Kirjoittanut
Kaikki me kristityt ja meidän yhteisömme ovat monien suurten haasteiden edessä. Yhden haasteryhmän yhteinen nimittäjä löytyy yhä ohuemmasta ja edelleen ohenevasta tiedosta kristinuskosta ja sen opetuksesta. Miten välittää kristillinen sanoma ihmisille, joiden perustieto kristinuskosta ja sen opetuksesta rakentuu joskus enemmän tai vähemmän kuulo- ja huhupuheisiin ja dramatisoiviin lehtiuutisiin?
Vastaus kysymykseen on mielestäni selvä: meidän täytyy tehdä lähetystyötä omassa maassamme, omien kanssaihmistemme parissa. Mutta tässä törmäämme taas suuriin haasteisiin, jotka koskevat opettajakysymystä. Heprealaiskirjeen (5:12) tavoin olisi nimittäin myös uskallettava sanoa: ”Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.”
Nopea kulttuurimuutos on vienyt poispäin kristillisistä arvoista ja perinteistä ja kehitys on vaikuttanut yllättävän voimakkaasti myös tulevien opettajien (lue pappien) ja kirkollisten päättäjien tietoihin kirkosta ja kirkon opetuksesta. Teologisiin tiedekuntiin tulee yhä enemmän opiskelijoita, joiden kristinuskon ja kirkon tunteminen ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin. Samaa koskee kirkon eri tasoilla toimivia päättäjiä, seurakuntaneuvostoista kirkolliskokoukseen.
Samalla kun kokemus ja tieto kirkon perusasioista heikkenevät, lisääntyvät paineet kirkon opetuksen muuttamiseksi ja perinteitä asetetaan jopa pilkallisesti kyseenalaisiksi. Saman hengen mukaan tehdään hengellisistä herätysliikkeistä kummajaisia, joille ei pitäisi suoda edes toimintaedellytyksiä kansankirkossa. Kirkon selkärangasta ollaan tekemässä häpeäpilkku.
Näissä olosuhteissa ja tässä asenneilmastossa on täysi syy pelätä, että maitodieetti voi muuttua pysyväksi. Ja ajan mittaan kirkon tarjoama maitokin voi tuntua liian vahvalta.
Meneillä oleva muutos on tapahtunut uudistustarpeen nimessä. Ja uudistusta totisesti tarvitaan. Tarvitaan radikaalia, juuriin menevää uudistusta, jossa kysytään, mitä kirkon Herra haluaa kirkon sanovan, eikä mitä ihmiset haluavat kuulla. On kysyttävä miten kirkko voi kertoa tämän päivän ihmiselle synnistä ja Jumalan tarjoamasta pelastuksesta Kristuksessa, eikä voiko niistä asioista tämän päivän ihmiselle ylipäätään kertoa. Siitä voi kertoa ja siitä pitää kertoa.
Jäsenyyden merkityksen vahvistaminen on keskeinen teema kirkollisessa strategiassa ja käytännön työssä. Ja hyvä niin. Jäsenyyden vahvistaminen käy kuitenkin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi, jos ei tunneta jäsenyhteisöä, sen historiaa ja mitä se edustaa. Se tieto puuttuu nyt liian monelta jäseneltä, liian monelta päättäjältä ja liian monelta paimenelta.
