Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Vaatekaappi oli täynnä peilinsiruja ja kaikki vaatteet viskottu ympäriinsä. Nainen sanoi vihaavansa kodissaan tuota paikkaa enemmän kuin muita. Se muistutti lyönneistä, uhkauksista ja pelosta.
Kodissa näytti muutenkin siltä, kuin tavarat hakisivat paikkaansa ja moni asia oli kesken. Pöydät olivat täynnä esineitä ja avaamattomia kirjekuoria. Valo ikkunasta oli estetty verhoin ja kapoin. Tunkkaisuus, pöly, pöydällä levällään olevat ruuat ja juomat kertoivat välinpitämättömyydestä tai väsymyksestä. Kaapeista pursuavat lehdet, pesemättömät pyykkikasat tai yleinen ahtaus tekivät vaikutelman keskenjääneestä.
Kodin ilmapiiri oli väreiltään tummanpuhuva ja jämähtänyt. Kotia hallitsi alkoholi, väkivalta ja pelko. Niiden seurauksien keskellä perhe eli arkea ja koetti sisimmässään yllä pitää toivon liekkiä.
Istuin kotini nojatuolissa katsellen ulos. Kävin mielessäni läpi asunnot, joihin olin aikaisemmin kotini rakentanut. Huomasin pitäväni juuri tästä kodista enemmän kuin mistään aikaisemmista. Olin tehnyt kodista valoisan, tasapainoisen ja siistin.
En tiedä, kuinka hyvin tämä kotini kuvasi sisäistä maailmaani, mutta selvästi huomasin eron aikaisimpiin. Vertailin kotejani ja elämäntilanteitani ja tajusin, kuinka sisimpäni sielunmaisema oli näkynyt sisustuksessa, kotini hoidossa tai asioissa, jotka halusin tunkea kaappieni suojaan valolta ja katseilta.
Vasta jälkeenpäin ymmärsin, mitä kaikkea kodistani tarkkasilmäinen olisi voinut lukea. Kotini ei ollut vain turvapaikkani vaan myös kuva sieluni maailmasta. Toisinaan sekaisin olevat tavarat huusivat huomiota osakseen, toisinaan taas ymmärrystä pyykkikasojen muodossa. Pitkään tiskaamattomat astiat liian kiireestä elämästä tai luomaton lumi rappusten edestä väsymyksestä. Voi kun joku näkisi!
Rahalla ei voi ostaa kotiin lämpöä ja kodille sielua. Millainen on kotisi, sellainen sielunmaailmasi. Onko se niin?
