Körttien kesäjuhlilla kuokkailemassa

Mitä olisi Suomen kesä ilman hengellisiä kesäjuhlia? Niitä riittää moneen makuun ja tyyliin. Kolmen vuoden tauon jälkeen niitä järjestetään jälleen entiseen tapaan, tosin hieman on viitteitä siitä, että juhlien kävijämäärät eivät yllä koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Esimerkiksi körttien herättäjäjuhlat Joensuussa jäivät selvästi kävijämäärätavoitteestaan. Kaupunkiin odotettiin noin 20 000 herännäistä, mutta juhlijoita saapui vain noin 11 000. Syiksi yleisökatoon arveltiin kovaa hellettä, koronatartunnan pelkoa ja mahdollisuutta osallistua juhlille etäyhteyksin. Helle varmaan verottikin, sillä kuulemani mukaan jotkut seurakunnat peruivat bussikyytejään kuumaan säähän vedoten. Henkilökohtaisesti luulen, että kävijämääriä on saattanut verottaa myös viidet samaan viikonloppuun osuneet hengelliset kesäjuhlat. Vaikka suurin osa kesäjuhlien kävijöistä lienee uskollisia oman liikkeensä tai tunnustuskuntansa juhlille, myös eri juhlilla piipahtelevia kävijöitä riittää.

Osallistumiseni kristillisille kesäjuhlille on ollut enemmän satunnaista kuin säännöllistä. Minulta puuttuvat juuret, jotka saisivat minut vuodesta toiseen hakeutumaan tuttujen pariin samoille kesäjuhlille. Tai tarkemmin ajatellen on minullakin jonkinlaiset kesätapahtumajuuret. Ne ovat kiinnittyneet avioliittotyön multaan. Jo lähes 20 vuotta olemme osallistuneet avioliittoleireille osallistujina, ryhmänohjaajin ja luennoitsijoina. Avioliittotyössä mukana olevat ovat se heimo, johon minä ja puolisoni kuulumme ja jossa koemme yhteisöllisyyttä.

Vaikka tietyt hengelliset kesäjuhlat eivät kuulukaan vakiona kesäohjelmaamme, minulla on varsin kattava kokemus eri järjestöjen ja tunnustuskuntien kesäjuhlista. Lähes kaikkiin säännöllisesti järjestettäviin kesäjuhliin olen joskus osallistunut.

Vuosia sitten osallistuin toimittajana vanhoillislestadiolaisten suviseuroihin. Vapaakirkon kesäjuhlilla olen ollut monesti, sillä yhdessä vaiheessa työhistoriaani niille osallistuminen kuului työtehtäviini. Helluntailaisten juhannuskonferenssi on myös tullut tutuksi, sillä monena vuonna olemme siellä piipahtaneet, koska kesäpaikkamme sijaitsee lähellä juhlapaikkaa. Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen Valtakunnalliseen Evankeliumijuhlaan osallistuimme, kun juhlat järjestettiin joitakin vuosia sitten Helsingissä. Kansanlähetyspäivillä ja Sanan suvipäivillä on tullut vierailtua joitakin kertoja. Suomen Raamattuopiston hengelliset syventymispäivät ovat myös tulleet tutuiksi. Myös lähetysjärjestöjen kesäjuhlissa ja kirkkopäivillä olen käynyt.

Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa körttien herättäjäjuhlille. Herännäisyys on minulle herätysliikkeenä melko vieras. Tunnistan itsessäni joitakin ennakkoluuloja herännäisyyteen liittyen. Pidän körttiliikettä teologialtaan melko liberaalina, enkä taida siinä aivan väärässä ollakaan, vaikka liikkeen sisällä on varmasti eri tavoin ajattelevia. Körttien keskuudessa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitto saa laajaa kannatusta. Tämä näkyi Joensuu herättäjäjuhlilla, missä ohjelmassa oli sateenkaariseurat. Sellaisia tuskin järjestettäisiin monien muiden kesäjuhlien yhteydessä.

Herättäjäjuhlien teemana oli tänä vuonna Lohduksi toinen toisellemme. Lohdutuksen teema kulkikin vahvasti läpi juhlan. Tärkeä teema. Jokainen ihminen kaipaa lohdutusta, rinnalla kulkijaa. Emeritusprofessori Paavo Kettunen piti aiheesta raamattutunnin lauantaina 2.7. Siinä hän kävi läpi lohdutuksen teemaa aina luomiskertomuksesta Ilmestyskirjaan. Kärsivä ihminen ei kaipaa opetusta eikä ongelmien selittäjää, vaan läsnäolijaa ja kuuntelijaa. Jobin ystävät jaksoivat olla vaiti seitsemän päivää, mikä tuskin onnistuisi nykyihmiseltä, pohti Kettunen raamattutunnilla. Mutta sitten Jobin ystävät avasivat sanallisen arkkunsa ja olivat kovin tietävinään syitä Jobin kärsimykseen. ”Kun emme jaksa kuunnella, ryhdymme neuvomaan, opettamaan ja nuhtelemaan”, totesi Paavo Kettunen ja muistutti, että Jumala nuhteli Jobin ystäviä. He toimivat väärin. ”Lohdutus on toisen rinnalle asettumista. Lohduttajan on hylättävä tietäjän ja selittäjän rooli ja on suostuttava samalle tasolle.”

Körttien kesäjuhlat koostuivat etupäässä seurapuheista ja Siionin virsien veisuusta. Eräs körtti valisti minua, että virren veisuu on rukousta. Minulle tutumpaa rukouksen muotoa en juhlilla juuri kuullutkaan messua lukuun ottamatta. Virret voivat toki olla hyviä rukouksia. Onhan monissa virsissä väkevät ja syvällisen hengelliset sanat. Kuten esimerkiksi:

Ah, vuodata, Herra, jo Henkesi

ja herätä nuoriso Suomen,

se johdata armossa tiellesi,

suo maahamme kaivattu huomen

(Siionin virsi 208:1)

tai

Sinua kohti, Herra,

heikkona hapuilen.

Luo katse sydämeeni,

sulata routa sen.

Ja paina rintaas vasten,

niin että löydän sun

ja armon saatuani

täydelleen rauhoitun.

(Siionin virsi 150:4)

Siionin virsiä juhlakentällä veisattaessa tunsin ulkopuolisuutta, sillä veisaamiseen osallistuminen olisi edellyttänyt omaa pientä veisuukirjaa, joka minulta puuttui. Istuin siis tuppisuuna seurapenkillä ja kuuntelin muiden veisuuta. Vinkkinä tulevia herättäjäjuhlia ajatellen: Hankkikaa johonkin koriin ylimääräisiä veisuukirjoja, joita ensikertalaiset ja satunnaiset kesäjuhlaturistit voivat lainata. Ne puheet veisuun väleissä, jotka kuulin, olivat ihan hyviä puheita, mutta en tiedä, jäikö niistä mitään mieleen.

Herättäjäjuhlat järjestetään talkoovoimin ja kuulemma yleensä avoimen taivaan alla. Joensuussa avoin taivas löytyi pesäpallostadionin kentältä. Stadion armahti hieman seuraväkeä, sillä osa saattoi istua auringolta suojassa stadionin katsomossa. Varjopaikoille olikin tunkua ja vastaavasti kymmenet penkkirivit auringossa ammottivat tyhjyyttään. Jokunen yksittäinen seuravieras saattoi istua siellä täällä sateenvarjo kädessä. Varjolla torjuttiin aurinkoa ei sadetta. Näyttipä muutamalla olevan sateenkaaren värinen sateenvarjo. Mahtoivatko niiden haltijat viestiä myös ideologista kannanottoa? Mene ja tiedä.

Juhlien ehkä parasta antia olivat Viimeiset kiusaukset -ooppera, joka esitettiin torstai- ja perjantai-iltana Joensuun kirkossa. Upea esitys avasi myös hieman herännäisyyden vahvan johtajan Paavo Ruotsalaisen elämäntarinaa. Esa Ruuttunen loisti Ruotsalaisen roolissa, myös muut roolisuoritukset olivat erinomaisia. Lisäksi kävin kuuntelemassa kaksi erilaista, mutta tasokasta konserttia. Minna Raassina esitti Saima Harmajan ja Helvi Juvosen runoihin säveltämiään lauluja, joiden teemana oli elämän vuodenajat. Konsertti oli kaunis, kaihoisa ja koskettava. Konsertin lomassa laulettiin yhteislauluna kaksi siionin virttä ja kaksi virsikirjan virttä. Toinen huippuhetki oli Aholansaaren sinfonietan konsertti lauantai-iltana. Upean konsertin ohjelmisto jäi soimaan mieleen.

Kuriositeettina körttien kesäjuhlille kuuluvat körttipastellit, joita oli myynnissä kolmea eri makua. Tuotekehitys on tässäkin laajentanut sortimenttia perusmausta (piparminttu) anikseen ja salmiakkiin. Toinen erikoisuus juhlilla oli körttikoirat, joita saattoi käydä rapsuttamassa. Yksi lohdutuksen muoto sekin. Hauska idea juhlilla oli myös Nykäise hihasta -liiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset. Heitä sai pysäyttää, jos kaipasi juttuseuraa.

Omalta osaltani juhlat päättyivät juhlamessuun, joka avoimen taivaan alla oli hieno kokemus. Messun aluksi mustiin pukeutuneet ehtoollisavustajat, liturgi ja saarnaaja kävelivät juhlakulkueessa kohti alttaria.

Tällä kertaa messun virsien sanat löytyivät herättäjäyhdistyksen verkkosivuilta, jotka tosin kaatuivat messun alussa ilmeisesti kuormituksesta johtuen. Vasta messun puolivälistä sain laulaa mukana.

Ehtoollista jaettiin intinktioperiaatteella monessa pisteessä. Kentän etuosaan oli rakennettu pitkä alttarikaide, jolle polvistumista haluavat saattoivat hakeutua. Sinne myös me menimme. Nuori mies lausui ehtoollisen asetussanat, kastoi öylätin viiniin ja ojensi sen minulle. Sitten tapahtui jotain, öylätti katosi johonkin. Putosiko se minulta, veikö sen tuuli, en tiedä. Hämmentyneenä aloin etsiä öylättiä. Jäisinkö nyt ilman ehtoollista, osattomaksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Sitten nuori mies sanoi rohkaisevat sanat: Minä jaan sinulle ehtoollisen uudestaan. Tuuli on vienyt muiltakin. Huh, olin helpottunut. Lähdin alttarilta kiitollisena ja itsekseni hymyillen.