Kirjoittanut
Kirjoittaja on Seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittajaKirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen, edustajat valitaan 13. helmikuuta. Samana päivänä valitaan myös edustajat hiippakuntavaltuustoon. Kaikkiaan kirkolliskokoukseen valitaan 96 edustajaa, heistä 32 edustaa papistoa ja 64 maallikkoja. Vaalitapa on suhteellinen samaan tapaan kuin poliittisissa vaaleissa.
Seuraava kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen jälleen kerran avioliittokysymyksen. On mahdollista, että tulevan kirkolliskokouksen edustajista löytyy tarvittava määräenemmistö, jotta kirkon avioliittokäsitys saadaan laajennettua koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja. Tätähän on ajettu jo monta vuotta ja tahti vaan kiihtyi, kun keväällä 2017 tuli voimaan samaa sukupuolta olevien avioliittolaki.
Kirkon virallinen avioliittokäsitys on edelleen, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Sillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään merkitystä, sillä seurakunta- ja kirkkoneuvosto toisensa jälkeen päättävät avata tilansa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille. Pappeja, jotka ovat valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia avioliittoon, löytyy joka hiippakunnasta ja useista seurakunnista. Mitään rangaistusta ei kohdisteta pappeihin, jotka toimivat vastoin kirkon virallista kantaa. Piispakunnastakin löytyy kannatusta samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle.
Kaikki tämä on hyvin valitettavaa ja syö kirkolliskokouksen uskottavuutta. Seurakunnissa päätöstä avata tilat samaa sukupuolta olevien vihkimisille perustellaan seurakunnan oikeudella päättää, keille se tilojaan antaa. Sehän ei ole teologinen kysymys, todetaan. Monissa seurakunnissa päätöksistä on myös valitettu hallinto-oikeuteen, mutta valitukset eivät yleensä johda toivottuun lopputulokseen. Mutta entä sitten, jos seurakunnassa tehtäisiin päätös sakraalitilan antamisesta vaikkapa muslimien käyttöön, jotta tilojen käyttöastetta saataisiin nostettua. Tällainen tilanne voisi hyvinkin tulla eteen. Kolmiyhteisen Jumalan huoneeksi pyhitettyä tilaa ei minun teologisen käsitykseni mukaan pitäisi antaa toisuskoisten sakraalikäyttöön.
Toinen asia, jossa kirkolliskokouksen linjauksiin ja päätöksiin viitataan kintaalla, on lähetysmäärärahojen myöntäminen kirkon virallisille lähetysjärjestöille. Ainakin Espoon ja Helsingin yhteiset kirkkovaltuustot ovat tehneet päätöksiä, jotka rajaavat lähetysmäärärahojen myöntämisen vain tietyille lähetysjärjestöille. Kuitenkin kirkolliskokous on se elin, joka on viime kädessä päättänyt, mitkä lähetysjärjestöt ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Eikä niitä kaikkia tulisi kohdella yhdenvertaisesti? Paikallisella tasolla tuntuu olevan parempi tieto, mikä on oikein ja oikeudenmukaista. Sillä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä, mitä kirkolliskokous päättää, jos paine toisenlaisiin päätöksiin on riittävän voimakas.
Täytyy myöntää, että tässä kohtaa arvostan katolista ja ortodoksista kirkkoa, jotka pitävät kiinni opistaan. Ei siellä keskustella esimerkiksi avioliittokäsityksen laajentamisesta. Roomalaiskatolisessa kirkossa ja ortodoksisessa kirkossa avioliitto on sakramentti ja yksiselitteisesti yhden naisen ja yhden miehen liitto Raamatun opetuksen mukaisesti.
