Kirjoittanut
Pienet kristilliset kustannusliikkeet jäävät usein isojen sekulaaristen kustannusjättiläisten varjoon. Kristillinen kirja pääsee erittäin harvoin esittäytymään tasavertaisesti suuremmilla foorumeilla.
Yksi hieno mahdollisuus kristillisellä kirjalla nousta esiin on vuosittainen Vuoden Kristillinen kirja -kilpailu. Vuoden 2011 kilpailuun valittiin kuitenkin ainoastaan kuusi teosta aiemman kymmenen asemesta. On ihan pakko kysyä; miksi tällainen lukumäärän supistaminen?
Vuoden Kristillinen kirja -kilpailuun ilmoitettiin kaiken kaikkiaan 40 teosta 22 eri kustantajalta. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu on avoin kaikille kustantajille, mutta vain kolme finaaliin valittua kirjaa on kristillisen kustantamon tuote. Tässä ihmetyttää erityisesti se, että peräti kaksi finalistia näiden muutamien joukossa on yhdeltä ja samalta ei-kristilliseltä kustantajalta!
En tiedä finaaliin valittujen kirjojen valintaperusteita, mutta eikö olisi järkeen käypää, että finaaliin valittaisiin vain yksi kirja yhdeltä kustantajalta, kun pienten kustantajien mahdollisuudet jää muutenkin olemattomaksi saada tuotteitaan esille. Ja varsin kapealta näyttää myös valittujen kirjojen aihelista.
En väitä, että ei-kristillinen kustantaja ei voisi tehdä hyvää kristillistä kirjaa, mutta kysyn, kuinka tällainen käytäntö palvelee kristillisiä kustantajia, jotka tekevät työtään kristillisten arvojen pohjalta.
Tiedetään, että maallisten kirjojen kustannusalalla myrskyää. Muutosten vihaiset laineet lyövät yli kirjankansien. Perinteiset, vanhat kustannusjättiläiset natisevat liitoksissaan. Kotimaisten kustantajien omistussuhde vaihtuu pikkuhiljaa ulkomaisiin. Monet menestyksekkäät kirjailijat ovat jättäneet nämä suuret, kauniit ja rohkeat. Jotkut kirjailijat ovat perustaneet kokonaan oman yrityksen, että varsinainen kirjoitustyö voisi jotenkin jatkua.
Erään maineikkaan kustannusliikkeen toimitusjohtaja sai vastikään lähtöpassit ja uusikin on valittu jo tilalle. Uusi johtaja haluaa aloittaa uuden puhtaan sivun, ja voittaa joidenkin kirjailijoiden menetetty luottamus takaisin. Kirjailijat ovat olleet vaikean valinnan edessä, ja valinnan vaikeus ei kun vain pahenee.
Ja kun kysymyksessä on vuoden parhaan kristillisen kirjan valinta, niin tekee mieli kysyä sitäkin, että miksi valintaa ei voisi joskus tehdä joku hengellisistä ansioistaan tunnettu henkilö, kun kerta valitaan kristillistä kirjaa? Eikö Suomessa ole ketään riittävän arvollista uskovaista naista tai miestä, joka voisi valita vuoden kristillisen kirjan? Suomessa monia erittäin vahvoja Jumalaan uskovaisia vaikuttajia, jotka sopisivat tähän tehtävään hienosti. Joskus olisi hienoa saada vähän vaihtelua ja nähdä tässä asiassa piristävä poikkeus.
Muistan kun sain itse olla kirjailijana mukana kymmenen finalistin joukossa vuoden 2005 Kristillinen kirja -loppukilpailussa. Aikamedian kustantama kirjani Oikeus elää – Isän raskauspäiväkirja ei voittanut pääpalkintoa, mutta se voitti toisen lukijapalkinnon. Lukijapalkinto rohkaisi minua kirjailijana suuresti, koska mielestäni nimenomaan kirjojen suurkuluttajat eli siis itse lukijat, ovat parhaita kirjojen arvioijia.
Kustannuspoliittisista syistä palkinnon valitsee kuitenkin aina yksi henkilö, tänä vuonna Jari Sarasvuo, mutta onko se paras mahdollinen tapa valita vuoden Kristillinen kirja? Olisiko sittenkin paras muuttaa käytäntöä ja luottaa suureen yleisöön eli niiden lukijoiden valintaan, jotka pitävät tätä kaikkea lopulta pystyssä. Ilman heitä ei kannata kirjoittaakaan.
