Kirjoittanut
Lastenkirjailija ja äidinkielenopettaja Maria Kuutti asuu Kangasniemellä perheensä kanssa.Miltä tuntuisi saada halaus heti kirkkoon astuessa tai kuulla juuri lukemaan oppineen lapsen kirkasta ääntä puhujanpöntön takaa? Entä huomata, ettet ole huolinesi yksin vaan koko kirkkoväki rukoilee puolestasi?
Kangasniemen seurakunnassa on jo vuosien ajan toiminut yhdeksän messupalveluryhmää, joissa on yhteensä yli 140 jäsentä. Aluksi messupalveluryhmiä kokeiltiin kerran kuussa järjestettävissä gospelmessuissa, mutta sitten toiminta laajennettiin muihinkin messuihin.
Mitä messupalveluryhmä sitten käytännössä tekee? Jokaisella ryhmällä on oma vastuunkantajansa, joka kutsuu koolle tarvittavan määrän messupalvelijoita. Palveluvuoro alkaa aina yhteisellä rukoushetkellä sakastissa, mikä sitoo ennestään kenties tuntemattomia seurakuntalaisia yhteen. Tämän jälkeen ryhmäläisten tehtävänä on muun muassa olla vastaanottamassa kirkkoon tulijoita, kerätä kolehti, huolehtia tekstinluvusta ja lukea esirukouspyynnöt (joita muuten tulee täällä Kangasniemellä joka messussa 30–40 kappaletta, mikä on suuri määrä).
Sekä äitini että isäni ovat päässeet toimimaan aktiivisina messupalvelijoina ja iloinneet suuresti siitä, että saavat olla mukana. Vanhempieni mielestä parasta on ollut omien lahjojen löytäminen ja käyttöön ottaminen: isäni on saanut positiivista palautetta tekstinluvusta ja äitini esirukousten lukemisesta. Erityisen tärkeänä he ovat pitäneet tulijoiden vastaanottamista ovella, jossa he ovat kokeneet monia lämpimiä kohtaamisia. Messupalveleminen ei siis ole vain antamista vaan myös saamista!
Kahdeksanvuotias veljentyttäreni Venla on lukenut messussa pyhäpäivän tekstin selkokielellä niin, että jompikumpi isovanhemmista on seisonut vierellä. Tyttö itse kommentoi osallistumistaan näin: ”On tuntunut kivalta, oudolta ja jännittävältä lukea kirkossa. On ollut mukavaa, että mummu tai ukki on ollut mukana, mutta voisin ehkä jo lukea tekstin yksinkin.” Varmuus on siis kasvanut tekemisen myötä. Venlan esimerkki on rohkaissut muitakin lapsia osallistumaan tekstinlukuun, ja lapsilukijan kuunteleminen on koskettanut monia.
Kuusivuotias siskontyttäreni Laura on ollut vastaanottamassa messuun tulijoita ovella. Tervetulotoivotusten ohella hän on jakanut rukouspyyntölappuja. Tehtävä on tuntunut mukavalta, koska Laura on luonteeltaan reipas ja koska isovanhemmat ovat olleet mukana. Välillä tytön on tosin pitänyt päästä vähän juoksemaan käytävillä ja verryttelemään erityisen vikkeliä jalkojaan. Lauran haaveena on päästä tekstinlukijaksi – mutta ensin pitäisi vielä oppia lukemaan.
Pekka Simojoki on todennut (Hyvä Sanoma 9/2017), että Jumalalla on paikka ja tehtävä jokaiselle ihmiselle maan päällä. Ikävä kyllä monen lahjat eivät pääse täyteen kukoistukseensa, varsinkaan sellaisessa kirkkoveneessä, jossa vain muutama soutaa.
– Missään ei tuhlata ihmisen lahjoja kuin seurakunnassa. Rakenteita pitäisi muuttaa niin, että kaikkia tarvitaan kirkkoveneen soutamiseen, kehottaa Simojoki.
Messupalveluryhmät ovat yksi tapa lisätä soutajia kirkkoveneeseen. Yhdessä pystymme paitsi tekemään enemmän myös lisäämään yhteisöllisyyttä. Kun seisomme ovella vastaanottamassa muita messussa kävijöitä tai kun luemme yhteisiä esirukouksia, tunnemme olevamme samaa perhettä. Ja mitä muuta tänä päivänä kaivattaisiinkaan enemmän kuin yhteisöllisyyttä, hyväksyntää ja lämpöä?
