Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Suomessa kärsitään kosketuksenpuutteesta. Näin väittää Taina Kinnusen suomalaista kosketuskulttuuria käsittelevä kirja Heikot yksin, vahvat sylityksin. En ole lukenut kyseistä teosta, mutta monen ulkosuomalaisen mielestä asia on lukemattakin selvä.
Kun suomalaista kosketuskulttuuria vertaa muihin, se näyttää sekä jäyhän muodolliselta että hyvin rehelliseltä. On olemassa muodollinen kättelytervehdys, läheisyyttä ilmaiseva halaus tai näitäkin yleisempi ja täysin kosketukseton ”moi”.
Suomessa kättely ei tapahdu niin automaattisesti kuin Saksassa, missä jokaista samassa huoneessa olevaa kätellään, oltiin ystäviä tai kollegoja. Suomessa haleja ei myöskään jaella puolitutuille kuten poskisuudelmia Etelä-Euroopassa. Jos halataan, se merkitsee, että toista oikeasti arvostaa. Ja silloinkin se tapahtuu vain tavatessa ja hyvästeltäessä. Maksimikesto on puolitoista sekuntia, ja miesten kesken siihen on sisällytettävä pari taputusta selälle. Rehti meininki.
Englannissa ei taasen kätellä kuten Keski-Euroopassa. Kun vuosikymmentä nuorempana pojankloppina tulin pyrkimään yliopistoon, tervehdin kolmea haastattelijaa mielestäni reippaasti käsi ojossa. Kuulin jälkeenpäin toimineeni väärin. Cambridgen donien ei ole ollut tapana kätellä opiskelijoitaan.
Toisaalta Cambridgen muinaisessa valmistujaisseremoniassa kosketus on hyvinkin intiimiä. Ensin tartutaan yhteen praelectorin sormista, kun neljä valmistuvaa kerrallaan esitellään rehtorille. Sitten polvistutaan rehtorin valtaistuimen eteen, missä hän laittaa kätensä valmistuvan rukousasennossa olevien kätten ympärille latinaksi taikasanat lausuen. Kosketus välittää akateemisen arvon.
Suomessa kosketuskontakti ei myöskään nivoudu suulliseen kommunikaatioon kuten vaikkapa latinalaisessa Amerikassa. Siellä kuuntelijan osa on tulla läimäistyksi, tökityksi ja sieltä täältä hipaistuksi sanojen kuulemisen ohella. Siinä paukkuvat pohjoismaalaisen henkilökohtaiset reviirit.
Suomessa miehet ovat oppineet halaamaan toisiaan vasta hiljattain menettämättä toisten silmissä miehuuttaan, kun taas Italiassa miespuolisetkin ystävät ja sukulaiset vaihtavat keskenään kaksi poskisuudelmaa. Siellä nuorukaiset norkoilevat kaduilla käsivarret toistensa olalla. Napolin metrossa näin tilanteen, jossa teini kosketti kahdella sormella ensin kaverinsa huulia ja sitten omiaan junasta poistuessaan. Heille se oli vain coolisti viestitetty ciao. Minä tuijotin silmät pyöreinä.
Amerikkalainen kaveri kertoi tarinan kulttuurien törmäyksestä, kun kampukselle oli tullut afrikkalainen vaihto-opiskelija. Länsimainen kättelytervehdys olikin amerikkalaisen yllätykseksi jatkunut afrikkalaisena käsi kädessä kävelynä kohti luentosalia. Afrikassa tämä on miesten kesken normaali ystävyydenosoitus. Miesten ja naisten välistä kosketuskontaktia ei siellä puolestaan pidetä sopivana.
Myös Yhdysvaltain evankelikaalikristittyjen parissa vältetään kiusaukseen joutumista. ”Kristillinen sivuhali” on totista totta niissä piireissä, joissa miesten ja naisten välistä rintakosketusta pidetään siveettömänä. Jälleen hämmennyin tämän kokiessani.
Kaiken kaikkiaan kosketus on hyvä ja tarpeellinen asia. Kukin kulttuuri luo sille omanlaisensa sopivuuden rajat. Erilaisuus on rikkautta ja joskus kieltämättä koomista. Ei Suomeen tarvitse tuoda etelän poskisuudelmia eikä italialaisia tarvitse väkisin irrottaa toisistaan.
Silti ihmisen olisi tärkeää saada kokea jonkinlaista kosketusta säännöllisesti toiselta lähimmäiseltä.
Kosketuksentarpeen tajusi hyvin lääkäri, jota oli kielletty kättelemästä potilaitaan influenssa-aallon aikana. Kämmenen sijaan hän tarjosi kuitenkin sormikoukkua. Ja sitten käsidesiä.
On liian monta seurakuntaa, jossa ihmistä ei kosketeta. Paimen ei kättele laumaansa vaan poistuu suoraan sakastiin. Viiden metrin päässä istuvat lähimmäisetkään eivät tule tervehtimään uutta tulijaa kädestä pitäen. Mitä sellainen kohtelu viestittää yksinäiselle tai masentuneelle?
”Niin hän tarttui sokean käteen, talutti hänet kylän ulkopuolelle, sylki hänen silmiinsä ja pani kätensä hänen päälleen ja kysyi häneltä: ’Näetkö mitään?'” (Mark. 8:22)
Näin kouriintuntuvasti Jumalan Poika tuli ihmiskuntaa koskettamaan. Ja vastalahjaksi hän sai tuntea sen, kun häneen koski.
