Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian maisteri ja Lähetysyhdistys Kylväjän viestintäpäällikkö. Hän innostuu helposti ja ihmettelee armoa, ehkäpä koko elämän matkan.Kesä on tuonut elämäämme uutta väljyyttä. Vaikka edelleen käymme kaupassa maskit kasvoillamme, moni uskaltautuu jo tapaamaan ystäviä ja sukulaisia, rohkeimmat halaavatkin. Näissä tapaamisissa voimme löytää toisemme pitkienkin taukojen jälkeen. Mutta millaisia ihmisiä kotikoloista kaivautuu esiin?
Koronavuosi on koetellut meitä eri tavoin. Joillakin aloilla työ ei juuri muuttunut, toisilla puolestaan mikään ei ole ollut ennallaan reiluun vuoteen. Alkuvaiheen vahva tsemppi- ja yhteishenki vaihtuivat monen kohdalla korona-apatiaan ja -väsymykseen. Kannamme kehoissamme liikkumattomuuden velkaa ja asiantuntijat varoittelevat mielenterveysongelmien kasaantumisesta. Sairaaloissa tehdään ylitöitä hoitovelan ja leikkausjonojen lyhentämiseksi. On perheitä, joissa koululaiset opiskelivat pitkiä jaksoja etäkouluissa, ja silloin kodin seinät tuntuivat ahtailta. Yksinelävät kärsivät hyytävästä yksinäisyydestä, kosketuksen puutteesta.
Kaiken keskellä elämäkin on tapahtunut. Syntymiä, kuolemia, konkursseja, avioliittoja, avioeroja, erilaisia kriisejä ja elämän kasvukipuja. Nämä tapahtuivat eristyksen keskellä, usein ilman mahdollisuutta keskustella kasvotusten tai halata. Korona-aika on jättänyt meihin kaikkiin jäljet. Toisille ne ovat vain kevyitä pintanaarmuja, mutta toisille vuosi kynti uurteet, jotka näkyvät ehkä loppuiän. Erilaisia iskuja vastaanottaneet kaipaavat armollista katsetta ja kohtaamista.
Monia korona kosketti vakavalla sairaudella, oireilla, jotka eivät ole kadonneet tai surullisimmillaan läheisen menettämisellä.
Helsingin Sanomat kertoi keväällä Maijasta, joka sai koronatartunnan kuoroharjoituksissa ja näin myös hänen miehensä sairastui (HS 10.2.). Maija itse selvisi koronasta helpolla, mutta mies oli haastatteluhetkellä joutunut olemaan vuodepotilaana kolme kuukautta ja Maija toivoi saavansa miehensä juhannukseksi kotiin. Maija ei syyttänyt kuorokavereita tartunnastaan, mutta itseään hän syytti miehensä sairaudesta. Maija kärsi selviytyjän syyllisyydestä, joka näkyi muun muassa vetäytymisenä. Psykologi Marja Myllyviita totesi samaisessa HS:n haastattelussa, että ”syyllisyys vahvistuu, kun koemme olevamme avuttomia ja voimattomia.” Sen vuoksi psykologi Marja Myllyviita kehotti Maijaa ”katsomaan itseään samalla tavoin kuin hän katsoo muita”, sillä muut eivät ole meitä kohtaan niin ankaria, kuin olemme itseämme kohtaan.
Koronavuoteenkin mahtuu asioita, jotka olisimme voineet tehdä toisin, paremmin, viisaammin. Jos kannat oikeaa syyllisyyttä, mene sen kanssa Jeesuksen luo. Jos mielessäsi toistuu turha syytös, pyydä rukouksessa viisautta nähdä se, mihin et itse voinut vaikuttaa.
Tyyneysrukouksen sanoin: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa, mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
