Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Enää puolitoista kuukautta ja kotini muuttuu toiseksi. Nyt ei muutukaan vain kaupunki, vaan myös maa kaupungin alla. Muuttoni Sveitsiin saa aikaan minussa ristiriitaisia tunteita. Toki, enemmän olen asiasta onnellinen, mutta luopuminen tutusta ja turvallisesta seuraa varjon tavoin. Kauanko minulta menee aikaa sopeutumiseen? Mistä arkeni koostuu? Millaiset rutiinit saavat tuntemaan oloni kodikkaaksi ja milloin saan ystäviä? Suomi ei ole kaukana, mutta tarpeeksi kaukana, etten voi pyytää ystäviäni täältä asti juomaan kanssani iltateetä ja ihmettelemään maailman menoa muutamaksi tunniksi uuden kotini sohvan nurkkaan. Itsestään selvät asiat ovat saaneet uuden merkityksen.
Kotini täällä Suomessa alkaa olla pikkuhiljaa tyhjä. Ihailen astiakaappiani, kuin viimeistä päivää ja otan siitä kuvan muistoksi mukaani ja näytteeksi uuteen maahan. Ei sellaista kuivausritiläsysteemiä muualla ole nähty. Nyt alkaa astiakuivauksen uusi aikakausi omassa elämässäni, kuten niin monen muunkin asian. Ei pääsiäis-, tai juhannuskokkoja, mämmiä, vihtoja kesäillassa rantasaunan kuumissa löylyissä, eikä aitoa ruisleipää. Uusi aika tuo mukanaan, jodlausta, alppitorvia, racletteja, lumisia alppeja, fondueta, juustoja ja suklaata. Eipä tuokaan lista pahalle kuulosta, mutta aikansa menee, että kaikki uusi alkaa olla osa elämääni. Maassa maan tavalla ja mukanani kuljetan ilolla palan Suomea ja Bangladeshia.
Kyllä yhteen ihmiseen kummasti mahtuu koko maailma, jos vain antaa tilaa. Ei maiden rajoilla pidä tarkoittaa, että vain yhdellä kulttuurilla tai perimällä on valta. Valta ja rikkaus on sitä, ettei aseta kulttuurillisia tai perimällisiä rajoja, vaan antaa niiden muovata minua ihmisenä näkemään itsestään selvyydet ihmeenä ja uudet asiat tervetulleina.
