Kirkosta ja suurmoskeijasta

Sosiaalisessa mediassa on käynyt viime päivinä kuumana keskustelu Helsingin suurmoskeijahankkeesta. Julkisuudessa on tulkittu, että kirkko on mukana, tai jopa rahoittaa hanketta. Tästä pahastuneena jotkut ovat eronneet kirkosta.

Kirkon tiedotuskeskus julkaisi eilen tiedotteen, jossa se totesi, että kirkko ei ole tukenut hanketta eikä ole mukana sen valmistelussa. Kirkkohallitus sen sijaan myönsi viime vuonna 7000 euroa tukea Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry:lle, joka on mukana suurmoskeijahankkeessa. Suurmoskeija toimisi uskonnonharjoittamisen lisäksi dialogi- ja toimintakeskuksena.

Fokus on uskontojen vuoropuhelua edistävä itsenäinen yhdistys, ja tuella kirkko haluaa olla mukana hyvän vuoropuhelun edistämisessä. Kirkkohallituksen myöntämää rahaa ei kuitenkaan ole korvamerkitty moskeijaa varten, kertoo arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti Kyyhkynen-lehdelle.

Vaikka kirkko ei organisaationa olekaan mukana hankkeessa, kirkon johtoa on hyvin aktiivisesti mukana sekä Fokuksessa että Helsingin Diakonissalaitoksessa, joka on niin ikään mukana suunnittelemassa uutta moskeijaa.

Fokuksen neuvottelukunnassa istuvat muun muassa arkkipiispa Kari Mäkinen ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Diakonissalaitoksen hallintoneuvostossa ovat muun muassa Porvoon piispa Björn Vikström ja Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo. Helsingin piispa Irja Askola toimii molempien puheenjohtajana. On siis liioittelua sanoa, ettei kirkolla ole mitään roolia suurmoskeijahankkeessa.

Pyrkimys eri uskontojen väliseen hyvään vuoropuheluun ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon on sinänsä kannatettava asia. Kirkkokin voi siihen omalta osaltaan osallistua. Miten, ja missä määrin, on hyvä keskustelunaihe.

Monen uskovan mielessä on kuitenkin syvempi huoli kirkon uskontoteologisesta linjasta. Kirkko puhuu kyllä ahkerasti dialogin puolesta, mutta harvemmin kuulee niitä puheenvuoroja, joissa korostetaan kirkon lähetysnäkyä. Kirkko tuntuu olevan huolestuneempi siitä, kuinka muslimit sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan kuin siitä, että he saisivat kuulla evankeliumin Jeesuksesta ainoana pelastajana.

Toukokuun kirkkopäivillä kuultiin ote tästä uskontoteologisesta epävarmuudesta (lue Kotimaa24:n uutinen tästä). Pappien alustuksissa ei ainakaan uutisen mukaan ollut tietoakaan Kristuksen ainutlaatuisuudesta, vaan puhujat korostivat voimakkaasti sitä, kuinka Pyhä Henki, armo ja evankeliumi tekevät työtään myös muissa uskonnoissa. Kovin kaukana tästä on apostolien eetos: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap. t. 4:12)

Kirkon ensisijainen tehtävä on julistaa evankeliumia, jotta ihmiset voisivat uskoa Jeesukseen Vapahtajanaan ja saada syntinsä anteeksi. Tämä tulee tietysti tehdä viisaasti, sopuisasti ja toista ihmistä kunnioittaen. Minkäänlainen ihmisviha tai rasismi ei kuulu asiaan, vaan sellainen sotii evankeliumin arvoa vastaan. Vuoropuhelu ja kristillinen todistus eivät sulje toisiaan pois. Mutta etusijalle kirkon tulisi laittaa todistus.