutta niin kauan kuin Jumala ei itse musisoi, tiedota tai järjestä lastenhoitoa, täytyy seurakunnassa toimia inhimillisten voimavarojen mukaan. Joskus jopa perinteessä pysyminen on uudistusta viisaampaa. Oleellisinta on kuitenkin tajuta, kuinka seurakunnan kestävä kehittäminen tarvitsee sekä unelmoijia, kriitikoita että toteuttajia, jotka viihtyvät saman neuvottelupöydän ääressä.
