Hyvät: Vuoden Kristillinen kirja 2024 on Pirjo Kotamäen säeromaani Paavo Ruotsalaisesta – ”Kun kannen avaa, niin sisältö pääsee yllättämään”

Kristillinen avioliitto ja avioliitto

 

Aluksi sanatarkka lainaus arkkipiispa Kari Mäkisen haastattelusta 26. maaliskuuta MTV3:ssa.

Ohessa haastattelun loppuosa:

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Pekka Karhuvaara: Käytännössä on siis kaksi asiaa. Toinen on se, että kaksi samaa sukupuolta olevaa haluaisi, että heidät vihittäisiin avioliittoon kirkossa, se taas on sitten erittäin suuri kirkollinen kysymys. Mutta mä menen tähän teidän peruslähtökohtaanne. Siis te olette sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevat voisivat lain alla olla aivan samanarvoisia kuin avioliitossa olevat heterot, siis lainsäädännöllisesti, omaisuuden ja kaiken muun suhteen?

Arkkipiispa Kari Mäkinen: Pidän sitä tärkeänä tavoitteena.

Karhuvaara: Te toivotte, että se toteutuisi?

Arkkipiispa: Toivon, että toteutuu tasa-arvo tässä suhteessa.

Lainaus loppu.

Haastattelu tulkittiin kannanotoksi sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Kun tämä tulkinta sai tuulta siipiensä alle tuli korjaava liike. Arkkipiispan eritysavustaja lähetti maailmalle viestin, että tulkinta on väärä. Yllä olevasta lainauksesta jokainen voi itse tehdä oman tulkintansa. Tai oikeastaan omat tulkintansa. Niin auki asia kyllä jää, että tulkintoja voi olla enemmänkin kuin yksi.

Toistaiseksi kirkon kanta on selvä: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Kirkkohallitus on lausunnossaan 1999 silloisesta ehdotuksesta parisuhdelaiksi myös korostanut, että ”miehen ja naisen avioliittoa on edelleen pidettävä perustana yhdessä elämisen muotona. Yhteiskunnan tulee antaa kaikki mahdollinen tuki avioliitolle ja sen aseman vahvistamiselle. Avioliiton rinnalle ei tule perustaa siihen rinnastuvia instituutioita.”
Kirkkohallitus totesi, ettei kannata mietinnössä esitettyä ehdotusta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisesta.

Mutta lausunto ei päättynyt tähän. Kirkkohallituksen mielestä oli ”kuitenkin pyrittävä poistamaan erilaisissa yhteistalouksissa asuvien asemaan liittyviä epäkohtia. Ratkaisua tulee etsiä sellaisesta neutraalista asuinkumppanuuden rekisteröintimallista, joka ei ole sidottu seksuaaliseen suuntautuneisuuteen ja joka selvästi poikkeaa avioliitosta.”

En ole huomannut, että kirkossa olisi virallisesti esitetty ehdotuksia tai vaatimuksia tämän kirkkohallituksen selkeän linjanvedon muuttamiseksi. Vaikka parisuhdelaki säädettiin, periaate on edelleen voimassa kirkossa: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, sitä on
tuettava ja siihen rinnastuvia instituutioita ei tule perustaa.

Eräs suuri merkitysopillinen ongelma tässä on käsite ”avioliitto”. Sitä ei voi patentoida, ja kirkko ei voi omia sitä. Yhteiskunta voi, jos niin katsoo tarpeelliseksi tai toivottavaksi, kutsua avioliitoksi sellaista suhdetta, jota kirkko ei määrittele sellaiseksi. Silloin meillä on ymmärtääkseni kaksi avioliittokäsitettä: maallinen ja kirkollinen. Maallisesta päättää eduskunta ja poliittiset päättäjät. Kirkollisesta kirkko ja ne kirkon elimet, joille asia kuuluu.
Mielestäni oli harmillista, että arkkipiispa Kari Mäkinen mainitussa haastattelussa ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kristillisen avioliittokäsityksen selventämiseksi ja puolustamiseksi. Nyt on sen aika.

 

Kirjoittaja on Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokousedustaja