Kirjoittanut
Kirjoittaja on Oulun Karjasillan seurakunnan pappi ja Toivon Päivän juontaja.Viime sunnuntaina Nokia Mission kokouksessa Tampereella elettiin sykähdyttävä hetki. Liikkeen perustaja ja keulakuva Markku Koivisto ripittäytyi omiensa edessä, sai synninpäästön ja poistui paikalta yhtä huomaamattomasti kuin sinne oli tullutkin. Miten verraton uskonnollisen liikkeen näytelmä!
Markku Koiviston toiminnassa oli monella tavalla paljon selkärankaista. Hän ei kommentoinut omalle liikkeelleen tilannetta vain median välityksellä vaan asettui kritiikille alttiiksi omiensa joukossa. Lisäksi Koivisto myönsi useat virheet, joita hän on tehnyt seurakuntansa, vaimonsa ja Jumalan edessä.
Kaikki ei kuitenkaan sunnuntaina mennyt nappiin. Ainakin kahdessa asiassa Markku Koivisto toimi arveluttavasti.
Ensinnäkin Koivisto jätti kokonaan vastaamatta julkisuudessa esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan hän olisi terapialuonteisissa istunnoissa lähennellyt useita heteromiehiä monien vuosien ajan. Aviorikoksen miehen kanssa hän myönsi. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että aviorikos miehen kanssa ei ole maallisen lain mukaan rikos, tosin seksuaalinen hyväksikäyttö on. Seksuaalisen hyväksikäytön uhrit jäivät Koiviston anteeksipyynnöstä täysin osattomaksi.
Toinen havaintoni Markku Koiviston puheesta liittyy homoseksuaalisuuden käsittelyyn. Hän piti homoseksuaalista suhdetta vääränä valintana, johon liittyi omahyväisyyttä ja luottamista omaan älyyn, Sanan asemasta. Loppuun hän luki Paavalin Roomalaiskirjeen kohdan, jossa homoseksuaalinen toiminta liitetään Jumalasta luopumiseen. Markku Koivisto pitää omaa homoseksuaalista toimintaa syntinä, jonka voi pyytää anteeksi. Tästä päästäänkin kristillisen ihmiskäsityksen ytimeen: Jos ihminen on homo- tai biseksuaali, pitääkö sitä pyytää anteeksi?
Viimeaikaisessa kirkollisessa keskustelussa on paljon puhuttu syyllisyyden ja häpeän erottamisesta. Syyllisyys liittyy ennen kaikkea tekoihin, joissa olemme rikkoneet Jumalaa ja toista ihmistä vastaan. Tähän lääkkeenä on synnintunnustus ja armo. Häpeä onkin sitten moniulotteisempi asia. Ihminen, joka pyytää seurakunnan edessä anteeksi homoseksuaalisuuttaan, tulee samalla pyytäneensä anteeksi koko olemassaoloaan.
Miten Markku Koiviston olisi ideaalitapauksessa pitänyt viime sunnuntaina toimia? Hänen olisi kannattanut myöntää käyttäneensä hyväksi liikkeen miespuolisia jäseniä terapialuonteisissa istunnoissa. Samalla hän olisi rohkeasti altistanut itsensä maallisen tuomioistuimen päätöksille.
Vasta tosiasioiden tunnustaminen olisi antanut Nokia Missiolle uuden alun mahdollisuuden. Synninpäästön julistaminen homoudesta vain tukahdutti liikkeen sisäisen keskustelun ruumiillisuudesta ja seksuaalisuudesta.
