Kirjoittanut
Post-doc tutkija Helsingin yliopistossa ja opettaja IK-opiston Helsingin kampuksella.Hyve. Tällä sanalla filosofit ja teologit ovat kutsuneet moraalisesti arvokkaita luonteenpiirteitä sekä niihin liittyviä käyttäytymistaipumuksia. Huono luonteenpiirre on pahe. Klassisia hyveitä ovat käytännöllinen viisaus, itsehillintä (tai kohtuullisuus), rohkeus ja oikeudenmukaisuus. Seitsemän kuolemansyntiä taas kuvastavat perinteistä käsitystä paheista.
Korona-aika on vaarallista aikaa juuri hyveiden ja paheiden näkökulmasta. Esimerkiksi moni meistä on tällä hetkellä linnoittautunut kotiinsa. Etätyö tekee ainakin joillekin ihmisille arjesta vaivattomampaa. Myös Launosten yksilapsisessa yksikössä moni asia on helpottunut, kun ei tarvitse mennä ulos.
Ei tarvitse edes potea huonoa omatuntoa siitä, ettei jaksa lähteä kuntosalille tai uimaan. Voi röhnöttää sipsikaukalon kanssa Netflixin äärellä kuten miljoonat muut. Eritys antaa joillekin mahdollisuuden joulun ja uudenvuoden välipäivien kaltaiseen laiskuuden maksimointiin. Ei ylensyöntikään kaukana ole.
En osaa sanoa, onko vessapaperin, käsidesin, lääkkeiden ja pastan ylettömässä hamstraamisessa ensisijaisesti kyse ahneudesta ja kohtuuttomuudesta (ja siten itsehillinnän puutteesta) vai irrationaalisesta (ei-viisaasta) laumasieluisuudesta.
Myös ahneus nostaa päätään. Facebook-kansikuvanani on katkelma Svetlana Aleksijevitsin teoksesta Tsernobylistä nousee rukous:
Pahuuden mekanismi ei lakkaa toimimasta maailmanlopussakaan. Silloinkin juonitellaan, mielistellään ylempiä ja yritetään pelastaa oma televisio ja krimiturkki. Maailmanlopun edelläkään ihminen ei muutu.
Ylempien mielistelyssä, television ja turkin pelastamisessa ei tietenkään ole kyse vain yrityksestä selviytyä hengissä katastrofin läpi. Aleksijevitsin haastattelema henkilö viittaa ehkä tämänkaltaiseen asenteeseen: ”Vaikka muilta lähtisi työ ja henki, kukaan ei tule minulta riistämään saavuttamiani etuja ja elintasoa”.
En osaa sanoa, onko vessapaperin, käsidesin, lääkkeiden ja pastan ylettömässä hamstraamisessa ensisijaisesti kyse ahneudesta ja kohtuuttomuudesta (ja siten itsehillinnän puutteesta) vai irrationaalisesta (ei-viisaasta) laumasieluisuudesta. Joka tapauksessa tällainen paheellinen käytös näyttäisi tarttuvan virustakin herkemmin.
Epidemiapaheista vaarallisin lienee välinpitämättömyys. Niinistö puhui sarkastisesti ”urheudesta”, jossa ei ihminen ei pelkää sairastua. Tällainen urheus, jota myös hiihtokeskusten baareissa ja ostoskeskusten avajaisissa on tavattu, voi koitua kanssaihmisen kuolemaksi.
”Tämä kestää vain hetken”, ajattelee joku. Toisaalta hyveet ja paheet kehittyvät toiston ja tottumuksen kautta. Aristoteles kutsui hyveitä ja paheita ”sielun tavoiksi”. Siinä missä hyveiden oppimiseen tarvitaan paljon toistoja ja pitkäjänteisyyttä, pahojen tapojen kehitys tapahtuu huomaamatta ja lyhyessä ajassa.
Siksi esimerkiksi Selviytyjät-sarjaan osallistuminen on moraalisesti kyseenalaista. Pelissä ei pärjää ellei valehtele, kieroile ja puukota selkään. Jos päätyökseen kieroilee muutamankin viikon, ei taipumus yhtäkkiä häviä siviilissä.
Vieraanvaraisuus tarkoittaa montaa muutakin asiaa, kuten avun tarjoamista ja vastaanottamista. Se voi olla myös taloyhtiönsä asukkaiden ilahduttamista johtamalla yhteislaulua kerrostalon pihalta. Se voi olla päätös olla perimättä takaisin maksua palvelusta, mitä palveluntuottaja ei pystynytkään tuottamaan.
Korona haastaa meitä kasvamaan hyveissä. Se ehkä tekee hankalaksi harjoittaa tärkeää kristillistä hyvettä, vieraanvaraisuutta. Ei voi kutsua vieraita kotiinsa. Toisaalta vieraanvaraisuus tarkoittaa montaa muutakin asiaa, kuten avun tarjoamista ja vastaanottamista. Se voi olla myös taloyhtiönsä asukkaiden ilahduttamista johtamalla yhteislaulua kerrostalon pihalta. Se voi olla päätös olla perimättä takaisin maksua palvelusta, mitä palveluntuottaja ei pystynytkään tuottamaan.
Tällaista hyveellisyyttä olemme viime aikoina todistaneet.
Ennusteiden mukaan epidemia, ja varmaan erityskin, tulevat jatkumaan pitkään. Se tulee viemään monien terveyden ja vielä useampien talouden.
Olisi hienoa ajatella, että kaiken keskellä meistä voisi kasvaa hieman parempia ihmisiä.
