Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittajaPopulismi johtuu latinan sanasta populus, ’kansa’. Sillä tarkoitetaan poliittista ideologiaa, joka perustuu ”kansan tahdon” ilmauksen kuuntelemiseen. Populismin käyttövoima on asioiden yksinkertaistaminen ja kärjistäminen.
Populismin slogan on latinalainen fraasi Vox populi, Vox Dei eli kansan ääni on Jumalan ääni. Populismi on vaikuttamista kansan mielipiteisiin ja ajan ilmiöiden tarkkaa seuraamista.
Entä populismi kirkossa? Liberaali papisto ja piispakunta osaa haistaa kansan tahdon ja taitaa populismin kielen. Retoriikka on jo ammatin puolesta hallussa.
Todellisen populistisen ryöpyn herätti Kari Kuulan kolumni Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Sen otsikko oli: ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun.” Kuula puhui eläinten keskitysleireistä ja pelotteli Jumalan rangaistuksella, jollei homma loppuisi: ”Selviytyäkseen hengissä ihminen on joutunut syömään eläimiä ja hyödyntämään niitä muutenkin. Jumala sallii tämän, mutta vain tiettyyn mittaan asti.”
Arvatenkin tästä seurasi julkinen hulabaloo, ja sitten pyydeltiin anteeksi ja käänneltiin takkeja. Populismia, todellakin. Onnistunutta sellaista. Olisiko aihe ylittänyt uutiskynnyksen ilman raflaavia ilmaisuja? Tuskinpa. Populistit tietävät, että sanoakseen jotakin, on nykyisessä asenneilmastossa sanottava niin lujaa, että se ylittää sivistyneen keskustelun.
Myös toisenlainen kansansuosion metsästys ja Vox Populin kuuleminen ohi kirkon peruskirjojen käynnistyi, kun emeritusarkkipiispa John Vikström pyrki vaikuttamaan kirkolliskokoukseen kirjoituksellaan Laajennettu avioliittokäsitys (Kanava 1/2021). Siinä kansan ääntä kuunnellut Vikström sitoo avioliittokäsityksen laajentamisen ihmisarvoon ja kirjoittaa: ”Jeesus otti sekä pyhät kirjoitukset että ihmisen konkreettisen tilanteen huomioon. Kummallakin taholla hän kuuli Jumalan äänen. Jeesusta vastustavat fariseukset ja kirjanoppineet sitä vastoin kuuntelivat vain kirjoituksia ja niiden sääntöjä, ja olivat kuuroja ihmisten taholta tuleville äänille.” Vox populi, Vox Dei! Vastustajat vertautuvat fariseuksiin.
Vikströmin mukaan vihkikaavaa laajentamalla avioliittokäsityskin laajenee. Se tarvitsee vain kirkolliskokouksen enemmistön kannan. Piispa Eero Huovinenkin (Kotimaa24, 30.1.) tarttui kynään huolestuneena: ”Kahdesta rinnakkaisesta mallista voi – vastoin Vikströmin toiveita – tulla toistensa ehdottomia vastakohtia.” Dosentti Sammeli Juntunen (Kotimaa24, 1.2.) jatkaa ajatusta selkeäsanaisemmin: Laajennettu avioliittokäsitys tarkoittaa avioliittokäsityksen muutosta. Prof. em. Miikka Ruokanen kirjoittaa (Kotimaa.fi, 27.1.): ”Sukupuolineutraaliuden idea perustuu moderniin amerikkalaiseen uskontokriittiseen ideologiaan. Sen vaikutusvaltainen edustaja, feministifilosofi Judith Butler haastaa ihmisten jaon biologisesti kahteen sukupuoleen.” Butlerin mukaan jako on sosiaalisesti konstruoitu, opittu ja esitetty rooli, johon kasvetaan sosialisaation kautta.
Jumalan sana sanoo: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät…” (1. Moos. 1:27-28)
Uuden avioliittokäsityksen ja sen myötä ihmiskäsityksen mesenaatit ajavat kirkkoon antikristillistä ideologiaa, jolle ei ole luvattu siunausta. Kumpaa tietä kirkko tahtoo kulkea; kumpaa tietä me kuljemme?
Artikkeli on Elämä-lehden 3/2021 pääkirjoitus
