Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Kuusikymmentäluvulla sanomalehti The London Times pyysi usealta kirjoittajalta esseetä aiheesta, mikä maailmassa on vialla. Tunnettu brittiläinen kristillinen ajattelija, kirjailija ja lehtimies lähetti siihen kysymykseen kaikkein lyhimmän vastauksen:
”Hyvät herrat, minä olen. Ystävällisin terveisin G.K.Chesterton.”
Ajattelen tätä kommenttia aika ajoin haikeana. Paljon vaivaa ja murhetta säästyisi, niin kirkossa kuin maailmanpolitiikassakin, jos harjoittaisimme ensin kohtuullisen määrän itsekritiikkiä ennen kuin paha paikallistetaan kauemmas tai jopa kaukomaille. Lähtökohdaksi kannattaa ottaa, että ongelma on usein oman ihon alla.
Siksi olikin oikein hyvä, että komissio on juuri julkaissut ensimmäisen raporttinsa EU:n korruptiosta. Me tuomme usein esiin ja arvostelemme erilaisissa päätöslauselmissa kehitysmaiden korruptiota. Ja on toki syytäkin: korruptiohan on juuri yksi olennainen syy, miksi maat ovat jääneet alikehittyneiksi. Mutta on hyvä ja oikein, että katsomme tilanteen myös omalla kohdallamme.
Se onkin tämän viikon iso uutinen. Viime maanantaina julkaistun raportin sanotaan yllättäneen sen tilanneen komissaari Malmströmin pahanpäiväisesti. Sen julkaisemista lykättiin moneen kertaan. Vieläkään ei ole varmuutta, onko asiasta kerrottu kaikki – mutta se, mikä tuotiin esiin, oli huolestuttavaa.
Korruptio, tuo latinasta johdettu turmelusta ja pahaan viettelemistä kuvaava käsite on vaikea määritellä aukottomasti. Sana kattaa kaikkea mahdollista aseman väärinkäyttöä pienistä vastapalveluksista systemaattiseen lahjontaan. Eikä rajaa korruption ja ei-korruption välillä ole aina helppo vetää, sillä emmehän me näe toistemme pään sisään. Aihe on nyt ajankohtainen.
Äskettäin puhuttiin Turkin korruptioskandaalista (http://www.korhola.com/lang/fi/2014/01/ankara-turkki-korruptioskandaali-ja-eun-jasenyys/), ja tietoomme on tullut, että Sotshin olympialaiset ovat historian kalleimmat samoista syistä: budjetista merkittävä osa on valunut Putinin ystävien omaan taskuun. Nyt EU:n katsaus omaan korruptioomme (linkki raporttiin http://ec.europa.eu/dgs/home-affairs/e-library/documents/policies/organized-crime-and-human-trafficking/corruption/docs/acr_2014_en.pdf ) on paljastanut ensinnäkin sen, että korruptio tulee kalliiksi. Raportin mukaan se maksaa meille 120 miljardia euroa vuodessa – eli miltei EU:n vuosibudjetin.
73 prosenttia eurooppalaisista uskoo, että lahjominen ja yhteyksien käyttäminen on helpoin tapa saada tiettyjä julkisia palveluita. 32% julkisen hankinnan kilpailuihin osallistuneista yrityksistä jäsenmaissa ilmoitti, että korruptio esti saamasta tarjousta. Yli puolet kaikista yrityksistä sanoo, että julkisissa hankinnoissa kansallisten tai paikallisten/alueellisten viranomaisten hallinnoimassa tarjouskilpailuissa korruptio on yleistä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä.
Erikoista perinpohjaisessa raportissa kuitenkin oli, ettei se käsitellyt EU-instituutioita itseään lainkaan. Pöytäkirjojen perusteella siinä oli ensin EU:ta käsittelevä luku, mutta se pudotettiin pois. Nyt me ihmettelemme miksi. Nostan asian esille, sillä en haluaisi että euroskeptikot ehtivät ensin. Olenkin jättänyt aiheesta tiedonpyynnön komissiolle.
Kun kirjoitin tästä aiheesta blogin, sain palauteryöpyn. ”Kyllä tämä tiedettiin”, ”Ei yllätä” , ”EU on mätäpaise”. Luen vähän murheellisena näitä kommentteja, sillä mietin mitä asenteesta seuraa. . En siksi etteikö niin saisi sanoa tällä palstalla, vaan siksi että mietin mitä noin kyynisestä asenteesta (”sitähän on kaikkialla, kyllähän se nyt on tiedetty”) seuraa. Seuraako siitä mitään hyvää? Seuraako vähemmän korruptiota?
Jos me jonkinlaisen kyynisyyden kierteen kautta hyväksymme korruption tai totumme siihen, voimme hyvästellä demokratian saman tien. Demokratia ei toimi, ellemme yhdistä siihen reiluuden ja oikeudenmukaisuuden hyveitä. Siitäkin huolimatta että jokainen on ihminen epäreiluuteen kykenevä ja korruptioaltis. Mielestäni on ihan selvä, että korruptiolle on oltava nollatoleranssi, sitä pitää siis rapsuttaa kärsivällisesti pois aivan kuin limaa veneen pohjasta. Sitä kertyy, se on inhimillistä, mutta sitä pitää karsia pois.
Tai kuten filosofi-teologi Niebuhr sen niin viisaasti ilmaisi: ihmisien kyky oikeudenmukaisuuteen tekee demokratian mahdolliseksi ja hänen taipumuksensa epäoikeudenmukaisuuteen tekee sen välttämättömäksi.
Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.30 ja 12.50.
